Pääkirjoitus: 20 vuotta Eekolmosta

Jo ennen E3:sta pelejä esiteltiin muun muassa ECTS-messuilla Lontoossa parhaimmillaan kaksi kertaa vuodessa sekä Consumer Electronics Show’ssa Las Vegasissa. Sitten ala alkoi paisua ja Los Angelesiin perustettiin ne ainoat oikeat pelimessut.

Olin mukana jo ensimmäisessä tapahtumassa – minä ja senaikaisen Toptronicsin Petri Lehmuskoski olimme ainoat suomalaiset. Muutama vuosi myöhemmin E3:een lähti Suomesta aina muutaman kymmenen hengen delegaatio kaikkine pelijälleenmyyjineen ja journoineen. Hassuinta oli, että muutaman vuoden matkustin Los Angelesiin tapaamaan suomalaisia kontaktejani.

E3 oli siitä mukava tapahtuma, että siellä pääsi haastattelemaan ihan oikeasti pelintekijöitä, niin kuin Shigeru Miyamotoa ja Richard Garriottia. Siellä näki myös ihan oikeita julkkiksia: olen tavannut aimo määrän niin vanhan kuin Star Trek the Next Genin näyttelijöitä, joukossa muun muassa William Shatner ja Jonathan Frakes. Eräänä vuonna paikalle raahatut klingonit jo huudahtivat minut nähdessään: ”I know you, I know you! You were here last year!” Mitäpä sitä kieltämään, kuvaan vaan (siis ennen selfieitä).

Matka Losiin oli mukava myös siitä syystä, että senaikaisen lentohinnoittelupolitiikan mukaan viikonloppuyön viettäminen perillä merkitsi huomattavaa alennusta hintoihin. Niinpä messujen jälkeen ehti shoppailla tai käydä vaikkapa Universal Studioilla ja Hollywoodissa.

Jossain vaiheessa huomasimme, että messuilla tapasi enää pelien tuottajia, joilla oli etukäteen suunniteltu puheenvuoro, jota ei pystynyt kysymyksillä horjuttamaan. Loppu koko hauskuuteen tuli, kun kaikki lehdistötilaisuudet alettiin striimata suorana netissä. Yhtäkkiä olimme tilanteessa, jossa koti-Suomessa sohvalla makaavat olivat paremmin ajan tasalla siitä, mitä messuilla tapahtui, kuin me, jotka juoksimme hiki hatussa tapaamisesta ja hallista toiseen.

Vähän on ikävä mennyttä aikaa. Nyt kuitenkin jo muutaman vuoden E3:een lähtö olisi silkkaa rahantuhlausta: kesäkuun tapahtumaa voisi käsitellä vasta elokuun lehdessä, jolloin se olisi niin muinaista historiaa. Lisäksi 10 tunnin aikaerosta ja miltei vuorokauden matkustamisesta toipuminen kestää kauemmin kuin itse messumatka.

Hyvää kesää, tapaamme elokuussa!

Lisää aiheesta

  • Pääkirjoitus: 250 lehteä myöhemmin

    Tämä juttu pitää alkaa jo miltei muinaisista roomalaisista. 23 vuotta sitten Suomi oli täysin toisenlainen kuin nykyisin: televisiokanavia oli kaksi, kännyköitä ei vielä ollut ja pelikelpoiset pc:t maksoivat monta kymmentä tuhatta markkaa.
    Silloin 250 lehteä sitten, emme mitenkään…
  • Pääkirjoitus: Pelikansan edustajat

    ELinkeinoministeri Jan Vapaavuori oli pitämässä juhlapuhetta Finnish Game Awardsissa, jossa juhlittiin pelialan 20-vuotistaivalta. Tosin me jo kauemmin pelialalla olleet olimme sitä mieltä, että termi oli väärä. Suomen "oikea" peliteollisuus syntyi varmaankin 20 vuotta sitten Housemarquen…
  • Muistakaa myös nämä


    Suomi on koko syksyn kohkannut Supercellistä ja Roviosta, maailmalla on jaettu palkintoja muun muassa Badlandille Ilkka Paanasesta puhumattakaan, seuraava suuri  menestys on ihan varmasti Cran Crun Supernauts.

    ”Vaikka Suomi menestyykin nyt juuri mobiilipeleillä, ei kannata unohtaa, että…