Ork – Örkin taistelutesti

Kapteeni Ku-Kabulilla on edessään taistelu elämästä ja kuolemasta. Planeetta Ixionin pinnalla odottaa ankara testi, jonka tarkoituksena on selvittää, onko sarvipäisestä otuksesta ainesta joukkojen komentajaksi vai passitetaanko hänet maitojunalla kotiin, toisin sanoen viskataan tukialuksesta kylmään avaruuteen.

Sankarina on eräänlainen hyppyrotan ja punaisen pikkupirun risteytys, joka poukkoilee tasajalkaa räiskytellen laserkanuunoillaan. Tai oikeastaan kyseessä on pari rupuista konekivääriä, vaikka pakkauksen takakansi yrittääkin muuta väittää. Erikoisvarusteisiin kuuluu lisäksi rakettireppu, johon on löydettävä polttoainetta ja jota voi käyttää vain laskualustoilta käsin.

Pohjimmiltaan Ork on siis perin tavanomainen hyppely- ja ammuskelupeli höysteenä pienet ongelmat, jotka tosin eivät kummemmin älyä vaadi, vaan ovat lähinnä esineiden kanniskelua paikasta toiseen. Esimerkiksi tien avaamiseksi on löydettävä avain, kristallipallo tai rahaa lahjukseksi. Sinne tänne on siroteltu päätteitä, joista saa paljon mielenkiintoisia optioita käyttöönsä, kuten ympäristön skannaamisen ja jopa pelitilanteen tallentamisen, mutta ainakaan ohjekirjan väittämällä tavalla ne eivät toimi. Rehellisesti sanoen en saanut niitä toimimaan lainkaan, mikä on osoitus joko ohjelmoijien tai allekirjoittaneen tyhmyydestä.

Orkista löytää välittömästi kaikki Psygnosiksen tunnusmerkit. Hillitysti värjätty maisema on täynnä unenomaisesti vääntyneitä muotoja, ilmassa liihottaa kitiinisiä ja luisia hirviöitä, pylväitä kapuaa shurikeneita heitteleviä eläviä, tien tukkeena saattaa olla näyttävä lohhari, jota lyhennetään pään mitalta ynnä muuta semmoista. Tottakai maasto myös vierii pehmeästi päällekkäisinä kerroksina, joita tällä kertaa ei olekaan kaksi vaan peräti kolme. Melkoinen taidonnäyte, sillä Amigassa on sisäänrakennettuna vain kahden kerroksen vieritys.

Heikoin lenkki onkin itse peli, sillä se muuttuu liian nopeasti turhauttavaksi. Yksi hankaloittava tekijä on se, että veijaria on vaikea saada loikkaamaan haluamallaan tavalla, hyppy kun jää helposti vajaaksi tai menee pitkäksi. Toinen seikka on valonnopeudella parveilevat hirviöt. Mitä tehdä, kun lentoalustan päällä vipeltää mörkölauma jatkuvana vuona? Jotenkin pelistä heti huomaa, onko sen nautittavuutta testattu hampaat irvessä vai onko möröt viskelty vähän minne sattuu. Lievästi ärsyttävää on myös ammusten rajallinen määrä, joitain tasoja kun joutuu kelaamaan pitkäänkin ennen kuin edistystä on havaittavissa, ja mörköjä on tietysti rajaton määrä.

Mehevästi mossahtelevat äänet ja miellyttävä grafiikka yrittävät paikata pelattavuuden puutteita siinä joten kuten onnistuen. Ork vaikuttaa omalaatuiselta ja omaperäiseltä, mutta jo lyhyt istunto paljastaa, että se on sittenkin liian tavanomaisia kaavoja noudattava toimintaseikkailu, ellei peräti vanhanaikainen tekele, jos unohdetaan moderni ulkoasu.

81