Pelit.fi: Epätodellista pelattavaa - Unreal Tournament 2004:n parhaat modit

Www.unrealtournament.com

3D-räiskinnän vanhan liiton viimeinen mohikaani Unreal Tournament ilmestyi viime vuonna tähän asti parhaana versiona, mutta jäi harmittavasti toisen maailmansodan villityksen pimentoon. Unreal Tournament on paitsi hieno peli, myös erityisen hyvä modausalusta.

Tulevia pelintekijöitä rohkaistakseen Epic järjesti suuren Make Something Unreal -kilpailun, jossa etsittiin parhaita Unreal Tournament 2004:lle tehtyjä modeja. Pääpalkintona oli miljoona dollaria kahisevaa ja Unreal Tournament -enginen lisenssi, jonka voimin modista on lupa tehdä kaupallinen peli. Sievoinen palkinto houkutteli kymmeniä modeja, mukana myös suomalaisia.

Katsastimme houkuttelevimmat finaaliin asti päässeet. Kova taso yllätti.

Kaikki modit vaativat alleen uusimmalla versiolla 3339 päivitetyn Unreal Tournament 2004:n, jota saa halpisjulkaisuna. Jos haluaa säästää aikaa ja vaivaa, juuri julkaistussa Director's Cut -versiossa on pelin lisäksi yksitoista hyvin kisassa menestynyttä modia, mukaan lukien useimmat tässä jutussa esitellyt modit. Lisäksi paketissa tulee täydet modityökalut ja DVD, joka opastaa seikkaperäisesti niiden käyttöä.

Air Buccaneers

ludocraft.oulu.fi/airbuccaneers

Versio: 1.5

Air Buccaneers on syntynyt Oulun yliopiston "peliproffan" Toni Mannisen johtaman Ludocraftin projektina. Vahvasta akateemisesta vivahteesta huolimatta Air Buccaneers ei ole opetuspeli. Ehkä juuri tyypillisestä harrastelijaprojektista poikkeavan taustansa takia se ei muistuta ensimmäistäkään muuta modia, eikä itse asiassa mitään muuta peliäkään. Nimenomaan siihen Toni Mannisen mukaan on pyrittykin.

Air Buccaneersissa ohjataan alkeellisia tukinpätkistä ja nahasta väsättyjä ilmalaivoja. Maan päällä vilisee kaikenlaisia tursoja ja muita petoja odottamassa ilmalaivoista pudonneita surkimuksia. Maailma huokuu suomalaisuutta ja kansantaruja, mutta ei siitä ensimmäisenä Kalevala tule mieleen.

Aluksi hämää kun käsiaseita ei ole lainkaan. Buccaneerit eivät sooloile, vaan miehittävät ilmalaivat porukalla. Yksi ohjaa kipparina, muut tähystävät ja miehittävät tykkejä. Sekään ei ole yksinkertaista, sillä jonkun täytyy ladata, toisen suunnata ja kolmannen sytyttää nalli.

Tykkeihin voi tilanteesta riippuen sulloa erilaisia latinkeja. Perinteinen tykinkuula kantaa pitkälle, paitsi jos niitä lataa vahingossa kaksi. Tai unohtaa ladata kokonaan, jolloin pamaus on komea, mutta aiheuttaa ivallista naureskelua. Rakettilatauksella voi ampua vihollisen reitin varrelle ilmapalloista roikkuvia miinoja, mikä onnistuu myös suoraan kädestä ampuen. Meno on kuin uudenvuoden yönä noitapillejä ja kissanpieruja lähetellessä. Ruutinassikalla tykistä saa oivan liekinheittimen lähitaisteluun.

Paljon muuta kättä pidempää ei anneta. Musketilla voi yrittää räiskiä kohti tulevia tykinkuulia, ruutinassakoita on hyvä nakella alempana lipuvaan laivaan. Jos sihdissä on toivomisen varaa, on viisainta heittäytyä törmäyskurssille ja entrata vihollispaatti. Hommaansa keskittyneiden tykkimiesten yllättäminen miekka heiluen on aina yhtä hilpeää. Pienellä miehistölläkin pärjää, sillä kyydissä matkaa tynnyrissä asuva apupoika, joka käskystä latailee tykkejä. Tällöin voi itse keskittyä tähtäämiseen ja ampumiseen.

