Noin 10. päivä

Pelit ilmestyy tänä vuonna vasta joka kuukauden 10. päivän tienoilla alkukuun asemasta. Tähän on syynsä.

Pelitaloilla on taipumus yrittää vaikuttaa siihen, milloin peliarvostelun saa julkaista. Yleensä saamme peleistä arvostelukappaleet jo ennakkoon, mutta se, milloin arvostelun saa tehdä, on tarkoin määritelty ja päätoimittajan allekirjoituksella vahvistettava. Nämä niin sanotut embargot määräävät viime kädessä sen, mitä arvosteluja lehdessä on.

Viime vuonna osa pelitaloista keksi määritellä embargon kuun alkuun, esimerkiksi 5. päivään, jolloin suuri osa alkukuusta ilmestyvistä lehdistä ei voi arvostelua julkaista. Pelien julkaisupäivät taas alkoivat painottua kuun loppuun. Tällä ilmeisesti pyritään siihen, että mahdolliset negatiiviset arvostelut eivät pääse vaikuttamaan pelin myyntiin. Lehden ilmestymisaikataulut ovat yleensä jo ajoissa lukkoon lyötyjä, ja harva lehti pystyy siirtelemään ilmestymispäiväänsä lyhyellä varoitusajalla.

Niinpä me siirsimme Pelit-lehden ilmestymispäivää koko vuoden osalta myöhäisemmäksi, jotta peliarvostelut ilmestyvät silloin kun pelikin. Taka-ajatuksena ei suinkaan ole kiusata pelitaloja, vaan palvella lukijoita.

Embargot ovat kiveen kirjoitettuja, ja joka pelillä on omansa. Kun laskee, kuinka paljon käsiemme läpi kulkee vuosittain pelejä, on oikeastaan aika ihme, että olemme lipsuneet vain pari kertaa. Toinen oli tietoinen riski, koska peli oli täysin valmis ja embargo meidän kannaltamme parin päivän päässä, toinen oli puhdas vahinko. Pelejä tai pelitaloja en viitsi mainita.

Vahingon seurauksena olemme erään pelitalon mustalla listalla, emmekä enää saa pelejä ennakkoon. Syy oli kyllä pelitalon itsensä: pelilevyn päällä ei lukenut mitään. Ei sitä, oliko kyseessä ennakko- vai valmis versio, eikä minkäänlaisia päivämääriä. Embargo tuli emaililla päiviä myöhemmin kuin itse peli.

Miksi sitten suostumme aikataulupelleilyyn? Emme me oikeastaan muutakaan voi. Pelit-lehden tekeminen on yhteistyötä kansainvälisten toimijoiden kanssa, joilla on eri intressit kuin meillä. Pelitalo tietysti haluaa mahdollisimman hyvän arvostelun, koska se vaikuttaa myyntiin. Me taas haluamme kertoa lukijoille, kannattaako peli ostaa. Joskus intressit kohtaavat, joskus eivät.

Toiset pelitalot viis veisaavat embargoista ja toimittavat arvostelukappaleet ajoissa. Toisilla taas embargo saattaa olla pitkällä pelin oman ilmestymispäivän jälkeen, joka on jo naurettavaa. Jos peli on kerran ilmestynyt, siitä täytyy saada kertoa, koska se on silloin julkista tavaraa.

Pelitin siirtämisellä myöhempään ilmestymisajankohtaan voittaa ainakin sen, että saamme tarpeeksi aikaa Pelit-lehden standardien mukaisen arvostelun kirjoittamiseen. Esimerkiksi Gran Turismo 5 olisi joulukuun lehdessä jäänyt huitaisuksi, ilman moninpelin arviointia ja 1.03-päivityksen merkittäviä parannuksia, paitsi jos aikaa olisi ollut viikko lisää. Niinpä julkaisemme arvostelun nyt tammikuun lehdessä.

Koskaan aikataulut eivät voi täysin kohdata. Voihan sitä kuitenkin yrittää.

Lisää aiheesta

  • Pääkirjoitus: 250 lehteä myöhemmin

    Tämä juttu pitää alkaa jo miltei muinaisista roomalaisista. 23 vuotta sitten Suomi oli täysin toisenlainen kuin nykyisin: televisiokanavia oli kaksi, kännyköitä ei vielä ollut ja pelikelpoiset pc:t maksoivat monta kymmentä tuhatta markkaa.
    Silloin 250 lehteä sitten, emme mitenkään…
  • Pääkirjoitus: Pelikansan edustajat

    ELinkeinoministeri Jan Vapaavuori oli pitämässä juhlapuhetta Finnish Game Awardsissa, jossa juhlittiin pelialan 20-vuotistaivalta. Tosin me jo kauemmin pelialalla olleet olimme sitä mieltä, että termi oli väärä. Suomen "oikea" peliteollisuus syntyi varmaankin 20 vuotta sitten Housemarquen…
  • Pääkirjoitus: 20 vuotta Eekolmosta

    Jo ennen E3:sta pelejä esiteltiin muun muassa ECTS-messuilla Lontoossa parhaimmillaan kaksi kertaa vuodessa sekä Consumer Electronics Show’ssa Las Vegasissa. Sitten ala alkoi paisua ja Los Angelesiin perustettiin ne ainoat oikeat pelimessut.
    Olin mukana jo ensimmäisessä tapahtumassa – minä…