10 peliä, jotka muuttivat maailmaa
Ste Curran
RotoVision (162 sivua, pehmeät kannet)
Toiset pelit ovat merkittävämpiä kuin toiset. On erittäin pieni ryhmä pelejä, jotka ovat olemassaolollaan muuttaneet koko pelialaa ja antaneet sille uuden suunnan. Näitä pelejä matkitaan ja kopioidaan yhä jatkuvasti, ne ovat alan perusteoksia ja klassikoita. Ste Curranin isokokoinen ja runsain värikuvin varustettu teos Game Plan: Great Designs that Changed the Face of Computer Gaming käsittelee juuri noita pelejä.
Mukaan on päässyt vasta tiukan seulan läpi. Pelin pitää olla historiallisesti merkittävä, ei vain suosittu. Kirjassa ovat mukana Populous, Street Fighter, Super Mario 64, Broken Sword: The Shadow of the Templars, Tomb Raider, Gran Turismo, Half-Life, Metal Gear Solid, EverQuest ja The Sims. Peleistä vanhin on Populous vuodelta 1989, uusin The Sims ilmestyi vuonna 2000. Aivan pelihistorian alkuhämäriin Curran ei ole halunnut mennä. Pong, Pacman ja Space Invaders ovat varmasti klassikoita myös Curanin mielestä, mutta enemmän retroilua kuin tätä päivää. Nykypeleistä on vaikea löytää suoraa Pacmanin perinnön jatkajaa.
Faktojen esittämisen jälkeen peli esitellään ja sen tekijöitä haastatellaan. Laadukkaille värikuville on jätetty tilaa runsaasti, siksi kirjan lukee nopeasti läpi. Lopuksi esitellään merkkiteoksen esi-isät ja selkeät jälkeläiset. Näistä voi tietenkin aina nipottaa: Little Computer People on selvästi enemmän Simsin esikuva kuin Populousin.
Sama pätee mukaan valittuihin peleihin. Suhtaudun hieman epäillen Gran Turismon mukanaoloon. Toki se on hieno ajopeli ja valtava hitti, mutta enemmän oman tyylilajinsa evoluution seuraava askel kuin standardit asettanut pioneeri. Se, että vauhdin hurman lisäksi vedotaan pelikansan keräilyvimmaan, oli toki upea keksintö. Samoin Half-Lifessä kuningas ei ole itse pelityyppi, vaan se käänteentekevä elokuvamainen tapa, jolla Puolikuolema kertoo tarinansa.
Mielenkiintoisinta antia ovat pelien tekijöiden haastattelut. Koskaan he eivät ole olleet tietoisesti tekemässä historiaa. Joskus vain kaikki loksahtaa kohdalleen, jopa asianomaiset itse ovat tajunneet sen vasta jälkeenpäin. Sattumalta on aina näppinsä pelissä. Esimerkiksi Street Fighterin kombohyökkäykset, jotka nykyään ovat mätkintä-genressä itsestäänselvyys, olivat alun perin ohjelmointivirhe. Monet Peter Molyneux’n Populousin pelisuunnittelun neronleimauksina pidetyt ideat johtuivat itse asiassa Molyneux’n tuolloin vielä vaatimattomasta ohjelmointiosaamisesta.
Pelaaja pärjää ilman Game Plan -teostakin, vaikka se komea esine onkin. Se, mitä kirja sisältää, on täyttä asiaa. Tosin nuo asiat ovat ihmisten haastatteluita lukuun ottamatta vanhoja juttuja.
Olen siinä mielessä vanhan koulukunnan lukija, että pidän tekstiä pääasiana ja kuvia vain puolipakollisina koristeina. Kuvakirjojen ystävät innostunevat Game Planista enemmän. Teoksen ihannelukija on ihminen, joka ei tunne pelimaailmaa entuudestaan, mutta haluaisi tuntea. Tästä on hyvä aloittaa, mutta Pelit-lehden lukijat ovat jo seuraavalla tasolla.
