Ohi on

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Ronald D. Mooren kehittämä Galactican uusversio muutti scifidraaman maailman, mutta nyt se on ohi. Jopa viimeinen DVD-kokoelma julkaistiin kesäkuun alussa.

Kolmisen vuotta sitten hehkutin uutta Taisteluplaneetta Galacticaa, joka muokkasi heikosti aikaa kestäneestä vanhasta hömppäsarjasta modernia huippuscifiä. Toisen kauden huikea puolivälin cliffhanger oli juuri ratkennut, töllössä ei tuntunut olevan mitään yhtä hyvää katsottavaa. Koko tv-sarjoja seuraava maailma hengitti Galactican tahtiin, eikä syyttä. Ronald D. Moore osui kerralla napakymppiin.

Uuden Galactican menestykseen on monta syytä, joista vähäisin ei ole katsojan arvostaminen. Tyypillisessä tv-scifissä sohvaperunoille väännetään kaikki rautalangasta, jotta kukaan ei tuntisi itseään sivuutetuksi. Galactica hyppää rohkeasti lavalta yleisön keskelle ja uskoo, että joku ottaa loikan vastaan. Käsikirjoituksessa ei mennä siitä missä aita on matalin eikä juttuja tyhmennetä. Se on virkistävää ja luo tarinaan sekä hyvää draamaa että klassikkoscifimäistä itse löytämisen iloa.

Taisteluplaneetta kohosi uudelleen lentoon samaan aikaan, kun jenkkien tv-maailmassa tapahtui reality-mössön aiheuttama vastareaktio. Halvan tosi-tv:n keksimisen jälkeen käsikirjoitettujen sarjojen piti löytää olemassaololleen uusi syy, ja lääkkeeksi keksittiin se loogisin: laadun nostaminen. Lopputuloksena vuonna 2003 esitetty Galactica-minisarja poiki varsinaisen tv-sarjojen sarjan. Ruutuihin ilmestyi muun muassa sellaisia helmiä kuin megailmiöksi itsessään muodostunut Lost, miehistä tuskaa kuvaava Asema 62 (Rescue Me) ja surullisesti ennen viimeistä kauttaan tapettu länkkäridraama Deadwood. Tv-tuotannot eivät enää olleet halpoja äpärälapsia, vaan jopa isot tähdet uskalsivat loikata pikkuruutuun ilman leimaantumisen pelkoa.

Nelivuotissuunnitelma

Niin kipeältä kuin se tuntuukin, hyvä asia on parempi lopettaa kunnialla kuin pitkittää keinotekoisesti. Galactica onnistui, vaikka on hiukan tulkinnanvaraista, oliko Moorella oikeasti koko tarinan pääkaari valmiina alusta lähtien vai keksittiinkö käänteitä sen mukaan, kuinka monta kautta studio vielä suostui rahoittamaan. Oli niin tai näin, Moore sai neljän kauden aikana rakennettua eheän kokonaisuuden.

Galactica ei koskaan pysähdy paikoilleen kuin muutaman jakson ajaksi. Enemmän samaa herkkua haluavan näkökannalta tätä on matkan varrella voinut pitää myös hyvien aiheiden hukkaamisena, kun vaivalla rakennettu herkullinen tilanne puretaan pois pikavauhtia. En olisi pannut pahitteeksi, vaikka kolmoskauden alun tunnelmissa olisi pysytty muutama jakso pitempään. Mutta hyvään tarinankerrontaan kuuluu sama periaate kuin hyvään ruuanlaittoon: samoja elementtejä ei saa käyttää liikaa. Makeaa annetaan juuri sen verran, että maha täyttyy, mutta hiukan lisää vielä mahtuisi.

Sarjan alkuperäisen tunnuslauseen mukaan cyloneilla on suunnitelma. Tästä nousee kaiken kattava teema, jolla katsojaa kiusoitellaan parhaimmillaan nerokkaasti. Etenkin kolmen ensimmäisen kauden aikana cyloneiden todellisista motivaatioista ei ota erkkikään selvää, kaiken takana tuntuu olevan aina jotain hämäriä psykologisia leikkejä. Katsojaa pidetään koko ajan tuolin reunalla, eikä kehenkään voi koskaan luottaa kokonaan. Viimeisellä kaudella suuri suunnitelma jää valitettavasti taka-alalle ja loppua kohden se tuntuu kätevästi unohtuvan lähes kokonaan. Tämä on sääli, mutta löysän alun jälkeen viimeinen kausi kiihtyy nopeasti huippuvauhtiin ja koko tarinan päätös on hieno. En välttämättä ole Mooren kanssa samaa mieltä kaikista ratkaisuista, mutta ainakin Galactican matka loppuu kunniakkaasti.

