Okami (aka Ookami aka Okami) – Ei mikään hukkareissu

Ōkamin tekijät halusivat ylistää pelillään luonnon kauneutta. Tempussa on myös onnistuttu: ruudulla kirsikat kukkivat nousevan auringon satumaassa.

Kun pahuus peittää maan, pelastaja on susijumala ōkami, suden muodon ottanut auringonjumala Amaterasu. Myyttien maa on muinainen Japani ja konealusta vanhuuttaan köhivä PlayStation 2, joka aikoo lähteä pää pystyssä seuraajansa tieltä.

Ōkamia on syystäkin verrattu Nintendon Zeldaan, sillä samankaltaisuuksia toimintapelikaavassa on runsaasti. Zeldan tavoin Ōkami on täyttä timanttia ja onneksi pääosin omin avuin. Se on taiteellinen elämys niille, joille sellaisen etsiminen peleistä on tärkeää.

Hopeanuoli ja pikkuapulainen

Sata vuotta ennen pelin tapahtumia uhrattiin Kamikin kylässä vuosittain neito kahdeksanpäiselle Orochi-lohikäärmeelle. Naisten riistolle tuli piste, kun miekkamies Nagi ja Shiranui-susi kukistivat lohikäärmeen. Nyt sata vuotta myöhemmin koko Nippon on uhattuna, sillä maailma tuntuu menettäneen elinvoimansa. Orochin kukistaneen kylän suojelushenki Sakuya kutsuu apuun auringonjumala Amaterasun. Sudenasuisen jumalan tehtävänä on kerätä entiset voimansa ja pelastaa nousevan auringon maa. Apuna on pikkuhippiäinen Issun. Taustan kertomiseen seikkailu tarvitsee kaksikymmentä minuuttia pitkän intron, mutta hyvää kannattaa odottaa.

Voimien keräämisen lisäksi tehtävänä on auttaa pulassa olevia sekä palauttaa ihmisten, eläinten ja kasvien elämänusko. Amaterasu loihtii kuolleet kirsikkapuut henkiin, ruokkii eläimiä pikkulinnuista tiikereihin ja auttaa ihmisiä näiden ongelmissa, kuten tavaroiden noutamisessa. Palkintona on pelien standardivaluuttaa, kokemuspisteitä. Todellinen palkinto on kätensä jäljen näkeminen, kun kuihtunut floora ja fauna heräävät ruudulla taas henkiin: ilmassa leijailevien kirsikankukan terälehdissä ei ole säästelty.

Japanilaisuus huokuu pelissä kaikkialla, ei tosin suurisilmäisinä animehahmoina, vaan itämaisina vesivärimaalauksina. Grafiikka on kuin yhtä elävää akvarellimaalausta, jonka siveltimenvedot ovat paksuja, yksityiskohdat tyylikkään pelkistettyjä ja väripaletti hillitty. Kaukaisimmista vuorista on luonnosteltu pelkät ääriviivat ja puhaltava tuuli näkyy pyörteisinä pensselinvetoina. Koko komeus on kuin maalattu karkealle riisipaperille. Pelasin Ōkamia PS3:lla, eikä hetkeäkään harmittanut, että uuden tehomyllyn voimavarat jäivät käyttämättä. Ōkami näyttää kauniilta millä mitta-asteikolla tahansa.

Pelin musiikki on japanilaistyylistä sikäläisine rumpuineen, harppuineen, huutoineen ja muine mausteineen, ja perinnesoundia sekoitetaan länsimaiseen sinfoniaan. Kulttuurien fuusio on parasta kuulemaani pelimusiikkia hetkeen.

Uljas eläin

Susihukka liikehtii upeasti. Vaikka henki on jumalainen, on suden käytös eläimellistä. Elukka murisee, ulvoo ja astelee täysin sulavasti pelaajan ohjauksessa. Kaikki muukin on animoitu viimeisen päälle eläväisesti, sillä ääriviivat elävät hauskasti luoden käsin piirretyn animaation tuntua.

