Tuukka Grönholm tekee parhaillaan yhteiskunnallista käsitetutkimusta. Jos mies pelaa päivät pitkät kotonaan, hän on lapsellinen reppana. Jos kutsuu asiaa koti-isyydeksi, onkin esimerkki koko sukupuolelle.
* * * * *
Olen huomannut, että hampun säännöllinen käyttö tyhmentää. Tämä on tilitys siitä.
Pelit-lehdessä työskentely ei ole koskaan tuntunut työltä, pikemminkin se on harrastus, josta saa rahaa. Ei minulla ole mitään suurta missiota pelimaailmassa. En yritä tehdä pelaamisesta kaiken kansan viihdettä. Jopa toivoin, ettei niin koskaan tapahdu, jos kaikkien viihde vastaa sitä mitä televisiosta tulee. En myöskään fanita pelintekijöitä, sillä satahenkisiksi kasvaneissa tiimeissä on mahdotonta nimetä vain paria vekkulia, joiden varassa peli kehittyy klassikoksi.
Duuni on helppoa editointia. Lehden jutut tilataan intialaisesta mediatoimistosta. Idea on sama kuin Cosmopolitanissa, jossa alun perin amerikkalaiset jutut väännetään suomalaisemmiksi. Nikon kanssa keskustelemme lähinnä siitä, sopiiko autopeliin intialaisarvostelijan alkuperäinen fraasi "vääntää rattia ihan Shivana" vai avautuuko "ohjaamo käsiä täynnä" -ilmaus härmässä paremmin. Pinnoiksi Annika laskee Metacriticin arvosanojen ylimmän neljänneksen mediaanin, jotta meitä syytetään enintään liiasta lempeydestä.
Mikään rahasumma ei korvaa menetettyä vapaa-aikaa, joten duunissa pitää olla hauskaa. Pelitoimittajan hommassa olen onnistunut yhdistämään työn ja vapaa-ajan niin, ettei niiden välillä ole enää suurta eroa. Nyt minulle maksetaan sekä kirjoittamisesta ja pelaamisesta, vaikka molempia tekisin muutenkin.
Varjoja paratiisissa
Kaikki oli täydellistä, kunnes sain lapsia. Maailman kauneimpien rintojen lisäksi menetin myös jotain työn viehätyksestä. Enää ei ollutkaan kivaa roikkua kaljalla lentokenttäbaarissa jauhamassa muiden pelaajien kanssa niitä näitä tai pelata aamuyöhön kohta ilmestyvää superhittiä. Nahkavekkarit kiskoivat kuudelta ylös, vaikka olisi kuinka ilmoittanut sähköpostilla Tuijalle ja Sarille nukkuvansa myöhään.
Innostuminen ei ole koskaan ollut minulle varsinainen vahvuus. Ajattelin jopa ekan kerran jälkeen, että mistä ihmeestä ihmiset hommassa oikein vauhkoavat. Lasten myötä työpeleistä innostuminen vaikeutui, sillä toimistopäivän ja peli-illan välissä lasten iltatoimet tuntuivat vain töitä hidastavalta rutiinilta. Töissä taas jäi fiilis, että toimistolla ollessa lapset oppivat miljoona uutta asiaa ja päivittäin menetti jotain korvaamatonta.
Ratkaisu oli selkeä, piti lopettaa työ tai lapset. Päädyin hoitovapaaseen ja jäin kotiin lasten kanssa enkä ole katunut. Kotona oleminen on aivan uskomattoman löysää. Ruoanlaitosta olen aina pitänyt, tiskikone pesee tiskit, pesukone pyykit ja rakennettuaan majakompleksin ja puurautatien yhdistelmän olkkarin peitoksi ehtii helposti vetäistä Edmontonin vierasturneen ja säätää vielä ketjuja ennen kotipeliä. Vielä kun vaimo suostuisi thaimaalaiseen tai eteläkiinalaiseen au pairiin, niin säästyisin vessan pesulta.
Katsokaas hetki Muumia
Kotona olen löytänyt ilon pelaamiseen, koska kaikki pelit ovat taas hupipelejä. Siis pelejä, joita pelaan aikani kuluksi enkä juttua kirjoittaakseni tai kokeillakseni pääseekö titteli x lehteen. Lehdenteon kannalta kiinnostavimpia ovat harvinaisuudet, joita muu maailma ei ole jo kehunut taivaisiin. Niitä löytääkseen joutuu kahlaamaan läpi pelejä ja nettikeskusteluita, useimmiten tuskalla ja turhaan.
