Varjossa pinjan
neito näki ninjan.
Seikkailu sijoittuu Japaniaan,
jossa tyttö odotti Tapaniaan.
Ensi alkuun olin närkästynyt Ninja Gaidenin kehutusta DS-käännöksestä. Hah, toimintapeli kikkaohjauksella oli ensireaktioni. Konsolia pidetään poikittain kädessä eikä nappeja tarvita kuin yksi, sekin torjumiseen. Hypyt, kävely, taiat ja taistelu hoituvat kosketusruutua tökkimällä.
Olin väärässä, sillä kotikoneiden Ninja Gaidenit tehneen Team Ninja -tiimin osaaminen näkyy myös Nintendo DS -versiossa. Toimintaseikkailu rytmittää hyvin mättämistä puzzleilla ja kosketusnäyttöön perustuva taistelusysteemi jopa toimii.
Kynäkendo
Tutusti tarinassa hämähäkkiklaanilaiset havittelevat Ryu Hayabusan vartioimaa lohikäärmemiekkaa, eikä meno DS:llä ole muuttunut alkuperäisestä ideasta. Jokainen piirto ruudulle saa Hayabusan iskemään miekalla. Määrätyillä vedoilla tehdään liikesarjoja. Esimerkiksi alas, ylös, ylös -ketju saa Ryun seivästämään demonin, hyppäämään ylös vastustaja vartaassa ja iskeytymään voimalla alas.
Systeemin ainoa heikkous on siinä, että tehokkaimpaan superiskuun riittää kun hinkkaa ruutua mahdollisimman nopeasti. Vähän ikävää taistelulajiharrastajien kannalta, jos ässäarpojen raaputus opettaisi ninjataitoihin.
Onneksi taistelutyyliään joutuu varioimaan vastustajien mukaan. Lentäviä ötököitä ei voi sysätä taaksepäin puskuhyökkäyksellä ja sitten rapsuttaa ultimate-tekniikkaa käyntiin, vaan vastustajien aggressiivisuus ja torjuntataito jopa vaikuttavat omaan tekemiseen. Parin opettelukentän jälkeen taisteluissa alkoi olla imua. Jouduin bussissa laittamaan kuulokkeet päähän kuullakseni koska demoni torjuu. Kilahduksen jälkeen on pakko hypätä alta pois tai kierähtää turvaan vastahyökkäyksiltä.
Ohjauksen lievän kankeuden huomaa lähinnä silloin kun paluumatkalla vain juoksee huoneiden läpi puzzlessa avatulle ovelle. Luukkuun hyppäämisen sijaan Ruy saattaa jäädä huiskimaan ympärillään pyöriviä hirviöitä. Koska liikesarjoissa animaatiot eivät noudata yksi yhteen styluksen liikkeitä, sivullisista pelaaminen näyttää pahemmalta huiskimiselta kuin onkaan. Se kannattaa muistaa julkisesti pelatessa.
Vaikeustason suhteen Dragon Swordilla ei ole kotikoneiden haastavien mätkintöjen kanssa yhteistä kuin nimi, sillä vastustajat heittävät styluksen nurkkaan heti Ryu Hayabusan nähdessään. Eniten etenemistä helpottavat lukuisat tallennuspaikat, joiden suurin apu ei ole tilanteen tallentaminen vaan voimien palautus takaisin maksimiin. Liki jokaisen suuremman yhteenoton jälkeen tietää pääsevänsä tallennukseen paranemaan. Lisähelpotuksena pomotaistelua edeltävät pitkät väännöt ovat usein vaikeampia kuin varsinainen pääyhteenotto. Useimmista pomohirviöistä selviää kiertämällä kuperkeikoilla selustaan.
Kaikki pelitapahtumat sijoittuvat alempaan kosketusnäyttöön. Vasemmassa ruudussa näkyvät vain kartta ja tilastoja. Ninja Gaiden -sarjalle uskollisen näyttävä grafiikka ja sujuva animaatio menevät osin hukkaan, sillä valtaosan peliajasta tuijotan vain rystystäni. Käsi tuppaa olemaan tiellä pelatessa, joten asentoaan joutuu vähän vääntämään, mikä tuntuu pitkissä pelisessioissa paikkojen puutumisena. Onneksi kentät menevät läpi parissakymmenessä minuutissa, mikä rytmittää hyvin itse peliä. Yhden pätkän läpäistyään pääsee ninjakylään hengähtämään lisävarusteita ostellen.
Vaikka ratkaisuiden paljastamisesta arvosteluissa aina valitetaan, pilaan ensimmäisen puzzlen, sillä ratkaisussa hylätään käyttöliittymän logiikka kokonaan. Myyjän nukkuessa kyläläiset käskevät puhua ukolle, jotta kaveri herää. Puhuminen hoidetaan hahmoa tökkäämällä, mutta kohdassa pitääkin tuhista mikrofoniin. Onneksi vastaavia huteja ei ole enempää.
Ninja Gaiden: Dragon Sword ei vaadi aikaisempaa Ninja Gaiden -kokemusta, sillä noviiseilta jäävät huomaamatta vain viitteet aikaisempiin peleihin eli liikkeiden nimet plus suorat miljöö- ja hirviölainat. Henkilökohtaisella listallani Ninja Gaiden nousi DS-toimintapelien kärkeen heti Castlevanioiden perään.
80
