Kesän E3:n ehdoton tähti oli Nintendo 3DS, sillä käsikonsolin kolmiulotteista kuvaa ei voinut kokea nettivideona vaan se oli itse nähtävä.
E3-messuilla ensi kertaa esitellyllä Nintendo 3DS -käsikonsolilla voi pelata 3D-pelejä, katsoa 3D-elokuvia ja ottaa 3D-kuvia. Syvyysvaikutelma ei ole aivan elokuvateattereista tuttujen shutter-lasien veroinen, mutta käsikonsolin efekti ei jää paljon jälkeen.
3D-efektiin ei tarvita laseja, mikä on systeemin suurin vahvuus. Nintendo ei paljastanut tarkkaa toimintaperiaatetta, mutta todennäköisesti yläruudussa on linssi, joka päästää silmään asti vain toisen ruudun kahdesta kuvasta. Paljaalla silmällä näkee ruudulle piirtyvän kaksi rinnakkaista kuvaa, jotka oikeassa katselukulmassa luovat kolmiulotteisen vaikutelman. Jos ruutu kallistuu liikaa mihin tahansa suuntaan, kolmiulotteinen vaikutelma hajoaa välittömästi sutuksi.
Messuilla peliaika oli rajoitettu varttiin, koska koneita oli niukasti ja pelihalukkaita 46 000 messukävijää. Pidemmän päälle pelatessa 3D-efekti alkoi rasittaa tottumatonta silmää. Onneksi efektiä voi säätää portaattomasti, mikä vaikutti paitsi syvyysvaikutelman vahvuuteen myös katselumukavuuteen. Jos efektin pudottaa pois päältä, kuva kirkastuu ja terävöityy selvästi kaksiulotteisena. Ei ihme, sillä ruudun resoluutio on yli kaksinkertainen normaaliin Nintendo DS -kuvaan verrattuna.
Muuten käsikonsoli edustaa ehtaa Nintendo DS -tekniikkaa. Selkein pelillinen muutos on analoginen nänni, joka toimii herkemmin ja tarkemmin kuin PSP:n vastaava. Suuntanäppäimet ovat Nintendo DSi -tasoa, mikä auttaa varsinkin vauhdikkaiden toimintapelien pelaamista. Bonuksena päävalikkoon pääsee konetta sammuttamatta Home-napilla.
Wiimäisesti konsolissa on liikkeen tunnistamiseen gyroskoopit ja kiihtyvyysmittari, joita hyödynnetään kolmiulotteisissa kallistelupeleissä. Ruutuja on kaksi: 3D-efekti näkyy vain ylemmässä ja alempi toimii tutusti kosketusruutuna. Akut kestävät pelaamista noin 10 tuntia.
Nintendo 3DS on taaksepäin yhteensopiva Nintendo DS- ja Nintendo DSi -pelien kanssa, mutta 3D-efekti toimii vain 3DS-peleissä. Lyhyen kokeilun perusteella Nintendo 3DS:ssä on yllättävää taikaa, varsinkin kun epäilin efektin olevan 80-luvun 3D-viivoittimien tasoa. Valehtelisin, jos väittäisin kuvan pompanneen ulos ruudusta, mutta syvyysvaikutelma oli liki elokuvien veroinen.
Laitteelle ei ole vielä julkaisupäivää tai hintaa. Tiedossa on ainoastaan se, että kone ilmestyy Nintendon kuluvan tilivuoden aikana eli se on kaupoissa jossain päin maailmaa maaliskuun 2011 loppuun mennessä, mahdollisesti myös Euroopassa.
www.xbox.com
Crackdown 2 lisää hiekkalaatikolle leikkikavereita, vaikka halusin vain uusia, hienosti hajoavia leluja.
Alkuperäinen Crackdown keskittyi ylivietyyn toimintaan, jossa autot ja miehet lentelivät talojen yli. Parhaimmillaan idea toimi kaverin kanssa kimpassa, kun pääsi kunnolla sorkkimaan hiekkalaatikkomaailman lainalaisuuksia.
Crackdown 2 kierrättää ykkösosan ideat liki sellaisinaan. Jopa päänäyttämö eli neljällä saarella sijaitseva Pacific City on sama. Tosin kymmenessä (peli)vuodessa Shai-Genin mutanttivirus ehti levitä kaikkialle kaupunkiin. Pilvenpiirtäjät ja muut tutut maamerkit ovat paikoillaan, mutta ne ovat murrettuja ja rähjäisiä. Ykkösosan pirteän värikäs ilme on vaihtunut apokalyptiseen synkistelyyn, joten elävän metropolin tilalla on urbaani taisteluareena.
