Nyt on näytön paikka. Jonkun on täytynyt Nokialla ajatella niin katsellessaan N-Gagelle ilmestyviä pelejä ja seuratessaan, kuinka mobiilipelaaminen ei kehity mihinkään. Näyttö on nyt valmis ja sen on tarkoitus ohjata N-Gage kunnian poluille.

Pathway to Glorysta on haluttu tehdä peli, jonka ei tarvitse pyydellä anteeksi alustaansa. Tuotantoarvot ovat ennennäkemättömiä mobiilipuolella, eivätkä häpeile lainkaan konsoli- ja PC-pelien rinnalla. Pathway to Glory on tismalleen sitä, mitä N-Gage kipeimmin tarvitsee: peli, joka osoittaa maailmalle, että N-Gagelle voi tehdä hyviä pelejä, kunhan ne suunnitellaan alusta lähtien alustalleen sopiviksi.

Aiheena on vähemmän yllättäen toinen maailmansota. Mutta nyt ei mennäkään valtavirran mukana kolmiulotteisesti räiskien, vaan Pathway to Glory on taktinen ja vuoropohjainen sotapeli. Ja hyvä sellainen.

Liittoutuneiden riveissä pelattava yksinpelin kampanja alkaa maihinnoususta Sisiliaan ja loppuu Aatun kotikentälle. Komennettavana on joukkue sotureita, joista valitaan neljästä kahdeksaan hengen ryhmä seuraavaan taisteluun. Soturit keräävät kokemuksen myötä taitoja ja sotilasarvoja, joten kokeneen veteraanin menetys kirpaisee tosissaan.

Kaikki jalkaväen aseet, kuten konekiväärit, liekinheittimet, singot, kranaatit ja muut ovat käytössä alusta lähtien. Erikoismiehet pärjäävät sarallaan rivimiestä paremmin, ja jos oikein tukala paikka tulee, taivaalta voi rukoilla apua ilmaiskuna.

Myöhemmin käyttöön tulee ajoneuvoja, kuten jeeppejä, kuorma-autoja ja panssarivaunuja ja niiden torjumiseen tykkejä ja kk-pesäkkeitä. Vaikkei miehille tai ajoneuvoille ole määritelty erillisiä osumakohtia, vähänkään raskaampaa kalustoa on turha roiskia kiväärikaliiberilla.

Verkkaisesti vuorotellen

Taistelu hoituu leppoisan vuoropohjaisesti. Miehillä on toimintapisteitä sitä vähemmän mitä raskaammin on kättä pidempää kannettavana. Sopivasti toimintapisteitä varalle jättämällä soturit osaavat räimiä automaattisesti ampumasektoriin eksyviä vihollisia. Fiksuna piirteenä ampumasektorin muoto riippuu asennosta. Pystystä ammutaan lähelle ja leveästi, makuulta kauas ja kapeasti ja polvelta siltä väliltä.

Joissain tehtävissä, esimerkiksi heti alkuvaiheen maihinnousussa, mukana on läjäpäin aseveljiä tekoälyn komennettavina, mikä luo suuren taistelun tuntua. Lisää tuntua syntyy erinomaisesti onnistuneista ampumisen äänistä ja haavoittuneiden avunhuudoista. Säpsähdän edelleen joka kerta, kun tarkkuuskivääri kajahtaa.

Hajoava ympäristö tuo oman oivallisen lisänsä taktikointiin. Raskaammat aseet ja räjähteet pyyhkivät hiekkasäkit ja muurinpätkät taivaan tuuliin, rakennuksetkin saa tarpeeksi ampumalla romahtamaan. Kaikkein suurimmat talot sortuvat vähitellen.

Yksinpeli on turhan helppo, kiitos alkeellisen tekoälyn. Sakemannit osaavat kyllä ajoittain järjestää yllätyksiä jäämällä kytikseen ja jättämällä toimintapisteitään varastoon ampuakseen muulloinkin kuin omalla vuorollaan. Mutta viholliset näkee niin kaukaa, että tarkka-ampujat keräävät järjestään komeimmat tapposaldot. Lähitaistelukaan ei ole vaikeaa, sillä ruudulla näytetään vihollisen ampumasektori, joka on helppo kiertää.

