"Tyyli ennen tarkoitusta", tuumaa Otogi. "Kun on näin kaunis, pelaajia voi pompotella mielensä mukaan. Ja ne vielä kiittävät siitä."

Otogi: Myth of Demons (pelit 12/03, 80 pistettä) oli raikas tuulahdus ylihelppojen mätkintäpelien joukossa. Otogi 2: Immortal Warriors jatkaa samaa linjaa, mutta pistää kaikessa paremmaksi. Taistelijoita on kuusi, grafiikka entistä näyttävämpää ja meno hurjempaa. Jos säikkyy vuorenkorkuisia haasteita, Otogi 2 kannattaa kiertää kaukaa. Jo arvostelun lukeminen saattaa viedä yöunet.

Hartiapankin voimalla

Otogi 2: Immortal Warriors pakottaa tekemään töitä menestyksen eteen. Ensimmäisellä yrittämällä käydään yleensä vähän katsastamassa maisemia ja haistelemassa ilmapiiriä. Toisella ja kolmannella otetaan turpaan ja yritetään päästä niin pitkälle kuin suinkin mahdollista, jotta osaa varautua tulevaan. Sitten ehkä osaa valita tehtävään sopivimman hahmon ja jos kaikki käy hyvin, parilla kolmella lisäyrityksellä tehtävän läpäisee kunnialla. Jos homma ei toimi vieläkään, vaihdetaan hahmoa ja yritetään uudelleen.

Jottei itku lirahda heti puseroon, mukana on myös tehtäviä, joista selviää yhdellä tai kahdella yrittämällä, kunhan valitsee taistelijansa viisaasti. Vastapainona on sitten duunia, josta kovinkaan samurai-wannabe ei mene läpi alle kymmenen toistokerran. Osa tehtävistä on kuin Kuninkaan paluun loppu: kun huokaisee ja luulee että nyt se on ohi, vielä tulee lisää. Ja lisää ja lisää.

Pohjimmiltaan tehtävät ovat yksinkertaisia: jotakin pitää tuhota tai päästää päiviltä. Vastaansa saa jättimäisiä, nuijaa heiluttelevia kivipatsaita, sympaattisia, tultasyökseviä pikkupatsaita, henkimaailman olentoja ja vaikkapa hämähäkkejä, tuhota täytyy laivoja, torneja ja paljon, paljon muuta. Kentät ovat pienehköjä, mutta valtaisan kauniita. Välillä seikkaillaan luolissa, välillä temppeleissä, kyläaukioilla, metsän siimeksessä tai esimerkiksi joen pinnalla juosten.

Peli etenee muutaman tehtävän ryppäissä. Kun ryppään saa selvitettyä, aukeavat uudet tehtävät. Muutaman tehtävänipun välein pääsee mittaamaan taitojaan tosi kimuranttien pomovastuksien kanssa. Lisäksi mukana seuraa erityinen koitosalue, jossa voi käydä omaksi ilokseen kokeilemassa kykyjään monenlaisissa pikkutehtävissä. Esimerkkinä vaikkapa koitos, jossa ensin kuljetaan demonien onkaloon, lahdataan niin monta demonia kuin ehditään ja sitten matkataan takaisin. Kaikki tämä tietyssä ajassa.

Otogi 2:ssa kaiken saa murskattua. Eikä mitenkään vaisusti possauttamalla, vaan räjähdysmäisesti riekaleiksi repimällä. Kirvestä ja miekkaa tottelevat niin puut, rakennukset, sillat kuin muuritkin. Voiman tunne on niin mahtava, että telkkarin ääressä alkaa omakin haukkari pullistella.

Kuusi kaunista heroa

Kuudesta taistelijasta tehtävään valitaan yksi. Yleensä tuleen voi paiskata haluamansa tyypin, joskus valittavana on vain kaksi tai kolme soturia.

Ykkösosasta tuttu Raikoh on taistelijaporukan yleiskone, miekan kalisuttelija, joka on taitava vähän kaikessa. Oma suosikkini Kintoki on valtavaa kirvestä heiluttava lihaskimppu, jonka iskut lennättävät vihollisia pitkin seiniä. Erikoiskykynä Kintoki voi napata vihollista pillistä kiinni ja paiskata menemään. Taikavoimiltaan Kintoki on heikko ja ketterästä liikkumisesta muskelikasa voi nähdä vain unta.