Valtaosa Pacific Cityn asukkaista on muuttunut mutanteiksi, jotka valtaavat yöaikaan kadut. Päivällä supervahvaa Agenttia kiusaavat raskaasti aseistautuneet Cell-terroristit, jotka vastustavat Agentin edustamaa sortokoneistoa. Agentin tehtävänä taas on puhdistaa kaupunki ongelmakansalaisista, jotta uudelleenrakennus voidaan aloittaa.
Satapäiseksi kasvavat ihmisjoukot pidetään kurissa scifisotisopaan sonnustautuneen Agentin supervoimilla, sillä kyttä potkaisee vaikka panssariauton katolleen, jos konepistooleista haulikkojen kautta itsehakeutuviin ohjuksiin vaihteleva asearsenaali ei riitä. Agentin voimat tuovat mieleen wanhan Teräsmiehen: valtavia hyppyjä, roimasti ruista ranteessa ja hurja iskunkestävyys. Notkea Agentti tavoittaa helposti muutamalla loikalla kerrostalon katon.
Toimintatiimi
Tarina, rakenne ja tehtävät ovat suoraviivaisia, sillä tavoitteen täytyy sopia sekä yksinäiselle sudelle että kimppapelaaville tiimeille. Yleensä agentit aktivoivat ympäri kaupunkia sijoitettuja valonkerääjiä, joiden energia keskitetään mutanttien luoliin pudotettaviin fotonipommeihin. Hupi ja sen määrä on pitkälti itsestä kiinni, sillä pelkkä juoni viuhahtaa läpi alle kymmenessä tunnissa.
Onneksi Crackdown 2:n kantava rakenne ei ole tarina vaan maailmalla leikkiminen. Kirkkaana hohtavien kykybonuspallojen ja maailmaa syventävien audiotiedostojen keräilystä irtoaa tuntitolkulla erittäin addiktoivaa tasoloikkahupia. Kun tähän ynnätään erilaiset auto- ja liitopukustuntit, vapaamuotoista tekemistä piisaa pitkäksi aikaa. Keräily ja temppuilu pakottavat hyödyntämään kaupungin vertikaalista rakennetta, sillä parhaat paikat ovat aina korkealla.
Tiimitoiminta oli ensimmäisessä Crackdownissa lystiä, joten jatko-osa tuplaa mukaan mahtuvien agenttien määrän kahdesta neljään. Tuplautuuko hupi samalla? Kyllä ja ei. Tuntemattomien seurassa Pacific Cityssä pomppiminen rapautuu helposti häröilyksi, mutta tutussa porukassa tehtäviin tulee lisää imua ja vaikeustasoa voi huoletta lisätä. Tiimityöhön kannustetaan pitkin kaupunkia ripotelluilla kokemuspistebonuksilla, jotka aktivoituvat vasta seurassa.
Rakettihippa
Agenttien välinen moninpeli on Crackdown 2:n merkittävin uutuus. Kuudentoista soturin nettipelissä metsästetään pistepallon kantajaa rakettihipassa tai lahdataan muita joko tiimeinä tai yksin. Kahakat ovat messevien aseiden ansiosta rehellistä ja räväkkää räimettä. Mitä isompi kanuuna, sitä paremmat menestymismahdollisuudet.
Lennokkaat matsit eroavat Halon hakkuusta ja kumppaneista Agenttien ylilyötyjen voimien ja voimakkaan automaattitähtäyksen mitalla. Automaattitähtäys ei pilaa toimintaa, sillä kestävät agentit liikkuvat poukkoillen ja ennakko täytyy ottaa käsivaralta. Omaleimainen toiminta on parhaimmillaan todella vauhdikasta, sillä superagentit hyppivät pilvenpiirtäjien katoilta kylväen kranaatteja, raketteja, lyijyä ja kuolemaa.
Lukuisista hyvistä puolistaan huolimatta Crackdown 2 ei vie sarjaa eteenpäin. Synkistelyyn sortunut tunkkainen ulkoasu tuuppaa sen inFamousin (Pelit 6/09, 90 p) kanssa samalle aaltopituudelle, tosin Colella on Agenttia coolimmat supervoimat. Neljän agentin tiimikohkaus ja kahden joukkueen sinkohipat olisi täydellisessä maailmassa julkaistu päivityksenä tai vähintään huokeana lisälevynä. Crackdown 2 ei toki ole mitenkään rikki, joten jos tyylikkäämpi ykkösosa ei vielä riittänyt, antaa palaa vaan.
