Suljen telkkarin. Suljen tietokoneen. Suljen Xboxin. Menemme pöydän ääreen pelaamaan.
Olen ollut pahasti pihalla. Kuvittelin lautapelien olevan lapsuudesta tuttujen Afrikan tähden ja Kimblen kaltaisia yksinkertaisia sattumapelejä tai käsittämättömän monimutkaisia hässäköitä, joissa suurin osa pelaamisesta kuluu sääntöjä tulkatessa.
Valaistuminen alkoi Pelit-lehden pikkujouluissa. Normaali tuoremehuläträys vaihdettiin liutaan uuden sukupolven lautapelejä. Sen ansiosta ostin itselleni joululahjaksi läjän lauta- ja korttipelejä, ja siitä lähtien olen piinannut tuttaviani niillä. Piina on vaihtunut useimmilla intoon.
Lautapeleihin väkeä värvätessä oli kiinnostavaa, miten eri-ikäiset ja erilaiset ihmiset innostuivat, tai ainakin suostuivat, niitä kokeilemaan. Samoja tyyppejä ei millään saisi kokeilemaan konsoli- tai tietokonepelejä, mutta lauta- ja korttipelaaminen tuntuu olevan hyväksyttävämpää. Painolastina ei ole samanlaisia negatiivisia, ennakkoluulojen värittämiä ja valtamedian kiihottamia mielikuvia.
Läpimurto Carcassonnessa
Päätellen siitä vauhdista, jolla ne katosivat markettien leluosastoilta joulun alla, en ole ainoa, jonka ensikosketus uuden polven lautapeleihin on Carcassonne. Sen neronleimaus on pelilaudan rakentuminen pelin aikana. Jokainen pelaaja lätkii vuorollaan pöydälle peltolänttejä, linnan palasia, tien pätkiä ja luostareita asetellen samalla omia työläisiään erilaisiin hommiin. Mitä pidemmällä tiellä on oma maantierosvo, mitä useampaan linnaan maajussi toimittaa viljaa ja mitä suuremman linnan onnistuu rakentamaan, sitä enemmän pisteitä.
Carcassonne on helppo oppia, vaikka pistelaskussa on aluksi tulkinnan varaa. Varsinkin lapset tuntuvat tykkäävän pelikentän rakentelusta. Vaativampia pelaajia varten saatavilla lukuisia erillisiä laajennuksia, joilla peli muuttuu vähitellen monimutkaisemmaksi. Carcassonne ei iskenyt minuun ensipeleissä (eikä oikein kunnolla myöhemminkään), mutta muuten se on liki täydellinen ensimmäinen peli, jolla ummikot saa koukutettua mukaan.
Seuraava kokeilu ei edes ole lautapeli, vaan ovela huutokaupan ja korttipelin yhdistelmä. Modern Art tekee kevyesti pilkkaa nykytaiteesta asettaen pelaajat galleristeiksi, jotka haalivat itselleen toinen toistaan absurdimpia ja karmeamman näköisiä tekeleitä. Jokaisella pelaajalla on kädessään nippu tauluja kuvaavia kortteja, jotka on tarkoitus vuorollaan pistää myyntiin.
Modern Artin kauppa käydään erilaisia variaatioina huutokaupasta. Peli on eräänlainen visuaalinen yhdistelmä pokeria ja optiokauppaa. Sattumalla ei ole mitään merkitystä, vaan pelin ratkaisevat hyvät myyntipuheet ja potentiaalisten voittojen ja riskien tarkka laskelmointi. Yksinkertainen idea on viety äärimmilleen. Modern Art on siitä jännä peli, että se korostaa sosiaalisuutta, ei niinkään sääntöjen tuntemusta.
Nopat roskikseen
Kovasti kehuttua junapeliä Ticket to Ride en ehtinyt pikkujouluissamme kokeilemaan, mutta muut kehuivat niin vuolaasti, että ostin sen kokeilematta. Myöhemmin selvisi, että amerikkalainen Days of Wonder on tehnyt siitä ja muista peleistään hämmästyttävän uskolliset nettipelit. Niitä pääsee kokeilemaan ilmaiseksi kuka tahansa, mutta pelin ostaneet saavat mukana tulevalla koodilla ranking-tilastot ja voivat perustaa pelejä itse.