Air Buccaneersista tuli lanipippaloidemme yllätyshitti. Kokeilimme sitä muun räiskinnän välipalana, mutta koko porukka viehättyi hitaan hypnoottisesta ilmapurjehduksesta ja vahvasti tiimipelin palkitsevasta touhuilusta. Tunnelma on hieno, kun paatti lipuu hiljalleen ja tuuli suhisee korvissa. Yhtäkkiä keulalla kiikaroiva tähystäjä näkee vihollispaatin.

Alkaa kuumeinen tykkien latailu ja suuntaus. Tykkimiesten sekakuoro huutaa ristiriitaisia suuntia kipparille, jolla on muutenkin täysi työ taistella tuulia ja painovoimaa vastaan. Samaan aikaan majesteettisen hitaasti lähestyvän vihollispaatin kannella miehistöllä näyttää olevan yhtä kaoottisen kiireistä. Tykit kumahtavat ja välähtävät pelottavasti, kuulat lentävät kohti isossa kaaressa kuin hidastettuina. Rauhallinen seilaaminen katkeaa kuin leikaten armottomaan tykkien jylinään, vinkuvien rakettien ja liitoksissaan natisevan laivan kakofoniaan.

Pian kuula löytää paikkansa ja osuma heittää äijät kannelta pitkin maisemaa. Nopea saattaa onnistua nakkaamaan köyden ja pelastautumaan takaisin paattiin, mutta kuolon korjattuakaan ei tarvitse jäädä ihmettelemään, vaan tukikohdasta pääsee alkeellisella rakettireellä takaisin laivaan, jos se vain vielä on ehjänä. Pienemmän porukan kasaaminen alkeellisempaan yhden tykin paattiin on sekin kelpo idea.

Ludocraft on onnistunut tavoitteessaan hienosti: Air Buccaneers on todellakin aivan omanlaisensa. Se keskittyy yhteen hauskaan ideaan, josta irtoaa yllättävän pitkästi hupia. Tosin se vaatii tiimipeliä, sillä sooloilijoille ei ole mitään käyttöä.

Servereitä ei julkisesti pahemmin ole, mutta tiiviin tuntuinen pelaajakunta sopii keskenään pelin foorumeilla milloin pelataan. Rohkeasti sekaan vaan ja tuulten tuiverrettavaksi.

Viisi tähteä

Red Orchestra

www.redorchestra.clanservers.com

Versio: 3.1

Aluksi Punaisen orkesterin voittokulku Make Something Unreal -kilpailussa ihmetytti: toisen maailmansodan räiskettä on nähty kyllästymiseen asti. Oikeasti Red Orchestra on paljon muutakin kuin saman kaavan toistoa. Itärintaman kohtalonhetket käydään läpi tinkimättömään realismiin tähdäten.

Ampuminen onnistuu tarkasti vain tähtäimen läpi sihtaamalla ja mielellään joko polvelta tai makuulta. Liian pitkä sihtaaminen kostautuu käsien tärinänä. Kuvaavaa realismille on se, että konekivääri pitää tukea joko maahan tai sopivaan korokkeeseen, vaikkapa juoksuhaudan reunaparruun. Jos räiskii liian innokkaasti, konekiväärin piippu pitää vaihtaa. Ammusten määrää lippaassa ei näytetä missään, vaan uutta ladattaessa täyttöasteen voi päätellä ainoastaan lippaan painosta.

Asevalikoima määräytyy roolin mukaan. Kullakin puolella on komentaja, joka määrää kiikareidensa avulla tykistökeskityksiä ja komentaa muita pelaajia. Muita rooleja ovat tavallinen kiväärimies, pioneeri, tarkka-ampuja, konekiväärimies ja konepislarein varustautuneet rynnäköijät ja panssarintorjuntamiehet. Komentajia ja erikoismiehiä voi aina olla vain pari muiden joutuessa mosureiksi.

Uusimpien versioiden myötä punaorkka on vahvistettu tankeilla ja muilla menopeleillä. Niitä on vain muutamalla kartalla, mutta linja on tinkimätön. Tankit ovat hitaita, ajaminen ja ampuminen samaan aikaan ei onnistu yksin, lataaminen tuntuu kestävän ikuisuuden. Tankista ei näe ulos juuri mitään, ellei availe luukkuja, jolloin on alttiina pienikaliiberiselle tulelle.