So say we all

Ronald D. Moore toivoo, että Galactica muistetaan vielä vuosien päästä. Tämä lienee ollut selvää jo jonkin aikaa, sillä sarjan merkityksen näkee helposti muita tuotantoja katselemalla. Sellaiset pikkuasiat kuin paimentolaishenkinen tunnusmusiikki tai käsivarakameralta näyttävä avaruusotosten tyyli ovat innoittaneet useita muita tekijöitä. Kumpikaan ei sinänsä ole mitenkään suoraan Galacticaa varten keksittyjä juttuja, mutta vastaava tyyli ilmestyi yllättävän moneen sarjaan Taisteluplaneetan rakettimaisen suosion myötä.

Toinen Galacticalle tunnusomainen ratkaisu on alkutekstien yhteydessä näytettävä lyhyt kuvakavalkadi tulevan jakson tapahtumista. Aluksi sen valitettiin spoilaavan jakson tapahtumia ja osuus poistettiin hetkeksi. Muutaman jakson jälkeen se palasi paikalleen, sillä yhdessä hyvän musiikin kanssa kuvat nostavat tunnelman kattoon aina oikeassa kohtaa ennen varsinaista jaksoa. Ratkaisusta on edelleen erilaisia mielipiteitä, mutta sen teho on silti huomattu muuallakin, ja vastaavanlaisia pätkiä ilmestyi pian muihin tv-sarjoihin. Harvassa se silti osattiin tehdä yhtä hyvin.

Galactica toimi myös uudenlaisen julkaisu- ja markkinointitekniikan pioneerina. Scifi Channelin (nykyään Syfy) sivuille ilmestyi kakkos- ja kolmoskausien välissä sekä neloskauden tauolla lyhyitä webisodeja, jotka oli kuvattu muun tuotannon yhteydessä. Laadukkaat pätkät nostattivat juuri sopivasti nettiyhteisön intoa silloin, kun sarja ei muuten pyörinyt otsikoissa. Tekijät olivat selvästi tajunneet myönteisen nettihypen merkityksen, muutkin studiot toivottavasti ymmärtävät yskän jossain vaiheessa. Myös DVD-kokoelmat julkaistiin ripeästi.

Pitkä matka on nyt ohi ja viimeisen kauden loppupuolisko ilmestyi DVD:llä kesäkuun alussa. Galactica-universumiin liittyvät tarinat eivät silti ole kokonaan historiaa, sillä sarjaa edeltävään aikaan sijoittuva Caprica-spinoff kokeilee vesiä suoraan DVD:lle julkaistulla pilottielokuvalla. Lisäksi myöhemmin tänä vuonna on luvassa The Plan -niminen tv-elokuva, joka kertoo Galacticalla elävistä cyloneista ihmisiä vastaan tehtävän hyökkäyksen aattona.

Nyt Nelonen voisi vihdoinkin esittää koko sarjan, ja ehkäpä johonkin muuhun aikaan kuin perjantaina keskellä yötä, jolloin kohdeyleisöllä on käynnissä ihan omat suunnitelmat.

Arvostelu on luettavissa www.pelit.fi:ssä 31.7.2009.

www.tigerwoods10.com

tennis.easports.com

EA:n urheilupelien vuosipäivitykset saapuvat varmasti kuin veroehdotus. Tällä kertaa Wii-versiot ovat uuden ohjaintuen ansiosta entistä kiinnostavampia.

Nintendon Wii ihastuttaa ja vihastuttaa, mutta uudesta MotionPlus-ohjaimesta on vaikea olla pitämättä. Wiin kikkaohjain toimii vihdoinkin niin kuin sen alun perin olisi pitänyt, liikkeet rekisteröityvät paljon aikaisempaa tarkemmin ja pienet kallistelut vaikuttavat peleihin. Wiimoten perään kytkettävän lisäosan voi ostaa erikseen, mutta EA paketoi MotionPlussan uusimpien Wii-urheilupeliensä kanssa samoihin kuoriin. Ohjain toimitetaan ainakin ensimmäisten Tiger Woods PGA Tour 10- ja Grand Slam Tennis -versioiden mukana.

Kaksikosta Tiger Woodsin golf on jo vanha tuttavuus ja sarja on vuosien ajan ollut virtuaaligolfausta parhaimmillaan. Uusimmassa versiossa on muun muassa dynaaminen säätila, joka haluttaessa seuraa valitun radan todellista keliä online-sääpalveluiden avulla. Jos Skotlannissa siis sataa, myös pelissä sataa. Toisena pienenä hienosäätönä radan reunoilla on entistä enemmän yleisöä myös Wii-versiossa.