Maailma on Zeldojen tapaan vain joukko isoja huoneita. Suden reviiri on onneksi laaja ja vaikka etenemistä rajoitetaan, ovat alueet niin suuria, ettei pelaaja tunne olevansa tiukassa uraputkessa. Maa on aluksi tappavan kirouksen peitossa, joten pelaajan ensimmäinen tehtävä on herättää pahaa karkottavat suojeluspuut henkiin. Zeldan tapaan maailmasta löytyy myös vihollisen asuttamia ja ongelmanratkaisuun perustuvia luolia. Luolilla on Ōkamissa kuitenkin Zeldaa pienempi painoarvo.

Amaterasun jumalainen voima ja pelin persoonallisin ominaisuus on sivellin, jolla susi maalaa joen yli sillan tai pommin vihollisen jalkoihin. Suden voimat ovat aluksi kateissa taivaan tähtinä ja hukan pitää etsiä 13 sivellinjumalaa saadakseen voimansa takaisin. Jokaista voimaa vastaa tietty siveltimellä piirretty kuvio. Kuvion vaikutus riippuu tilanteesta, sillä taivaalle piirretty ympyrä luo auringon, veteen piirretty taas jättilumpeen, jonka päälle voi hypätä. Pitkä veto katkoo puita ja sivaltaa vihollisia. Ympyrä sytytyslankaa kuvaavalla viivalla loihtii pommin. Jotta oikein mennään Zeldan reviirille, pääsee pensselillä myös kalastamaan.

Sivellintä voi käyttää milloin tahansa. R2-nappi pysäyttää ajan ja vetää läpikuultavan paperin ruudun ylle. Tatti ohjaa sivellintä ja kuvio taiteillaan haluttuun kohtaan. Hetken totuttelun jälkeen homma hoituu luonnostaan antaen konkreettisemman fiiliksen kuin nappien painelu. Olo on kuin Kylli-tädillä.

Elämysmatka

Amaterasun puhetorvi on pikkuhippiäinen Issun, sillä susi osaa vain ulvoa ja murista. Issun ei ole mikään Samu Sirkkana toimiva pelaajan omatunto, vaan omaa etuaan tavoitteleva vaeltava taiteilija, joka meuhkaa ja laukoo pikkutuhmuuksia. Apurin ongelma vain on liika aktiivisuus, sillä Issun-ötökkä haluaa neuvoa kaiken rautalangasta vääntäen. Kun esimerkiksi pyritään talon katolle ja seinää vasten on kaatunut puu, ei neuvojaa tarvittaisi.

Jumalan ja kirpun odysseiallaan tapaamat ihmiset ja eläimet ovat pelihahmoiksi poikkeuksellisen särmikkäitä. Ne ovat hullunkurisia ja värikkäitä, mutta paikoin myös koskettavia. Dialogi ja tapahtumat eivät ole sataprosenttista Pikku Kakkosta, vaan miekkamiestä rohkaistaan viinalla ja kimonon sisältö kiinnostaa viriiliä kirppua. Vaikka huumori on ajoittain jopa tökeröä, on se hauskaa vaihtelua tyylilajin normaalille kirkasotsaisuudelle.

Taistelut ovat Ōkamin heikkous. Muuten loistavassa paketissa haasteettomat ja itseään toistavat kärhämät tuntuvat pieneltä pettymykseltä, joiden jaksamisesta palkitaan pelkällä rahalla. Rahalla saa halpoja parannusvälineitä, joiden avulla muutamat tiukemmat paikat hoitaa helposti. Suurimman osan taisteluista voi välttää, joten seikkailu on sujuvaa. Pomotaistelut sen sijaan ovat upean näköisiä ja viihdyttäviä kikkailuja pensselin taikavoimilla.

Ōkami on ykkösluokan viihdettä, siinä on myös kilohinta kohdallaan. Pelattavaa riittää kymmeniksi tunneiksi ja muisteltavaa vielä paljon pidemmäksi aikaa. PlayStation 2:n aika pelimarkkinoiden ykkösalustana alkaa olla ohi. Vanha samurai kuuluu omalle aikakaudelleen ja uusi aika vaatii uutta verta. Viimeinen rynnäkkö on kuitenkin komea. Japanilaista kansanlaulua lainaten: piikki menneen rakkauden, lävistää kuin Ōkami sydämen.

Vaikka pelisatu on kaunis, tosielämän kvartaalitalous ei. Capcom hajotti Ōkamin tehneen Clover Studion.

91