Orcs & Elves (DS) – Luolia ja lohikäärmeitä

Olipa kerran, kauan sitten, genre nimeltä luolastofantasia. Nyt se on täällä taas.

Kuten nimestä nokkelimmat päättelivät, Orcs & Elves on niin geneeristä fantasiaa, että sen voi melkein tulkita ironiaksi. Miekoin ja taioin pätkitään esimerkiksi rottia, örkkejä ja jättihämähäkkejä. Kääpiöt ovat mieltyneet kultaan ja olueen. Punainen lohikäärme istuu aarteen päällä. Kallein haarniska maksaa 20000 kultapalaa, ja elinvoimaa saa juomalla parannusjuomia sekä vetämällä lattialta löytyviä kinkkuja huiviin.

Linjan on pakko olla tietoinen valinta, mutta jestas, miksi? Pienellä vaivalla maailmasta olisi voinut tehdä oikeasti kiehtovan.

Siinä on örkki, mikset jo mäiski

Tilanne on sen sorttinen, että ilkeyttä tihkuvat örkit ovat hyökineet kääpiöiden kansoittamaan monikerroksiseen luolastoon ja täyttäneet sen pahuuden kätyreillä. Eipä siinä auta muu kuin painua kostamaan, eli tyhjentämään luolasto kaikesta elollisesta, aarteista ja satunnaisista ohikulkijoista.

Id Softwaren legendaarinen Doom-ohjelmoija John Carmack on vaimonsa Katherine Anna Kangin kanssa tehtaillut pelin, joka edustaa erittäin vanhaa koulukuntaa. Tarina etenee hypähdyksittäin ja silmistä kuvattuna, eli mekaniikka on vankkaa blokkipohjaista kaksdeetä. Se on myös vuoropohjainen, eli jos ei liiku, mitään ei tapahdu.

Kyseessä on sikäli roolipeli, että siinä kerätään tavaraa, huolehditaan osumapisteistä ja noustaan tasoja. Tasonnousu on tosin merkityksetöntä, koska kykyihinsä ei saa vaikuttaa, vaan näyttö toteaa lakonisesti kykypisteitä ropisseen.

Mobiilievoluutio

Orcs & Elves on alun perin suunniteltu kännykälle, ja sitä on laajennettu DS:n tarpeisiin. Grafiikkamoottori on pantu uusiksi, ja se pyörittää riittävän toimivaa 3D-grafiikkaa. Sitä on hauska ja sujuva pelata, ja tavaran keräily ja tiiviiden luolastojen tyhjentäminen on koukuttavaa. Rupuinen juoni siivittää eteenpäin ja pienimuotoisia puzzleja on mukava pohdiskella. Pienenä, sydäntä lämmittävänä yksityiskohtana tavaraa ostaessaan saa tinkiä.

Luolaston hirviöllä on mukavasti erilaisia piirteitä. Limalötjö saa lisää energiaa popsimalla lojumaan jääneitä ruumiita, varjopahis muuttaa kuolleet kamuikseen, ja kikkalisko hiipii aina selän taa.

Normitasolla Orcs & Elvesistä repeää lähes seitsemän tuntia riemua. Suosittelen kokeneemmalle heti vähän tiukempaa vaikeustasoa – muuten taistelut käyvät vasta loppupuolella mielenkiintoisiksi, kun asevalikoima ja hirmujen monipuolisuus tekevät taistelusta haasteellista.

Luolamies on eri mies

Luolaston tunnelma imaisee mukaansa. Teoriani mukaan siksi, että yksinkertaisempaa toteutusta katsoessa mielikuvitus tilkitsee kolot. Myös ambienssiäänet ja skriptatut juonenkäänteet toimivat, mutta ikävästi luolastoissa ei ole arkkitehtonisesti mitään järkeä. Ovia ja käytäviä on muinaisten kääpiömestareiden sijaan selvästi läiskinyt kasaan krapulainen kenttäsuunnittelija editorillaan.

Immersiolla on muutenkin heitetty vesinokkaeläintä, sillä ruudulle tuuttaa ohjetekstejä vallan hirveästi, vastustajat eivät osaa avata ovia, statistiikkaruutu kertoo suoraan, montako monsteria käytävillä vielä jolkottaa ja niin edelleen. Oikeasti harmillisena puutteena valaistusta ei simuloida mitenkään – uhkaava pimeys on aina luonut luolastopeleihin tunnelmaa.

DS:n tikkua ei tarvita, vaan alaruudulla näkyviä ikoneita voi painella peukuilla. Ruudulla käpistellään tavaroiden ja taikojen lisäksi automaattikarttaa sekä tärkeät muistiinpanot sisältävää lokia. Vuoropohjaisuus ja minimaaliset latausajat sopivat erinomaisesti DS:lle. Laitteen voi tipauttaa käsistään vaikka kesken taistelun, käydä ruokakaupassa ja palata mättämään örkkiä, kun jauhelihakastike on valmis.

Jos äärigeneerinen fantasia ei aiheuta kutinaa väärissä paikoissa, Orcs & Elves sopii varsinkin menneiden aikojen luolastofantasian ystäville. Ummikkojenkin kannattaa kokeilla, sillä vuoropohjaisessa miekassa ja magiassa on puolensa.

78

Lisää aiheesta