Ainoa pelimuoto on alueiden valtaus hieman samaan tyyliin kuin Battlefieldissä. Vaikka servereitä on kohtalaisen paljon, tyly linja ei oikein sovi julkisiin matseihin satunnaisen seuran kanssa. Viholliset erottaa omista ainoastaan univormun perusteella, mikä aiheuttaa pahaa jälkeä perusräiskinnällä kärsivällisyytensä mädättäneiden kanssa.

Hidas liikkuminen ja kerrasta tappavat osumat pääsevät oikeuksiinsa vasta, kun ryhmä etenee kurinalaisesti. Mukana tulevat huolella tehdyt pdf-manuaalit esittelevät seikkaperäisesti ajanjakson jalkaväen taktiikoita itärintamalla, joka on kiinnostavaa luettavaa ilman peliäkin.

Rauhallisesta temmostaan huolimatta taistelu on intensiivistä. Siitä kuuluu kiitos upealla äänimaisemalle. Aseet paukkuvat munaskuja myöten ja kun ympärillä ropisee, se myös tuntuu siltä. Varsinkin tykistökeskitykset ja MG34:n sarjat ympärille valauttavat vetelät sarkapöksyihin.

Ulkoasu ei häpeile kaupallisten pelien rinnalla, itse asiassa asemallit ja ajoneuvot ovat komeimpia näkemiäni. Taisteltavaa piisaa juoksuhautojen ja monttujen täplittämistä aroista pieniin kyliin ja Stalingradin tehdasmaisemiin. Kentät ovat yleensä tismalleen sopivan kokoisia. Ainoa tyylirikko on tyypillistä modeille: sotilaat liikkuvat rautakangen nielleinä.

Toisen maailmansodan nettiräiskintänä Red Orchestra hakee sikäli vertaistaan, että ainoastaan maksullisessa WW2 Onlinessa realisminuppi on käännetty yhtä pitkälle kaakkoon. Näin valmiiksi tehtyihin modeihin harvoin törmää, joten ei ihme, että tekijöitä on jo kosittu alalle töihin.

Neljä tähteä

Damnation

damnationthegame.com

Versio: 2.0

Kunnollinen yksinpelimodi on harvinainen. Damnationissa palataan steampunk-henkiseen villiin länteen, jota ei koskaan ollut. Aseina ovat shamanistiset voimat ja nelirullaisten revolverien kaltaiset höyryvoimaiset aseet. Toiminta on sekoitus ensimmäisen persoonan räiskintää ja Tomb Raiderista sekä Prince of Persiasta vaikutteita saanutta tasoloikkaa ja seikkailua.

Damnationin tyylitaju selviää jo komeassa introssa, kun intiaanityttö ei karautakaan liikkeelle ponilla vaan höyryvetoisella monsteriprätkällä, ja asemalle pysähtyneestä veturista ei marssikaan ulos arpisia sisällissodan punaniskoja vaan ihka aitoja mechejä. Tunnelmaa luodaan ääninäyttelyä myöten ammattimaisin elkein.

Toiminta ei lähde käyntiin yhtä vakuuttavasti. Hyppelyosuudet kärsivät kankeista kontrolleista. Kaivoksilla ja kaivoksissa edetään vuorotellen kuvakulmaa vaihtaen riippuen siitä, taistellaanko, kiipeilläänkö vai ratkotaanko pulmia. Koska Damnation on yksinpeli, eteneminen katkeaa tasaisin väliajoin skriptattuihin kohtauksiin. Kaava toistaa nopeasti itseään. Hetki kiipeillään, saavutaan vihollisjoukon luo, riivataan niistä yksi shamanistisesti haltuun, tapetaan sillä niin monta kuin ehditään ja lahdataan loput. Kiivetään seuraavaan paikkaan ja toistetaan.

Damnationin hieno viimeistely selittyy sillä, että se on vain lyhyt demo. Jännä nähdä mitä jatkossa seuraa, koska pienellä hiomisella ja hieman vaihtelevammalla sisällöllä Damnationissa olisi ainesta kunnon seikkailuun.

Kolme tähteä

Alien Swarm

www.blackcatgames.com/swarm

Versio: 1.2

Vaikka pohjana on 3D-räiskintä, ei modin tarvitse olla sitä. Siitä mainiona esimerkkinä on Alien-leffoja vanhaan Gauntlet-henkeen virittelevä Alien Swarm. Kamera on katossa ja sen takia näkökenttä on tavallista rajallisempi, mikä sopii pelin henkeen täydellisesti.

