Odama on jopa Nintendon mittapuulla omituinen tapaus, sillä flipperin ja sotastrategian risteytys ei ole se ensimmäisenä mieleen tuleva genreyhdistelmä.

Feodaali-Japanissa kenraali Yamanouchi Kagetora haluaa kostaa isänsä kuoleman. Kagetora on kehittänyt uskomattoman tehokkaan tuhoase odaman. Se on giganttinen pallo, joka jyrää alleen kaiken mahdollisen.

Hyökkääjän päässä on kaksi jättikokoista mailaa, joilla kuulaa lämitään takaisin taistelukentälle. Portin vieressä on mörssäri, jonka voi suunnata haluamaansa kohtaan. A-näppäin laukaisee tykin, joka sinkauttaa matkaan tappavan odama-kuulan. Lisäksi kenttää voi kallistaa hieman analogisella ohjaimella. Tarkkuutta tarvitaan, sillä kivijärkäle ei tee eroa vihollisten ja omien välillä. Lieb Gott, keksittiinkö flipperi Japanissa?

Jättimäinen odama-flipperi on rakennettu rajatulle taistelukentälle, jossa piskuiset sotilaat taistelevat, kantavat esineitä, jäävät kuulan jyräämiksi ja tottelevat ehdoitta käskyjä, mikäli joukko-osaston moraali ei ole laskenut vaarallisen matalalle.

Solttuja komennetaan mukana tulevalla mikrofonilla. Aluksi käskyjä on vain muutama, kuten advance, march right/left ja fall back, mutta pelin edetessä mahtisanoja opitaan lisää. Lausumista voi harjoitella erikseen, mutta puheentunnistusalgoritmi tunnistaa höpinät kiitettävästi, vaikka ääntäminen olisi rallikuskitasoa.

Sanavarasto käsittää noin kymmenen käskyä, mutta itse pärjäsin kolmella voimasanalla: press forward (ei saa jäädä tuleen makaamaan), rally (ryhtiä perkele) ja charge (rynnäkköön). Jos huutaa kaikki komennot putkeen, ukot pyörivät kentällä kuin väkkärät eikä mistään tule mitään. Se on hauskaa se.

Aivot koetuksella

Taistelun tavoitteena on rahdata massiivinen kello vastapuolen portista sisään ennen auringon laskua. Kellon kantaminen on hidasta, joten kantajia pitää auttaa odamalla tai solttuja komentamalla. Esteiden ylittämien on oma lukunsa. Esimerkiksi vuolaana virtaavan joen saa padottua asentamalla hihnapyörän sulkuporttiin, jonka jälkeen vettä kontrolloidaan mikkiin määkimällä.

Niukin naukin voitettu taistelu tietää ongelmia tulevaisuudessa, sillä seuraavassa mittelössä on käytettävissä vain hengissä selvinneet sankarit. Soturivajeeseen on onneksi näppärä ratkaisu, sillä särjetyistä rakennuksista paljastuu erilaisia powerupeja. Yksi niistä muuttaa kuulan hetkeksi vihreäksi. Vihreä Odama ei vahingoita omia, vaan kaappaa vihollissotilaat omaan reserviin, josta ne voi komentaa aivopestyinä taistelemaan.

Voitto ei irtoa ilman ärräpäitä, sillä rautapallo jyrää väkisin omia ukkoja ja vihollisella on tietenkin rajattomat reservit. Lisäksi vastapuolen kontrolloimat katapultit tai flipperimailat aiheuttavat tuhoa, kunnes ne saa kaapattua itselleen. Pahin powerup-jäynistä on mustaksi muuttuva odama, joka ei vahingoita vastustajaa, mutta tekee häijyä omien keskuudessa.

Ikään kuin tekemistä ei olisi tarpeeksi, tykki ampuu myös riisikakkuja, joita voi käyttää harhauttamiseen tai omien joukkojen moraalin nostatukseen. Kun jo yhden asian tekeminen tuottaa motoriikalleni vaikeuksia, voitte kuvitella miltä tuntui, kun yritin keskittyä lyömään kuulaa, komentamaan joukkoja englanniksi ja nakkelemaan riisiä sopiviin paikkoihin. Odama pistää aivojen moniajon koetukselle.

Piuhani on nysä

Grafiikka on suorastaan rujoa. Valittavana on myös 60 hertsin päivitysnopeus, mutta laajakuvaa ei tueta. Kentät ovat mielenkiintoisia ja hyvin suunniteltuja, joskin suuri osa yksityiskohdista häviää yleisnäkymässä, jossa yksiköt jäävät pieniksi prötöiksi. Suurennuslasia ei silti tarvita, sillä käytössä on erillinen zoomausnappi, joka huomaavaisesti pysäyttää taiston hetkeksi.

Virkistävästi Odamassa ei kuulla sanaakaan englantia, vaikka joukot sitä ilmiselvästi ymmärtävät. Japaninkieliset höpinät on tekstitetty, mikä on hyvä, sillä dubbaus olisi pilannut surrealistisen tunnelman. Äänityksen taso on valitettavan heikko ja puhe kuulostaa pahalta. Musiikki on monotonista rummutusta, mikä osaltaan korostaa taisteluiden brutaalia luonnetta.

Ymmärrän, että nintendolandiassa Nipajassa asunnot ovat pieniä ja huoneet vielä pienempiä. Silti mukana tulevan mikrofonin johdon lyhyys harmittaa vietävästi. Alle parinmetrisen piuhan päässä ollut mikki ei yltänyt kiukullakaan nojatuolille. Pulmaa ei voi kiertää edes ohjaimen jatkojohdolla, sillä mikki kiinnitetään hämmentävästi konsolin toiseen muistipaikkaan.

Odama on piristävä aikaansaannos, jollaisia kaavoihinsa kangistunut pelibisnes silloin tällöin tarvitsee. Idean isä Yoot Saito on erikoistunut omituisiin äänellä ohjattaviin peleihin, joista tunnetuin lienee Dreamcastin ihmiskalasimulaattori Seaman.

Flipperinä Odama ei ole kummoinen eikä sotastrategia vaadi suurta taitoa, mutta yhdistelmä muodostaa ainutlaatuisena cubistisen kiinnostavan pelin. Harmittavasti vaikeusaste heittelee rajusti ja yhtä kenttää saattaa joutua paukuttamaan monta iltaa ennen kuin se ratkeaa tuurilla. Karusta ulkoasusta huolimatta pelaaminen on hullun hauskaa.