Lataamo
Sega on siististi cool
Parhaimmillaan Segalla osataan tehdä pelejä, joissa ei tyydytä tavanomaiseen teemaan. Kaivoimme digikaupasta kaksi klassikkoa.
Japanilainen videopelialan pioneeri Sega on aina tavoitellut (entistä) pahinta kilpailijaansa Nintendoa coolimpaa otetta. Nights into Dreams ja Jet Set Radio ovat oman aikansa ehdottomasti viileintä settiä. Sega-hittien coolius ilmenee usein vauhdissa, räväkkyydessä ja omalaatuisissa ideoissa.
Sonic-mies Yuji Nakan tuottama lennokas Nights into Dreams julkaistiin 1996 Sega Saturnille ja tyylin synonyymi, Jet Set Radio, näki päivänvalon Segan viimeiseksi jääneellä Dreamcast-konsolilla vuosituhannen vaihteessa.
Petri Heikkinen
Nights into Dreams...
Jos jotain videopeliä pitäisi kuvata sanalla outo, Nights into Dreams kamppailisi listani kärkisijoista. Jo Nightsin tarinan päälinjat piti tarkistaa online-ohjeesta, koska pelkästään pelaamalla siitä ei tajua mitään.
Paha Wizeman kaappaa Nightopia-unimaailmassa Elliotin ja Clariksen unet. Häntä vastaan kapinoiva sankari Nights hankkii ne takaisin keräämällä ideya-palloja ja kurmottomalla unipahiksia.
Nights into Dreams yhdistää vapaata, kolmiulotteisissa unimiljöissä kävelyä samalla alueella tapahtuvaan, mutta peliteknisesti kaksiulotteiseen lentämiseen. Elliot ja Claris kävelevät, humanoidimainen Nights lentää vauhdikkaasti kummallisissa maisemissa. Tyttö ja poika vaihtuvat pienessä ideya-vankilassa automaattisesti Nightsiin, jonka lentäminen on toiminnan tärkeintä sisältöä. Nights kiitää vaihtelevien pisterenkaiden läpi ja kerää ideyaa ja tähtibonuksia. Kun 20 ideyaa on kasassa ja ne viedään uniansaan, se tuhoutuu.
Jos aika loppuu kesken, Nights muuttuu Elliotiksi tai Clarikseksi ja putoaa maahan, jonka jälkeen homma viedään loppuun kävellen. Keikka on tässä vaiheessa käytännössä sössitty, koska kentän arvosana laskee finaalikenttien näkemisen kannalta liian alas. Arvosanaan vaikuttaa kentän läpäisyn nopeus ja renkaista, palloista ja tähdistä kerätyt pisteet.
Nights liikkuu vain kahdella akselilla, mutta muuten lentely on vapaata. Nightopian sankari pystyy kiihdyttämään vauhtiaan, jolloin ohjattavuus heikkenee, ja ottamaan tietyistä kiinteistä kohteista tai mörreistä kiinni ja luuppaamaan niiden ympäri. Ainoa todellinen uhka on niukahko aika, mistä seuraa jatkuva kiire. Hirveän häsäämisen myötä toiminta tuntuu aluksi sekavalta ja satunnaiselta, kun pisterenkaat ja ideyat osuvat reitille lähinnä vahingossa.
Kentät pitää opiskella ulkoa, jos haluaa hilata arvosanat ylös. Pakkojunnaus johtuu vauhtiin nähden ikävän lyhyestä, ruudun reunaan leikkautuvasta näkyvyydestä, jota ei ole kasvatettu edes HD-versiossa. Pienen alueen pomomatseissa näkee eteensä paremmin, mutta niitä ei saa yrittää uudestaan ilman peruskenttien läpäisyä, mikä kiristää toisinaan v-käyrää. Suoraviivaisia pomokahakoita saa onneksi harjoitella uusintavetoja varten, kun ne on ensin läpäisty.
Nights into Dreams on outopoutoilu, jonka klassikkostatusta on nykysilmin vaikea ymmärtää. En jostain syystä pelannut alkuperäistä 90-luvulla. Nykyisessä kontekstissa Nights into Dreams on etupäässä historiallisessa mielessä kiinnostavaa materiaalia, mutta puhtaasti pelinä sen vetovoima on hiipunut.
nights1.jpg
Nights into Dreamsia voi halutessaan jauhaa Saturn-version näköisenä.
75