Nettipeli tuli tarpeeseen, koska heti pelin ostamisen jälkeen kylään oli tulossa vieraita, joilla ajattelin Ticket to Ridea peluuttaa. Nettipelillä opettelin säännöt nopeasti ja sain tuntumaa peliin. Toinen, paljon huonompi vaihtoehto olisi opetella yhdessä vieraiden kanssa. Parempi kun yksi tuntee säännöt ja kertoo ne muille sen sijaan että kaikki vuorollaan pänttäävät sääntöjä, ja muut istuvat peukalo persiissä.
Eipä Ticket to Ridessa ole paljonkaan opeteltavaa. Tarkoitus on rakentaa junareittejä ympäri Pohjois-Amerikkaa. Kukin pelaaja nostaa aluksi kolme reittikorttia, jotka koitetaan toteuttaa kartalla rakentamalla kyseinen reitti.
Laudalla eri reitit on värikoodattu, joten esimerkiksi Seattlesta Chicagoon yksi reittivaihtoehto vaatii kuusi keltaista, viisi punaista ja neljä sinistä vaunua ja kukin vastaa reitillä olevien kaupunkien välisiä pätkiä. Vaunut nostetaan joko pöydältä avoimista korteista tai sokkona pakasta kaksi kerrallaan, ja kun kädessä on sopivasti oikean värisiä vaunuja, reitin pääsee rakentamaan.
Ticket to Ride on lähes täydellinen lautapeli. Yksinkertaiset säännöt ja selkeät tavoitteet, mutta voittaa voi yllättävän monenlaisella taktiikalla. Yksi voi haalia käteensä kortteja kunnes koko reitti on valmis paljastamatta aikeitaan muille. Vieressä kaveri taas saattaa jättää reitit tarkoituksella tekemättä, ja keskittyy vain muiden blokkailuun tai mahdollisimman pitkien reittien tekemiseen niistä saatavien bonusten toivossa.
Viimeisin viritys on vielä työn alla. Puerto Ricon piraattihenkinen siirtokuntien managerointi Karibialla on jopa äänestetty maailman parhaaksi lautapeliksi. Mutta se osoitti mitä tapahtuu kun säännöt ovat liian monimutkaiset. Pelkkä laudan kasaaminen kaikkine hyödykkeineen, nippeleineen ja nappuloineen kestää pitkään, ja peli on yhtä sääntökirjan tavaamista. Varmasti hieno peli, muttei satunnaiselle peliseuralle.
Kiskot pöydältä nettiin
Ticket to Riden ja Puerto Ricon jyrkkä ero kuvastaa hyvin, millainen aukko PC-peleissä on. Liian moni strategiapeli on tehty tarpeettoman vaikeaselkoiseksi ikään kuin se tekisi pelistä arvostetumman. Ticket to Riden ilmaisen nettipelin kaltaisia, helposti opittavia, muttei kuitenkaan pelaajaa tyhmänä pitäviä kevytstrategioita saisi olla enemmän. Nykyiset reaaliaikanaksut eivät sitä tilausta täytä. Lautapelien suosio selittyy sosiaalisuudella ja helppoudella. Jotain samanlaista pitäisi saada pelikoneillekin. Helppo oppia, selkeät tavoitteet, mutta matkan varrelle loputtoman tuntuisesti mahdollisuuksia.
Microsoft on yrittänyt pitkään tehdä jotain lautapelien kaltaista verkossa omassa zone.com-palvelussaan, mutta pelit ovat niitä perinteisiä shakkeja, backgammoneita, bridgejä ja pokereita. Samaa yritetään nyt Xbox Livessä, jonne tulee helppoja ja yksinkertaisia vanhoja arcade-, lauta-, puzzle- ja korttipelejä joko ilmaisina tai pientä maksua vastaan. Harmi, että ne vellovat lautapelaamisen menneisyydessä. Ne vetoavat nostalgiaan ja siihen, että säännöt ovat kelle tahansa entuudestaan tuttuja.
Valmiiksi käännytetyille on turha saarnata. Epäilemättä Pelit-lehden lukijoistakin moni harrastaa lauta- ja korttipelejä. Jos on jäänyt väliin, kuten minulla, nyt on aika pyyhkiä rähmät silmistä, hankkia lautatavaraa ja kutsua kaverit, tuttavat ja naapurit pelailemaan.
Linkkejä:
www.boardgamegeek.com - lautapelaajien pyhättö.
http://www.student.oulu.fi/~lma/lautas.html - Lassen lautapeleissä on paljon asiaa suomeksi.
www.ticket2ridegame.com - Ticket to Riden sivut, joilta pääsee myös pelaamaan muita Days of Wonderin lautapelejä netissä ilmaiseksi.