Aluksi häiritsi, ettei kuvaa viedä vihollisen vuorolla sinne, missä kulloinkin ammutaan. Opin nopeasti katsomaan vihollisen vuorot kartalta, jolta näkee selkeästi, milloin ja mitä tapahtuu ja missä. N-Gagen pieni ruutu ja karkea grafiikka asettavat omat rajoituksensa ja välillä viholliset tuppaavat peittymään harmaanruskeaan maastoon, mutta sehän on vain realismia. Lähes koko N-Gagen näppäimistö on otettu käyttöön, mutta kontrollit ovat silti selkeät ja riittävän monipuoliset.

Kampanjan neljätoista tehtävää ovat kohtalaisen pitkiä ja useimmiten aika suoraviivaisia. Seassa on muutamia oikeasti hoksottimia hiertäviä keikkoja, kuten heti kolmas tehtävä, jossa pitää pysäyttää iso panssarein terästetty vastahyökkäys vain muutamalla miehellä. Ensin yritin suoralla tulella, mutta avain voittoon oli sotureiden sijoitus maastoon sekä tismalleen oikeaan aikaan käytetty tulituki.

Missä ja milloin tahansa

Kampanja on sopivaa harjoittelua moninpeliä varten. Langattomalla ja maksuttomalla Bluetoothilla voi pelata kampanjan kimppapelinä kahdestaan tai ottaa erää enimmillään kuuden hengen (ja N-Gagen) kesken kahdellatoista erikseen moninpeliä varten suunnitellulla kartalla.

Moninpelin kartat on linkitetty neljäksi kolmen tehtävän kampanjaksi. Pelaajat jaetaan kahteen joukkueeseen, liittoutuneisiin ja akselivaltoihin, ja toinen puolisko aloittaa aina hyökkääjänä. Jos hyökkääjä ei onnistu valloittamaan ensimmäistä karttaa, loppuu kampanja voittajan tappioon. Jos hyökkäys onnistuu, siirrytään keskimmäiselle kartalle ja seuraavan hyökkääjän voiton myötä puolustaja joutuu selkä seinää vastaan. Voittoisa puolustaja pääsee takaisin edelliseen karttaan, jossa kaikki aikaisemman taistelun aiheuttamat vauriot ja ajoneuvojen määrä ovat tallella.

Moninpeli Bluetoothilla toimii hienosti. Toiminta on tismalleen yhtä sujuvaa kuin yksinpelissä, ja koska Bluetooth toimii vain kymmenien metrien säteellä, hoituu viestintä sujuvasti luonnonmenetelmin. Muutaman kerran N-Gaget hukkasivat yhteyden toisiinsa, ja kampanjan tyssääminen siihen harmitti tolkuttomasti.

Yksittäiset tehtävät ovat tyypillisesti noin puolen tunnin kahakoita riippuen pelaajien määrästä. Moninpeli onnistuu yhdelläkin N-Gagella vuorotellen, mutta siinä ei ole lähellekään samanlaista sotimisen meininkiä, koska ei pääse pelkäämään omien puolesta vihulaisen vuorolla.

Koska jokainen pelaaja voi komentaa jopa kahdeksaa sotilasta, täydellä 48 sotilaan miehityksellä sodan kaaos syntyy kuin itsestään. Seassa voi pahimmillaan olla tusina tankkia tai muuta kulkupeliä. Kaikki oman puolen pelaajat käskevät sotureitaan samaan aikaan, mikä vielä lisää massahyökkäysten tuntua.

Pathway to Gloryn edistyksellisin ja hämmästyttävin saavutus on sen maailmanlaajuinen moninpeli. Yhteys hoituu GPRS:n välityksellä Nokian N-Gagen Arenaan, joka toimii hieman Xbox Liven ja PC:n serveriselaimien tapaan. Pelejä voi hakea tietyn kartan perusteella tai osallistua rankattuihin matseihin, joissa menestymisen myötä saa itselleen sotilasarvoja.

GPRS vastaa nopeudeltaan karkeasti modeemiyhteyttä ja mobiililaitteissa mukaan tulee vaihtelevista olosuhteista aiheutuvia viiveitä ja pakettien katoamisia. Ongelma on ratkaistu lisäämällä käskyihin pieni viive ja kursorin kohdalle mittari, joka näyttää, kuinka kauan kestää kunnes käsky menee perille. Käskyt voi ketjuttaa tyyliin "ryntää tuohon juoksuhautaan, iske naama maihin ja ota rintamasuunta kohti itää". Kun soturi tekee kuten käskettiin, voi itse jo komentaa seuraavaa soturia.

Viivyttely luo jännällä tavalla todentuntuista komentamisen tuntua. Hyvänä keksintönä GPRS-yhteyden laatu näytetään jatkuvasti ruudulla palkkina, joten jos yhteys vaikuttaa heikolta, ehtii siirtyä parempiin yhteysasemiin vaikka lähemmäs ikkunoita.