Merkittävin ero vanhaan on uusi MotionPlus-ohjaus. Jo viime vuoden versiossa lyöminen oli yllättävän realistista, mutta tällä kertaa tarkkuus on aivan eri luokkaa. Liikkeen nopeus ulos ja sisään vedettäessä vaikuttaa lyöntivoimaan ja hienoutena Wiimoten kallistelu sivuille muuttaa mailan kulmaa ja vaikuttaa tarkasti tähtäykseen. Mailalla voi myös seurata palloa iskun jälkeen kokonaan uudella tarkkuudella. Kaikkiaan lyöminen on todella aidon oloista.

Viime vuonna parjattu puttaaminen hyötyy paljon MotionPlussan paremmasta tarkkuudesta. Koska maila reagoi lähes suoraan Wiimoten liikkeisiin, on tuntuma mainio. Pienillä kallistuksilla ja voiman muutoksilla pallo menee juuri sinne minne halutaan – ainakin riittävän treenauksen jälkeen. Pallon seuraaminen putatessa on erityisen mukavaa, nyt pelkkä kosketushetken voima ei enää ole kaikki kaikessa.

Wii-version partypeleistä uusi frisbee-golf hyödyntää MotionPlussaa hienosti. Kiekon viskominen tuntuu niin luonnolliselta kuin muovikapulalla on mahdollista, kiitos kallistusten ja voiman tarkemman huomioimisen.

Koukku takarajalle

Grand Slam Tennis on uusi tulokas EA:n urheilupeliperheeseen, ja aluksi tennistä päästään mätkimään vain Wiillä. Saattaa kuulostaa pelottavalta markkinoiden mielistelyltä, mutta MotionPlus-ohjauksen ansiosta Grand Slam Tennis on ennakko-odotuksia parempaa hupia.

Kaksin- tai nelinpeliä voi pelata samalla koneella tai verkossa ja mukana on Wii-peleille tyypillisiä partypelejä. Koko homman juju on kuitenkin MotionPlus-ohjauksessa, jonka ansiosta Wiimoten heiluttaminen tuntuu hämmästyttävän paljon oikean mailan huitomiselta. Pelaaminen onnistuu myös ilman MotionPlussaa, mutta silloin hommasta katoaa tarkkuus ja lyöntien onnistuminen on kiinni enemmän ajoituksesta ja vähemmän voimasta tai suunnasta.

Suurin uuden ohjauksen tuoma hienous on mahdollisuus kierteen tarkkaan määrittämiseen. Tämä tapahtuu samalla tavalla kuin oikeasti ranteella mailaa kääntämällä. Kallistelemalla pallo lentää intuitiivisesti sinne päin virtuaalikenttää kuin oli tarkoituksin, mikä on yllättävän tyydyttävää puuhaa ajoituksen kanssa säätämisen sijasta.

Graafisesti sekä Tiger Woods PGA Tour 10 että Grand Slam Tennis noudattavat tuttua kymmenen vuoden vanhalta designilta näyttävää Wii-kaavaa. Muodon karuus jäi silti testeissä taka-alalle, sillä MotionPlus-ohjaus todella toimii. Demon jälkeen harkitsin ensimmäistä kertaa Wiin ostamista muuten täyden konepatterin seuraan, mikä kertoo jo aika paljon se.

Lisää aiheesta

  • Kino: Kevät koittaa Hitlerille


    Kino

    Kevät koittaa Hitlerille

    Huhtikuussa tähtilaiva on lastattu kuunatseilla.

    Saksalaiset kansallissosialistit sytyttivät noin 70 vuotta sitten Euroopan liekkeihin. Vaikka yleisesti uskotaan, natsivalta ei päättynyt Berliinin miehitykseen ja Hitlerin itsemurhaan. Tappion hetkellä osa…
  • Vanhan mestarin kädenjälki

    James Cameron osaa edelleen kertoa huikeita tarinoita, vaikka pääosassa olisi pitkiä sinisiä animehahmoja.

    Kuuluin siihen ensi-iltaa edeltävänä aikana vauhdilla kasvaneeseen joukkoon, jonka mielestä Cameronin 12 vuotta vääntämä Avatar-leffa oli näkemättä nolo. Ei ihme, sillä kaikki…
  • Terveisiä Nörttilästä

    Zombileffat ovat taas in. Zombieland vääntää maailmanlopun vitsiksi, mutta kieli on liikaa poskessa.

    Aivojen perässä kuolaaviksi zombeiksi muuttunut ihmiskunta on aihe, jossa teoriassa riittää materiaalia komediaan. Muiden dystopioiden tavoin asiassa on kuitenkin yksi paha kompastuskivi:…