Alien Swarmissa ohjataan neljää avaruusmariinia halki alieneiden saastuttamien avaruusalusten ja tukikohtien. Kuten nimi kertoo, alieneita hyökyy läjäpäin, joten pulssikiväärit, minigunit ja liekinheittimet saavat laulaa kuin Aliensin parhaissa lahtajaisissa. Koska kuva on rajattu, lähestyvät alienit näkee mukana kannettavasta liikkeentunnistimesta. Soihtuja tulee heiteltyä pimeisiin nurkkiin turhankin paljon, sillä minigunin automaattitähtäys toimii vain valossa.

Kun piinaavien pitkien hiljaisten harhailuiden jälkeen kakka iskee tuulettimeen, paniikki hiipii puseroon väkisin. Alieneita on paljon ja ne liikkuvat pelottavan lujaa. Omia ei säästellä, joten tulilinjalle eksynyt mariinitoveri tippuu nopeasti. Ei siis kannata edetä tiiviinä ryhmänä, vaan täsmäsijoitella aseveljiä hyville ampumasektoreille suojaamaan toisten etenemistä.

Käskytys sujuu yksinpelissä kohtalaisen hyvin, mutta vasta kimppapelinä Alien Swarm loistaa. Se on kuin täsmäsuunniteltu sitä varten. Parhaimmillaan kimppalahtaus toimii laneissa, mutta netissäkin on ollut joka ilta muutamia servereitä.

Jälleen kerran ilmainen modi hämmästyttää ammattimaisella otteellaan. On keskitytty yhteen asiaan ja tehty se huolella, ja pelattavuus ja ulkoasu on maltettu hioa loppuun. Modiksi sen tunnistaa vain suppeasta sisällöstä.

Neljä tähteä

Metaball

www.metaball.org

Versio: 1.02

Metaball on mukana vain osoituksena siitä, mihin UT2004:n runko taipuu. Kyse on hieman Monkey Ball -pelejä muistuttavasta tasoloikasta ja seikkailusta, jossa pallon sisään ahtautunut tyttönen yrittää pelastaa söpöjä otuksia pinteestä. Se tarkoittaa yleensä kapeilla kielekkeillä kikkailua, labyrintteja ja puzzleja.

Kiva idea paperilla, mutta tasapaino ja pelattavuus eivät ainakaan vielä ole kohdallaan. Pallon kanssa kikkailu sopisi hyvin padilla pelattavaksi, mutta hiirellä ja näppiksellä touhustelu turhauttaa. Metaball toimiikin paremmin painovoiman, massan ja inertian mallintamisen demona kuin pelinä. Parantamalla kontrolleja ja keksimällä paljon kiinnostavampia kenttiä Metaballissa olisi ainesta.

Kaksi tähteä

Frag Ops

www.frag-ops.com

Versio: 2.15

Frag Ops on malliesimerkki siitä, miten käy kun samaan peliin tungetaan kaikki mahdolliset pieneen päähän päksähtävät keksinnöt.

Kentälle ei mennä miten tahansa, vaan ensin luodaan oma hahmo taitopisteineen ja Fallouteista tuttuine kykyineen. Ninja-heppu ei osu kiväärillä mihinkään, mutta lahtaa kenet tahansa yhdellä puukoniskulla. Pyromaani tekee pahaa jälkeä napalmilla ja pystyypä yhdellä taidolla tappamaan aina mahdollisimman verisesti. Peli mallintaa osumakohdat ja näyttää oman hahmon siluetista, mihin kohtaan on sattunut, mutta mitään vaikutusta sillä ei tuntunut olevan.

Kun menestystä on riittävästi, sopiviin paikkoihin kentälle voi rakentaa suojarakennelmia, vartiotorneja, kk-pesäkkeitä, jeeppejä ja lopulta vaikka kokonaisen Comanche-hyökkäyskopterin lennettäväksi. Ei tekijöitä turha nöyryys vaivaa.

Kuulostaako liian hyvältä? Taidot eivät ole riittäneet ideoiden työstämiseen hyväksi peliksi. Liikkuminen on outoa könkköilyä, kentät liian suuria ja susirumia, animaatio noloa patsastelua, eikä pelaaminen ole lainkaan kivaa. Ajoneuvot sentään toimivat hauskan letkeästi ja kerrankin botit on tehty niin että niistä on harjoitusvastukseksi.

Kaksi tähteä

Clone Bandits

www.clonebandits.com

Versio: 1.0

Aina ei modin tarvitse muuttaa peliä kokonaan. Clone Bandits ottaa UT2004:n pelimuodoista parhaimpana pidetyn Onslaughtin ja tuunaa siitä hassun punaniskaisen soramonttujen sodan. Mieleen tulee lähinnä aseistettu FlatOut.