Koska pelikoneena on puhelin, aseveljien kesken ei kirjoitella viestejä, vaan hölistään suoraan puhelimeen. Oman puolen pelaajille voi karjua kuin kenttäradioon muutaman sekunnin ääniviestin, johon peli lisää aidolta kuulostavat särinät ja mikin naksahtelut. Kaikkea ne keksii.

Globaali mobiilimoninpeli oli aikamoinen silmien avaaja. Voin matkustaa vaikka Helsingistä Rovaniemelle ja pysytellä koko matkan ajan samassa moninpelissä muiden pelaajien ollessa ties missä. Teknisenä saavutuksena tämä on todellinen innovaatio. Jos vastaavat viritykset yleistyvät jatkossakin, on pelaaminen ennen pitkää todella mobiilia, sanan varsinaisessa merkityksessä.

Pathway to Glory kilpailee kunniakkaasti isommille koneille tehtyjen vastaavien pelien kanssa. Vaikka ihan kaikissa hienouksissa se ei niille pärjää, moninpelissä se ottaa tiukan niskalenkin. Pathway to Glory olisi hyvä peli millä koneella tahansa. N-Gagella sitä voi pitää loistavana.

* * * * *

Tuntemattomat innovaattorit

Pathway to Glory on kännykkäpeleissä ennennäkemättömän mittava projekti. Sitä on tehty yhtä suurella joukolla ja budjetilla kuin isojen koneiden pelejä, mutta tekijätiimi Red Lynx on useimmille uusi tuttavuus. Tekijät ovat pääosin Suomesta ja koottu nimenomaan tekemään Pathway to Glorya.

@Lodjusis:Tuottaja Toni Virhiän mukaan Nokian lähtökohtana oli julkaista itse peli, jollainen ei olisi mahdollinen millään muulla pelikoneella. Ei ihan millä hinnalla hyvänsä, mutta kuitenkin alalle poikkeuksellisen suurin panoksin. Konsepteja pyydettiin lukuisilta tekijöiltä, mutta muun muassa tv-pelejä tehneen Red Lynxin idea sopi parhaiten tavoitteisiin.

Virhiä ja pääsuunnittelija Miika Tams ovat aiemmin olleet parivaljakkona tekemässä Transworld Snowboardingia Housemarquelle. Isoista koneista pieniin siirtyminen ei ollut ongelma, vaan Miika toteaa, että oli hienoa päästä tekemään jotain, mitä muut eivät ole vielä tehneet. Sellaista kun tapahtuu pelimaailmassa äärimmäisen harvoin. Eikä sekään haitannut, että kaikki pelin taistelupaikat käytiin katsastamassa paikan päällä.

Tuotantoon haettiin mallia Hollywoodista. Ensin päätettiin projektista, vasta sitten alettiin rekrytoida ihmisiä. Mukaan värvättiin lähes yhtä paljon verkko- ja serveripuolen osaajia kuin varsinaisia pelintekijöitä, koska todellinen liikkuva moninpelaaminen oli mukana suunnitelmissa alusta lähtien. Ääniä työsti omalla studiollaan MoonTV:stä tuttu Stakula. Tiimi piti koota projektia varten siksi, ettei maailmalla ole yhtään studiota, jolla olisi valmiiksi tarvittavaa osaamista. Lopulta tiimissä oli kolmisenkymmentä tekijää sekä kokonaan ulkoistettu betatestaus, joka Virhiän mukaan on käyttänyt liki 6000 tuntia testaamiseen.

Nokialla Pathway to Gloryn markkinoinnista vastaava Aapo Bovellan kertoo pelin olevan ensimmäinen 64 megatavun pelikortti N-Gagelle, kun aiemmat pelit olivat lähinnä kahdeksan ja kuudentoista megatavun kortteja. Kortille on tungettu viisisataa sotilaiden puhuttua repliikkiä kahdeksalla eri kielellä. Virhiä pohtii, ettei monessa PC-pelissäkään ole yhtä monta kieltä.

Pilottiprojekti

Virhiä epäilee, ettei yhdelläkään julkaisijalla olisi rahkeita yhtä mittavien testiympäristöjen rakentamiseen. GPRS-yhteyksien sopimista pelaamiseen testattiin rakentamalla testilabraksi eräänlainen rautapohjainen GPRS-verkko, jolla voitiin simuloida erilaisten olosuhteiden aiheuttamia vaikutuksia pelin toimintaan. Oikeassa ympäristössä pysyvyyttä testattiin pistämällä pelaajat ajelemaan junilla pitkin Englantia. Tavoitteena oli saada tukiasemalta ja operaattorilta toiseen siirtyminen täysin näkymättömäksi niin että pelaaja voi keskittyä vain itse asiaan.

