www.nintendo.fi
Koolla on väliä, vaikka sitä ei aina myönnetäkään. Nintendo DSi:stä tehtiin entistä näyttävämpi XL-malli.
Tietotekniikan kehitys seuraa tuttua kaavaa: laitteista tulee jatkuvasti pienempiä, tehokkaampia ja halvempia. Omaperäisistä oivalluksistaan tunnettu Nintendo puskee DSi XL -taskukonsolilla tavanomaista kehityskulkua vastaan, sillä laite on edeltäjäänsä isompi ja kalliimpi.
Reilujen ulkomittojen ansiosta DSi XL:ssä on selvästi kookkaammat näytöt kuin tavallisessa DSi:ssä. Taskukonemittapuulla muhkeissa 4,2 tuuman LCD-ruuduissa on 93 prosenttia suurempi kuvapinta-ala kuin perusmallissa. Kuva on miellyttävän kirkas ja terävä. Jopa siinä määrin terävä, että käsikonsolin suhteellisen matala 256x192-tarkkuus erottuu pikseliverkkona, jos laitetta ei pidä vähän kauempana sylissä. Peligrafiikka kestää laajalle ruudulle levittämisen yllättävän hyvin.
DSi XL:n muotoilussa ei ole mitään radikaalia, joten laite muistuttaa ulkoisesti lähinnä harteikasta DSi:tä. Kannen ja pohjan värisävyt ovat perusmallista poiketen erilaisia. Nyt myynnissä on hillityt värivaihtoehdot tummanruskea ja pronssi. Kannen kiiltävä muovipinta näyttää kuvissa hienolta, mutta käytännössä se on viidessä minuutissa täynnä sormenjälkiä.
Kone on vielä painavampi kuin päälle päin luulisi: yhden käden stylus-otteella 314 grammaa ei ole pidemmän päälle ihan triviaali juttu nörttinaruilleni. Lapset eivät varmasti jaksa kannatella konetta kovin pitkään. Kukaan ei tietenkään estä pelaamasta stylus-pelejä pöydän päällä, sillä kone pysyy pienillä pehmojaloilla mukavasti paikoillaan. Masiinan paino on joka tapauksessa selvästi kokoa suurempi kuljetushaitta.
Näppäinten ergonomia on laitteen muhkean koon ansiosta pykälän verran parempi kuin ennen, sillä DSi XL sopii vakioversiota sutjakammin aikuisen käteen. Lapsilla tilanne saattaa olla päinvastainen. Näppäinten koossa ja tuntumassa ei ole merkittäviä eroja entiseen, sillä namiskat ovat edelleen hyvää taskukonsolitasoa.
Tikusta asiaa
Toinen DSi XL:n kirjaimellisesti tuntuva muutos on kuulakärkikynän kokoinen ja näköinen stylus-kynä. Kynä on selkeästi kotipännä, sillä sitä ei saa mitenkään laitteen sisään turvaan. DSi XL:n kakkoskynä on tavallinen malli ja sitä säilytetään tuttuun tapaan pohjalevyn kolossa. Kookasta kotikynää on huomattavasti miellyttävämpi käyttää kuin pientä perustikkua. Stylus-pelien käyttömukavuus nousee selvästi, kun kunnon kynään ynnätään isompi näyttö.
DSi XL:n kameroiden kuvausjälki on vanhaa tuttua 0,3 (640 x 480) -megapikselin suttuista sekundaa. Erittäin matalalla tarkkuudella ei ole suurta merkitystä, sillä kameroita on tarkoitus käyttää pääasiassa leluina, pikkuhupailun ja pelien apuvälineinä. Tuskin kukaan DSi:tä fotomielessä kantaisi, vaikka kameroiden taso olisi parempi. Ääniominaisuudet ovat muuten riittävät, mutta musiikkisoitin suostuu jostain syystä soittamaan vain Applen suosimia AAC-tiedostoja.
Laitteen mukana toimitetaan kaksi valmiiksi asennettua bonussoftaa: A Little Bit of... Dr Kawashima’s Brain Training: Arts Edition -aivotreeni ja Dictionary 6 in 1 -sanakirja, joka ymmärtää englantia, italiaa, ranskaa, saksaa, espanjaa ja japania. Sanasto ei tosin ole kauhean laaja eikä selvinnyt edes hirvi-testistä.
DSiWare-latauspalveluun kirjautuessa saa lahjaksi 1000 ilmaista nintendopistettä, joilla saa 2–3 vapaavalintaista peliä. Suosittelen Art Style -sarjan edustajia. DSiWaren Flipnote Studio -animaatio-ohjelma ei maksa mitään.
DSi XL on periaatteessa sama laite kuin ennen, mutta isompi. Se on varteenotettava vaihtoehto niille, jotka eivät ole vielä tähän mennessä hypänneet DSi-kelkkaan. Onko pelkkä iso näyttö jälleen yhden päivityksen arvoinen? Se vähän riippuu DS-fanatismin asteesta. Mitä tahansa peliä on tietysti aina mukavampi tahkota, kun näkee tapahtumat paremmin ja näppäimet osuvat sormille luontevammin.
Kirjoitus on luettavissa pelit.fi:ssä 4.5.2010.
Kun kapteenille luvataan seitsemän kuukautta elinaikaa, on oikea hetki lähteä tuntemattomaan avaruuteen.
Avaruusseikkailun satunnaisesti luodut seikkailut ovat juonettomia, vajaat puoli tuntia kestäviä lyhäreitä. Sankarin laivasto seilaa planeetalta planeetalle ja kohtaa kaikkea mahdollista avaruuden hippikissoista piraattipingviinien perhekokoukseen. Välillä pääsee valitsemaan, miten toimitaan, ja aina joskus päätökset vaikuttavat myöhempiin kohtaamisiin. Yleensä lopputuloksena on taistelu.
Painottoman tilan balettia käydään vuoropohjaisesti, puoli minuuttia kerrallaan. Aluksensa voi komentaa liikkumaan tuplavauhtia ampumatta, normaalisti räimien tai etanatahtia, mutta tuplasti tulittaen. Vaikka liikesuunnat ja aluksen pyörimisliikkeen voi halutessaan määrittää käsin, yleensä komentaessa tyytyy määräämään liikesuunnan, kohteen, jota kohti aluksen nokkaa pidetään, ja ketä ensisijaisesti ammutaan. Rasittavasti automaattimoodissa kamera hyppii holtittomasti, kun kohteita määrittää, ja sotkee käsityksen taistelukentästä.
Taktiikkana on saada alusten herkät taka- ja alaosat tulilinjalle. Omia aluksiaan voi muokata rajoitetusti planeetoilta löydettävillä lisäosilla, joilla saa lisää niin panssaria kuin tulinopeuttakin.
Flotilla tuo mieleen loistavan Strange Adventures in Infinite Spacen (Pelit 2/06, 92 p), toisen kahvitunnin seikkailuihin sopivan välipalapelin. Aivan yhtä sujuva ei Flotilla ole. Taisteluvuorojen säätämiseen menee lopulta liikaa aikaa verrattuna siihen, kuinka vähän syvyyttä taktiikoissa on. Kahvitaukopeliin nopea reaaliaikaisuus sopii paremmin, pidempään pelattava taas kaipaa enemmän syvyyttä.
