Nintendo 64: Pieni mutta pippurinen

Kesän odotetuin uutuuslelu Japanissa oli itseoikeutetusti Nintendon uusi pelikonsoli Nintendo 64. Hillittömän pitkä odotus palkittiin maailman parhaalla pelikonsolilla ja - kuinkas ollakaan - uudella Mario-pelillä.

Nintendo 64:n ensi kertaa nähdessään ihmettelee väkisinkin laitteen pientä kokoa. Tuoko se nyt on se 64-bittinen pelinpyöritykseen erikoistunut tehomylly? Kummastusta herättää myös erikoisen näköinen ja laitteen kokoon nähden kookas peliohjain. Sen keskimmäisestä sakarasta pilkottaa maailman ensimmäinen analoginen peukalo-ohjain.

Nintendon yhteistyökumppaneiden valintaa on pakko ihailla. Itse laitetta palkattiin suunnittelemaan Silicon Graphics, jonka grafiikkaa rouskauttavat työasemat ovat maailmankuuluja. Pelintekokumppaniksi haalittiin Paradigm Simulation, muun muassa Yhdysvaltain armeijalle lentokonesimulaatioita väsännyt firma. Paradigman ja Nintendon yhteistyön hedelmä on taitolentopeli Pilotwings 64, yksi kolmesta Japanissa koneen kanssa julkaistuista peleistä.

Missä se Mario on?

Tärkein Nintendo 64:n menestyksen siivittäjä on kuitenkin Nintendon oma kultamuna Shigeru Miyamoto ja hänen aikojen alussa luomansa putkimiesreppana Mario.

Mario-hahmosta voi olla montaa mieltä, uuteen kiinnostavampaan Nintendo-sankariin olisi mielellään tehnyt vihdoin tuttavuutta. Toisaalta Mario on yksi maailman tunnetuimpia hahmoja, eikä Nintendo taatusti halunnut ottaa riskejä uutta konetta kaupatessaan: jos Mariolla saa myytyä kaikkea raksuista rappiin, niin toki sillä saa kaupattua edelleen myös pelikoneita.

Uutta Mario-seikkailua on ehditty kehua kaikkien aikojen parhaaksi videopeliksi jopa asiansa osaavissa pelilehdissä. Hype on ollut niin valtaisaa ja ylitsepursuavaa, että kaiken kokeneen kyynikon epäilyt heräävät vähemmästäkin. Kyynisyys kuitenkin kaikkoaa heti kun ohjaimen ottaa kouraan: hillittömästi ruudulla kirmaava analoginasturalla ohjattava Mario yksinkertaisesti tempaa mukaansa. Pakkohan tätä on p*kele pelata!

Siirtyminen kolmiulotteiseen maailmankaikkeuteen on virittänyt Marion uuteen iskuun. Pelin määrittäminen pelkäksi tasohyppelyksi tekee sille vääryyttä. Toki Mario edelleen hyppii ja pomppii ja toki tasolta toiselle saa edelleen hypätä. Paremmmin kuitenkin peliä kuvaa, jos sitä kutsuu 3D-toimintapuzzleksi tai edes toimintaseikkailuksi. Tai kaikkien edellämainittujen suloiseksi sekamelskaksi.

Mielikuvituksellisten yllätyksiä täynnä olevien alueiden tutkiminen on pelin ydin. Shigeru Miyamoton luomisvimmaa ei voi olla ihailematta, mies on toimintapelin suunnittelijana kiistämätön nero.

Mario 64:n nopea, sutjakka ja värikäs kolmiulotteinen grafiikka on nähtävä luonnossa, jotta se pääsisi oikeuksiinsa. Valokuviin erikoisefektit (muun muassa pikselimössön karkoittava MIP-mapping) eivät välttämättä välity. Tulevat 3D-kortit tuovat toivottavasti vastaavan grafiikan myös PC-monitoreihin.

Täydellinen Mario 64:kään ei toki ole. Joskus Marion taaperrusta seuraava kamera itsepintaisesti jumittuu pelitapahtumien kannalta kiusalliseen kuvakulmaan, joskus grafiikka sortuu omaan näppäryyteensä (glitching).

Pilotwings 64 jää väkisinkin Marion jalkoihin, vaikkei sitäkään tohdi kutsua rumaksi tai tylsäksi. Gyrokopterilla, riippuliitimellä ja rakettirepulla lentäminen on parhaimmillaan hauskaa hupia. Tehtävät vaihtelevat saastetta lykkäävän savupiipun kuvaamisesta mystisen ilmassa pomppivan pallon pökkimiseen kohti jättimäistä koria.

Kahdella söpöpelillä ei kuitenkaan välttämättä valloiteta Amerikkaa. Tarvitaan tuhdimpaa tykitystä. Syyskuisen Yhdysvaltain julkaisun tärkeimmäksi peliksi Marion ja Pilotwingsin rinnalle nousee LucasArtsin kohuttu ja odotettu Starwars-räväytys Shadows of the Empire. Esitietoja pelistä on tihkunut julkisuuteen niukalti, mutta kolmiulotteista räiskintää on kuitenkin taatusti tarjolla.

Palikoita, ei levyjä

Kaikille koneille pelejä tekevien pelitalojen avoin nihkeys palata palikkabisnekseen synkistää tunnelmia Nintendon päämajassa. Pelipalikoissa käytetyn ROMin hinta ei ole laskenut niin nopeasti kuin Nintendo olisi toivonut. Julkaistavien pelien lista ei olekaan häävin pitkä, mutta Nintendo itse toivoo kuitenkin laadun korvaavan määrän. Mutta riittävätkö reilut puolenkymmentä takuuvarmaa hittipeliä koko syksyn tarpeiksi?

Euroopan ensi-ilta on myös hämärän peitossa. Toisaalta tosipelaaja ei hanki PALilla pilattua pelikonsolia, vaan sijoittaa roponsa aitoon Amerikan herkkuun. Huhuttu 199 dollarin hinta innostaa maahantuojia entisestään ja tartuttaa pelikonehulluun vastustamattoman konekuumeen.

Uskomattominta Nintendon uudessa tulemisessa on kuitenkin se, ettei kahdessa ensimmäisessä 64-hittipelissä ajeta autolla eikä mätkitä vektoriukkoja turpiin. Mikä helpotus! Ehkäpä kaikkivaltias sittenkin on olemassa ja Marsissa elämää.

Pääprosessori: 64-bittinen R4300 RISC (93,75 Mhz)

64-bittinen RISC "reality immersion" grafiikkaprosessori (62,5 Mhz)

- äänet, video, vektorit

- textures, anti-aliasing, z-buffering, MIP-mapping jne

Muistia 4 Mt

Rambus DRAM 562,5 Mt/s -väylä

Äänet: 16-bit, wavetable, 44,1 khz

Resoluutio: 256x224-640x480

Pelipalikat: 4-12 Mt

Mahdollisesti tulossa 1997: 64DD "read and write" -levyasema

TV-liitäntä: huom! NTSC (video, RF, S-VHS)

Lisää aiheesta