Muista taistelijoista mieleenpainuvin on laivan ruoria viskova Suetake, joka pystyy leijumaan ilmassa loputtomasti ja vaivattomasti. Suetakella taisteleminen on kovin erilaista muihin verrattuna ja mies on tietynlaisilla tasoilla erinomainen - jopa välttämätön. Loput hahmot ovat erilaisia välimalleja, mutta kaikki ovat yksilöllisiä ja kiehtovia. Jokaisella on jokin ominaisuus, joka erottaa ne muista ja tekee niistä juuri sopivia tietynlaisiin tehtäviin.

Hahmot kehittyvät tehtävistä löytyvällä bonusroinalla, kokemuspisteillä (joita saa pääasiassa tuhoamisesta ja tappamisesta) sekä tasojen välissä ostetuilla kykypäivityksillä. Kaupasta saa loitsuja ja esineitä, joita voi jaella suosikkitaistelijalleen.

Taisteleminen on unenomaisen kaunista. Hahmot liitelevät ilmassa, heittelevät voltteja ja tekevät taikoja. Vastustajat eivät jää yhtään huonommiksi. Meno äityy välillä niin raisuksi, että kameralla on vaikeuksia pysyä perässä, mutta taistelut harvemmin kaatuvat kameraongelmiin. Mahdollisuus lukittua yhteen viholliseen auttaa myös.

Padi soveltuu tappelemiseen erinomaisesti. Kahdella eri hyökkäysnapilla iskemisen lisäksi taiat ja muut temput lähtevät yksinkertaisilla yhdistelmäliikkeillä. Tatteja käytetään hahmon ja kameran ohjaamiseen. Lisäksi taistelija voi tehdä spurtin, joka lennättää hurjalla vauhdilla lyhyen matkan päähän.

Silmiä häikäisee

Otogi 2:n taistelut ovat täynnä valoefektejä, lentävää roinaa, liekkejä, räjähtäviä seiniä ja huonekaluja sekä yltäkylläistä mielipuolisuutta. Tiukimmissa paikoissa Xbox menee nöyrästi kyykkyyn ja toiminta hidastuu selvästi. Haitta on kuitenkin pikkuruinen, sillä pian meno jatkuu entiseen tapaan liukkaana.

Itämainen teema näkyy pelin kaikilla osa-alueilla aina juonenkuvauksista lähtien. Englanninkieliset ääninäyttelijät ovat kehnoja, mutta epäilen sitä pelkäksi salajuoneksi, jotta kaikki kääntyvät japaninkielisen selostuksen puoleen. Japanilaisääninäyttelijä saattaa kuulostaa aivan yhtä kornilta kieltä ymmärtävien mielestä, mutta ainakin kieli sopii tunnelmaan paremmin. Ja ymmärtämistä varten ovat tekstitykset.

Otogin selkein kompastuskivi on samojen tehtävien jankkaaminen. Sen lisäksi, että tehtäviä on pakko toistaa, jotta niistä pääsee läpi, niihin täytyy vielä palata kehittämään hahmoja. Vaikeustaso nousee mitä pidemmälle peli edistyy. Toisaalta Otogissa on läsnä hyvän ja pitkäikäisen pelin merkit: ensin menestys tuntuu täysin mahdottomalta, sitten vaikealta, mutta loppujen lopuksi on kuitenkin suhteellisen yksinkertaista. Ja sama toistuu lähes joka kentässä.

Vaikka Otogi tempaa mukaansa rajusti, pitkät sessiot eivät tahdo onnistua hurjan tempon takia. Välillä on pakko pysähtyä hengähtämään. Pitkän pelituokion jälkeen huomaa käyvänsä ylikierroksilla, vaikka konsoli on ollut jo pitkään sammuksissa. Onneksi mukana on tehtäviä, joissa pelkkä iskunappien hakkaaminen ja kombojen tekeminen ei ole ainoa sisältö vaan älyllä, rauhallisuudella ja oikealla hahmolla pärjää paremmin.

Otogi 2: Immortal Warriors uudistaa käsitykset tuhojuhlista. Se on samanaikaisesti vähäeleisen kaunis ja vimmaisen suuruudenhullu. Demonien jahtaamiseen liittyvä juoni on selvästi alisteinen toiminnalle, mutta sen unohtaa sillä hetkellä kun kirves osuu ensimmäisen kerran vastustajaan.

Hallelujaa, olen nähnyt valon. Se hohtaa miekastani.