Tämä juttu pitää alkaa jo miltei muinaisista roomalaisista. 23 vuotta sitten Suomi oli täysin toisenlainen kuin nykyisin: televisiokanavia oli kaksi, kännyköitä ei vielä ollut ja pelikelpoiset pc:t maksoivat monta kymmentä tuhatta markkaa.
Silloin 250 lehteä sitten, emme mitenkään pystyneet edes kuvittelemaan, että Pelit-lehden matka jatkuu näin kauan. Nuoruuden innolla oli vain tarkoitus perustaa oikea aikakauslehti käsittelemään silloin vielä kotitietokoneissa jyllännyttä pelibuumia. Vuosien aikana "kotitietokoneet" ovat kuolleet, kasibitti-Nintendo-sukupolvi kasvanut yli kolmekymppisiksi ja pc:n kuolemaa pelikäytössä ennustettu useammankin kerran. Pelit on pystynyt muuntautumaan markkinoiden mukana ja olemaan yhä mukana, vaikka suurin osa ikätovereista on joko muutettu (tuottamattomiksi) nettisaiteiksi tai yksinkertaisesti lopetettu. Go Pelit.
Pelit on vanhempi kuin internet mallia www ja lehden tekeminen on nykyisin ihan toista kuin ennen. Jos Pelit oli aikoinaan ainoa pelimaailman uutislähde, nykyisin uutisia ei juuri tarvitse käsitellä. Uutisoinnille jopa kerran vuorokaudessa ilmestyvä sanomalehti on liian hidas, saati sitten kerran kuussa ilmestyvä aikakauslehti.
Maailma muuttuu, niinpä Pelit-lehtikin muuttuu. Olemme lisänneet sisältöön suurempia artikkeleita ja kansan himoitsemia retrojuttuja, mutta edelleen Pelit-lehden peliarvostelut ovat arvostettuja. Tosin kun ennen annoimme hyvät pisteet, peliä myytiin enemmän, nyt jos annamme huonot pisteet, pelin myynti saattaa hidastua.
Pelittiä ei olisi ilman loistavia avustajiamme. Sanon sen suoraan: tämän parempaa avustajakuntaa ei Suomesta löydy, meillä on Suomen parhaat pelialan kirjoittajat apunamme.
Sanotaan, että netti tappoi aikakauslehdet ja tubettajat tappoivat nettisaitit. Täällä me yhä silti porskimme. Emme ole siirtäneet sisältöämme ilmaiseksi nettiin, mutta olemme valjastaneet huomionarvoisia blogaajia ja tubettajia avuksemme.
Meillä on myös sellainen aarrearkku kuin Pelit-lehden arkisto Pelikirja, josta nostamme vähitellen klassikkopelien arvosteluja kaiken kansan luettavaksi. Kokonaisuudessaan arkisto on kaikkien tilaajiemme vapaasti tutkittavana.
Kohti viittäsataa! Ja sen yli.