Tavoite on hassu. Kummankin puoliskon kotipesässä on klooneja lasipurkeissa, ja ne pitäisi varastaa ja viedä omaan pesään. Koska pelaajatkin ovat klooneja, se häviää kumpi ensin menettää kloonivarastonsa, sillä sen jälkeen ei voi enää kloonata itseään kuolon jälkeen takaisin taistoon. Oman lisänsä tuovat kentällä olevat kloonipumput, jotka imevät automaattisesti klooneja vastustajilta, kunhan pumpun käy valtaamassa.

Sekopäistä kloonisotaa käydään soramontuilla aseina tyyliin sopivat, romuista kasatut sotakoneet. Perinteisin on FlatOutin vanhoja jenkkirasseja muistuttava auto, johon on pultattu pari pikatykkiä. Leppoisan löysän ajotuntuman takia montuilla sudittelee ja sladittelee mielikseen.

Sekopäisempää osastoa edustaa moskovalainen rakettiprätkä, joka on tarkoitus suunnata kohti vihollista, sytyttää rakettimoottori ja hypätä kyydistä viime hetkellä ennen törmäystä. Raskainta osastoa on mukavalla nojatuolilla varustettu lepotankki, joka sylkee murhaa pitkällä kanuunallaan ja tiputtaa peräänsä räjähtäviä flamingoja. Kyllä, räjähtäviä flamingoja.

Käsiaseet ovat samoja kuin normaalissa Unreal Tournamentissa, eikä kenttiäkään ole kuin kolme. Sääli, ettei netissä tätä näytetä pelattavan lainkaan. Olisi maistunut muutenkin kuin hyviä botteja vastaan. Sopii toivoa, että Demiurge Studiosin hörhöt kehittävät Clone Banditsista kunnollisen laajan modin, koska sekoilu olisi maistunut kolmea kenttää kauemminkin.

Kolme tähteä

Lisää rautaa rynnäkköön

Uusimman version 3339 myötä Unreal Tournament 2004:n hieno Onslaught-pelimuoto laajeni entisestään. Näkyvin uudistus on kolme uutta ajoneuvoa. Voisi kuvitella jo ennestään rajun kaluston lisäämisen rikkovan helposti tasapainon, mutta Epic tietää mitä tekee. Uudet ajoneuvot eivät hetkeksikään nouse pääosaan ja istuvat mukavasti joukkoon.

Kahden soturin ohjattava tykkilavetti jakaa kohtaloa joko suorasuuntauksella tai kaukaa horisontin takaa. Ensimmäisenä ammutaan kohteen päälle leijuva vakoojasatelliitti, josta on hyvä zoomata haluttu kohde. Toisella painalluksella kohde peittyy viiden hakeutuvan taistelukärjen voimin tuleen ja tappuraan, josta ei taatusti kukaan selviä ehjänä. Apukuski voi samaan aikaan hätistellä suivaantuneita sorrettuja pikatykillä kauemmas.

Paladin on yksipaikkainen plasmatykillä varustettu pikkutankki, jonka koukku on lyhyiksi hetkiksi kerrallaan levittäytyvä suojakenttä. Se on hidas, mutta osaavissa käsissä harvinaisen ärsyttävä vastus.

Ilmojen veikot saavat käsiinsä kaksipaikkaisen Cicada-rynnäkkökoneen. Koska Cicada on hidas ja tarkoitettu raketeilla rähjäämiseen, sillä ei ehdi väistellä ohjuksia, vaan sitä varten kakkospaikalle on hyvä saada kaveri tiputtelemaan soihtuja ja puolustamaan konekiväärillä.

Uusia Onslaught-karttoja on riittoisat kuusi, joista varsinkin Terminator-henkinen, raunioituneiden pilvenpiirtäjien ja sortuneiden moottoriteiden täyttämä Urban on sopivaa vaihtelua muiden Onslaught-karttojen aavoihin maastoihin. Yhden valtauspaikan Aridoom on hyvä valinta silloin, kun porukkaa on vähän ja halutaan vain vähän deathmatchia älykkäämpää toimintaa. Tänä vuonna ei uutta Unreal Tournamentia ilmesty, mutta näillä eväin ei voi valittaa pelattavan puutetta.

Lisää aiheesta