Järjestelmää ja siitä saatuja oppeja aiotaan jatkossa antaa muidenkin julkaisijoiden käyttöön, joten vastaavia liikkuvia ja maailmanlaajuisia moninpelejä saatetaan hyvinkin nähdä lisää.

Käytännön tuloksina opittiin muun muassa tekemään moninpeli sellaiseksi, että kaikki toimivat huonoimman yhteyden päässä olevan pelaajan mukaan, jolloin peli on yhteyden laadusta riippumatta tasaväkinen kaikille. Komentoviive tasoittaa osaltaan eroja. Pääsuunnittelija Miika Tamsin mukaan tavoitteena oli, ettei huonolla yhteydellä tarvitse olla huono pelaaja. Liian heikon yhteyden ei anneta pilata muiden peliä, vaan pelaaja heitetään ulos. Ensin annetaan monta kehotusta etsiä parempaa yhteyspaikka.

GPRS-yhteydet eivät ole ilmaisia, vaan maksu peritään siirretyn datan mukaan. Tekijät eivät osanneet tarkkaan sanoa, minkä verran dataa moninpelissä liikkuu, koska se riippuu siitä miten pelaa, paljonko porukkaa on samassa pelissä ja kuinka hyvä GPRS-yhteyden laatu on. Miika Tams arvioi megatavulla pelattavan tunteja, ellei ihan kymmentä tuntia. Tuottaja Virhiä halusi varmuuden vuoksi esittää varovaisemman arvion ja lupasi, ettei pahimmassakaan tapauksessa tunnissa saa megatavua kulumaan.

@Lodjuvo:Alokkaasta kenraaliksi

@Lodju:Miika uskoo ranking-moninpelin olevan Pathway to Gloryn varsinainen sisäänheitto. Menestyksen myötä saatavien sotilasarvojen tärkein tavoite on suodattaa suurin piirtein saman tasoiset pelaajat taistelemaan keskenään. Sen enempää määrittelemättä korkea-arvoisille upseereille jaetaan kunnian lisäksi myös enemmän vastuuta. Erityisen urhoolliset suoritukset palkitaan mitalein.

@Lodjusis:Jatkossa taisteluista saatava tilastoinnin tulva aiotaan heittää pelin nettisivuille, joista voi käydä kurkkaamassa omia ja muiden suorituksia. Miika painottaa, että yksi tärkeä tavoite on nostaa pelaajien välinen kommunikointi arvoonsa. Se tiimi ei pärjää, joka hukkaa jokaisen pelaajan ilmaiskut samaan läjään. Moninpeli on viritetty niin, että se tiimi pärjää, joka osaa organisoida touhunsa keskenään.

Demo sai kritiikkiä siitä, ettei aina selvinnyt kuka ampuu ja ketä. Miika totesi, etteivät he halua pakottaa katsomaan jotain yksittäistä tilannetta, vaan kaikki toiminta näytetään kartalla, jolloin pelaaja voi itse päättää, mikä milloinkin kiinnostaa. N-Gagen pieni ruutukin asetti omat rajoituksensa tilanteiden näyttämiseen. Kymmenien sotureiden perässä villisti edestakaisin hyppivä ruutu ei ehkä toimisi.

Bovellan odottelee Pathway to Gloryn moninpelin antavan Nokialle arvokasta oppia millä tavalla, kuinka pitkinä sessioina ja mihin kellonaikaan ihmiset pelaavat. Kyse on pilottiprojektista, josta saatua tietoa käytetään N-Gage Arenan muovaamiseen. Tavoitteena on tehdä kaikille N-Gagen moninpeleille yhteinen kokoontumispaikka, jonka lähin vastine lienee Xbox Live.

Pathway to Glory on sisällöltään ja tuotannoltaan niin paljon laajempi peli kuin mihin mobiilipeleissä on totuttu, että sen luulisi asettavan aikamoisen haasteen N-Gagen tuleville peleille. Aapo Bovellan haluaisi mieluummin nähdä muutaman hyvin tuotetun pelin kuin repullisen ohuempia, mutta lopulta markkinat ja media päättävät, millaisia pelejä mobiilivehkeille halutaan.