Oi aikoja, oi tapoja. Vuoropohjaiset heksastrategiatkin vaativat jo 3D-kiihdytyksen.
General-sarja täyttää kuusi vuotta, ja kun otetaan jatko-osat mukaan, pelejä on ilmestynyt suunnilleen yksi vuodessa. Tankeista on välillä siirrytty fantasiaan ja avaruuteenkin, mutta ihan reilu maailmansota näyttää olevan se suosituin konsepti.
Vuosi sitten Honkalan Tuomas jo ehdotti SSI:lle, että Panzer General 3D Assault olisi ollut hyvä paikka lopettaa paikallaan junnaavan pelin jatko-osien suoltaminen. Peli-idealtaan se oli vanhan toistoa, ja yksi ainoita uudistuksia oli tarpeeton 3D-kiihdytetty maastografiikka. Ei tainnut Tuomaksen viesti mennä perille, sillä nyt ilmestyneessä Scorched Earthissa ei ole uutta senkään vertaa.
Poltettu maa on täsmälleen sama peli kuin vuoden vanha Assault valikkorakenteita myöden. Ainoa konkreettinen uutuus on se, että nyt kahinoidaan itärintamalla lännen sijasta.
Saksa-liittoutuneet-maaottelun muuttaminen Saksa-Venäjäksi ei oikein riitä perusteluksi täyden hinnan pyytämiselle pelistä. Varsinkin kun uutukaisessa pelattavaa on ainoastaan neljä kampanjaa, Assaultissa niitä oli kahdeksan. SSI:n olisi kannattanut julkaista Scorched Earth pelkkänä lisälevykkeenä, tai sitten pakata mukaan edellisversionkin kampanjat. Silloin sen missanneet saisivat nyt tuhdin pelipaketin.
Saako olla lisää tähteitä?
Pelin ensimmäiset kampanjat alkavat saksalaisten rynnäköllä Puolaan, joten niissä saksalaiskenraalina pelaaja painaa päälle kuin yleinen syyttäjä, mutta venäläisenä eteneminen tapahtuu selkä edellä kohti äiti-Venäjää. Myöhemmin osapuolet tietysti vaihtuvat.
Aloittelevalle strategistille Panzer General on helppo ensiaskel reaaliaikanaksutteluista vuoropohjaiseen heksapeliin. Pelin perussäännöt ja keskinäiset voimasuhteet eri tyypin yksiköiden välillä ovat selvät ja yksinkertaiset. Panssarikenraalia ei ole hankaloitettu liialla realismilla: lentokoneet pysyvät ilmassa tankkaamatta vaikka läpi sodan, ja joukko-osasto puolustautuu vain jos sen kimppuun hyökätään. Viereistä heksaa ei voi puolustaa kuin tykistöllä.
Omat joukot koostuvat eri tyypin jalkaväestä, ilmavoimista, panssareista tai tykistöstä. Niiden voimasuhteet ovat selvät. Karkeasti tykistö tappaa etäältä ja tankit jyräävät aukealla. Jalkaväki pitää puolensa kaupungissa tai metsässä.
Tyypillinen hyökkäys alkaakin tykistökeskityksellä etäältä, jonka jälkeen ilmavoimat pommittavat joukkojen moraalinrippeetkin tiehensä. Kun vastarinta on murtunut, vyörytetään vihollisyksiköt tankeilla tai jalkaväellä.
Pelaajalla on tehtävissä koneen määräämä tavoite, jonka saavuttamiseen tehtävän voi lopettaa. Siksi järjetön itsemurhaisku keskelle viholliskeskittymää saattaa olla järkevä, jos se johtaa voittoheksan valtaamiseen. Tehtävä päättyy, vaikka ympärillä olisi tuhatkunta verenhimoista teutonia piiput ojossa.
Tietokoneen keinoäly on kohtalainen. Erityisesti venäläisenä tietokone pärjää ainoastaan ylivoiman turvin, mikä onkin pelin tärkein vaikeusasteen kasvattaja. Ensimmäiset tehtävät ovat läpihuutojuttuja, mutta vähitellen vihollisia tulee vastaan kaksinkertainen määrä omiin joukkoihin verrattuna.
Realismi lite
Scorched Earthissa jokaisella joukko-osastolla on yksilöllinen komentaja, jonka ylennysten määrä määrittelee koko ryhmän tehokkuuden. Tehtävien välissä jaettavat ylennykset toimivat siis koko joukon tasonnostajana. Komentajat ja niiden alaiset joukot säilyvät tuttuun tapaan tehtävästä toiseen samoina, joten taistelukokemusta keränneiden joukkojen tapattaminen johtaa parin tehtävän kuluessa takuuvarmaan häviöön.
Parhailla komentajilla on omia ainutlaatuisia erikoisominaisuuksia. Yhdellä on yllätyshyökkäyksiltä estävä kuudes aisti, toinen taas saattaa pakottaa vihollisen vetäytymään tavallista useammin ja sitä rataa.
Nämä "erikoistaidot" kertovat hyvin realismin keventämisestä. Toinen esimerkki on tappioiden korvaaminen: miehistö ja kalusto korjautuu täyteen taistelukuntoon yhden pelivuoron lepäämisellä, kunhan naapuriheksoissa ei ole vihollisia. Huoltoketjuja ei siis seurata tai kokonaistappioita lasketa. Ainoastaan viimeiseen mieheen asti tuhottu joukko häviää lopullisesti.
Antakaa vanhan sotaratsun kuolla rauhassa
Panzer Generalin muuttaminen 3D-grafiikalle on käsittämätön päätös. Omasta mielestäni maalatut taustat olivat paremman näköisiä ja paljon selkeämpiä kuin 3D-kiihdytetyt. Esimerkiksi kevyen kaarevana kumpuilevan maaston muodoista on paha päätellä, näkevätkö omat joukot vihollisen vai eivät.
Lisäksi olen useampaan kertaan onnistunut hukkaamaan omia joukkojani esimerkiksi kaupunkiheksoihin. Mihin ihmeeseen 3D-grafiikkaa tarvitaan, kun kerran peli on tiukan heksapohjainen?
Scorched Earthista tulee väkisinkin sellainen olo, että hyvästä pelisarjasta yritetään lypsää viimeisetkin pennit ennen sen kuolemaa. General-veteraanin kannattaa jättää se kauppaan, aloittelijan kannattaa harkita. Vaikkei se mitään uutta tarjoakaan, yksittäisenä pelinä se on hyvä.
73
