Pierre-kokilla ei mene hyvin. Hänen pitäisi valmistaa lounas rikkaille ja kuuluisille, mutta kaikki ruoka-ainekset ovat levinneet maksimihajonnalla kuuteen maahan ympäri kotiplaneettaamme. Jokisen kuuluisat eväätkin jäänevät toiseksi.
Out to Lunch on jälleen uusi ällösöpöhyppely, jossa mesotaan joka suuntaan rullaavissa kentissä ja pompitaan sinne, minne kukaan kokki ei ole aiemmin pomppinut. Matka käy Sveitsistä Kreikkaan, sieltä Länsi-Intian trooppisille saarille, Meksikoon tulisen chilin alkulähteille, sitten Kiinaan ja lopulta Ranskaan suureen finaaliin. Taustat noudattavat maista muodostuneita yleisiä mielikuvia, ja ovat hyvin vaihtelevia.
Ideana on ensin etsiä haavi, jolla sitten pyydystää pakoon pyrkiviä ruokatarvikkeita. Ajatus omin voimin liikkuvista eineksistä ei välttämättä kiihota ruokahalua, mutta siitä viis. Kerätyt juustot sun muut vihannekset pitää viedä häkkiin, ja kun niitä on siellä tarpeeksi, aukeaa ovi seuraavaan kenttään. Kenttiä on joka maailmassa saman verran kuin Mikillä sormia, eli yhteensä koko pelissä siis 48.
Pierren vanha arkkivihollinen, kateellinen, mustiin pukeutuva kilpailijakokki, yrittää vaikeuttaa tehtävää parhaansa mukaan. Hän hakeutuu aina silloin tällöin vihanneshäkin luo ja avaa sen oven, jolloin vitamiinipakkaukset pääsevät karkuteille. Toinen vihollinen on aika: kentissä on aikaraja, ja usein tiukka sellainen. Lisäksi kaikenkarvaiset vihulaiset vaikeuttavat Pierre-raukan urakkaa.
Pakoilevat potaatit yms. saa tainnutettua hetkeksi hyppäämällä niiden päälle tai käyttämällä hurjia erikoisaseita: heitettäviä jauhosäkkejä, tulista tabasco-hengitystä, maagista esiliinaa ja ties mitä. Aseiden lisäksi voi kerätä esimerkiksi piikkarit jäisiä pintoja varten.
Riemunkiljahduksia aiheutti salasanasysteemin löytyminen. Alkupään kentät ovat niin helppoja, että onneksi niitä ei tarvitse pelata läpi ziljoonaa kertaa.
Grafiikka on huolella työstettyä ja rullaa pehmeästi kahdessa kerroksessa. Musiikki on tavanomaista tekopirteää liruttelua, mutta noudattaa pelin muun toteutuksen tasoa. Pierre tottelee tikkua kiitettävän hyvin ja laattaohjaintakin voi käyttää, mutta valitettavasti pomppiminen tapahtuu ylös-suuntaa painamalla, mikä aiheutti paljon tahatonta loikkimista. Kunnon joystick se Pierren tiellä pitää.
Peli toimii myös A4000:lla, mutta on se vain surkuhupaisaa, kun 040-tykilläkin joutuu odottelemaan pelin latautuessa korpulta verkkaiseen tahtiin. Milloinkohan pelitalot tajuavat, että korput ovat kyllä halpa tapa siirtää informaatiota, mutta niiden käyttö on tuskaa? Levykettä tarvitsee vaihtaa vain kerran, mutta kiintolevytuen puuttuminen pudotti kuitenkin loppupisteitä.
Nintarilla Out to Lunch keräsi kehuja, eikä Amiga-versio voi välttyä samalta kohtalolta. AGA-Amigoilta värikkäiden taustojen vierittäminen sujuu kuin leikki, eikä muistinkaan kanssa tee niin tiukkaa kuin A500:lla, joten toivottavasti saamme lisää samantasoisia konsolikonversioita.
Samanaikaista kaksinpeliä ei lounasreissussa valitettavasti ole, mutta Pierre hyppää kuitenkin suoraan Amigan söpöilypelien kärkijoukkoon.
84