Läpipelaamattomien pelien hyllyni on kutistunut kivaan tahtiin ja parin edellisen Vuoden peli -listanikin ehtinyt mennä useasti uusiksi. Timangisin löytö on UFO Extraterrestial. Venäläispeli ei vedä vertoja alkuperäiselle UFOlle, mutta toimii nykykoneella ongelmitta ja edustaa vuoropohjaisena taktiikkapelinä lajityyppiä, jota ei nykyisin liikaa ole. Psychonautsin sivuuttaminen vain siksi, etteivät tasoloikat nappaa, oli aikanaan virhe. Pelissä on valtavirrasta poikkeava fiilis, jota luovat humoristisesta seikkailupelistä napatut hahmot ja dialogi. Edellisen hoitovapaan jälkijättöinen löytö oli PS2:n Transformers-räiskintä. Heikkisen kehuista huolimatta olin ajatellut pelin avautuvan vain tv-sarjafaneille.
Vaikka Wowitan edelleen säännöllisesti, parannuin eniten työaikaa syöneestä paheestani nettimanageripeli Hattrickistä. Jatkuvaan ulkoiluun, vaipanvaihtoon ja ruokailuun eivät pelimaailman tiukat huutokauppadeadlinet sopineet. Keinumasta ei ollut kovin kätevä lähteä kotiin pelaajaostoksille. Urheilupelikiintiön täytti yllättäen NHL-sarja, jota en ole hupimielessä pelannut pariin vuoteen. Joka halvatun kerta kun olen mennyt puolitutulle kylään, isäntä on haastanut minut NHL-matsiin. Pelimaun burgeroituminen lienee yksi vahvimmista todisteista kotonaolon tyhmentävistä vaikutuksista, mutta ei se hupia vähennä.
Alkuinnostuksen jälkeen piti jopa rajoittaa päiväsaikaan pelaamista, vaikka olisi kuinka satanut ja oltu sisällä. Lähinnä syynä oli, että pelkäsin jääväni kiinni. Kun lääkäri neuvolassa kysyi: "Mitä sanoja osaat?", nuorimmainen täräytti näytteeksi monsteri ja elementaali. "Tuon ikäiset usein puhuvat kieltä, jota vain vanhemmat ymmärtävät", lääkäri totesi ja kirjoitti neuvolakorttiin "tapailee sanoja". Tutkimuksessa ei selvinnyt muuta kuin se, että keski-ikäinen permanenttitäti ei puhu wowia, vesselini liki sujuvasti.
Minna on suihkussa
Jotenkin käsittämättömästi luuseristatukseni naisyhteisön silmissä koki samanlaisen pikanousun kuin mentyäni naimisiin. Varsinkin kuusikymppisten naisten silmissä olen puolijumala, sillä heidät jätettiin aikanaan muksun päälaen vilkkuessa sairaalaan tuulikaappiin, kun miehet lähtivät takaisin töihin. Viikonloppuvierailulla makasin vain sohvalla kaljalla ja anoppi kielsi vaimoani kirittämästä minua ulos räntäsateeseen, koska "Tuukka tekee niin raskasta työtä". En muista moista sanotun, kun vaimo oli kotona mukeloiden kanssa, mutta en valita.
Koti-isyys ei tietenkään ole äärimiehekästä, joten naapuruston A-urokset veistävät vitsiä aina kun kerran kuukaudessa hiekkalaatikolle ilmestyvät. Homma on helppo kontrata kertomalla, minkä väriset suihkuverhot äijän kotona ovat, jolloin laatikolla voi taas keskittyä rauhassa bastionin rakentamiseen. Värin ei edes tarvitse mennä oikein, en muista niitä meidänkään kämpästä.
Ainoa miinuspuoli on, että kotona olemisella on samanlainen aivotoiminnan lamauttava vaikutus kuin armeijalla. Ajatukset pyörivät vain yhden asian ympärillä. Nykyään keskustelen hiekkalaatikolla mammojen kanssa sujuvasti siitä, kuinka bambuhamppu on kestovaipoissa ylivoimaisesti paras imumateriaali ja tiedän kuukautiskupeista enemmän kuin olen ikinä halunnut kuulla.
Kakkosheikkous iskee vasta myöhemmin. Koska en ole töissä, en myöskään ansaitse rahaa saati lomapäiviä. Ensi kesänä kannattaa varautua Pelit.fi:ssä, kun jahtaan kärpäsiä kuminauhapyssyllä Sanoma Magazinesin tyhjässä norsunluutornissa. Silloin jokainen perunatykin rakentaja saa kuukauden bannia, kaksi, jos Ilta-Sanomissa ei ole luettavaa.
Artikkeli on luettavissa 4.1.2008
