Fantasiapelien ilmaisrintamalla tapahtuu. Kuka haluaa laadukasta vuoropohjaista strategiaa ja avoimia pelimaailmoja?
Fanikulttuuri ja laaja harrastajapohja ovat hienoja asioita. Nyt niiden hedelmistä pääsee nauttimaan fantasiapelien rintamalla, jossa kaupallinen puoli on viettänyt hiljaiseloa. Oman osansa saavat niin maailmoja syleilevät seikkailufanit kuin hoksottimilleen käyttöä toivovat strategistit.
Ei pelkkää hevostelua
Mount & Blade on avoimeen maailmaan sijoittuva keskiaikainen toimintapeli, jossa yksinäinen seikkailija luovii sotivien kansojen joukossa. Alussa luodaan oma hahmo, valitaan hahmotyyppi, sijoitellaan pisteitä ominaisuuksiin ja muokataan hahmon naamataulu hyvinkin yksityiskohtaisesti. Sen jälkeen lävähdetään keskelle Calradiaa, kaupunkiin, jossa kauppiaat ja kouluttajat seisovat rivissä tarjoamassa palveluitaan.
Mount & Blade on versionumeronsa 0.6 mukaisesti vielä kovasti kesken. Kaupunkeja ei ole viilattu kuntoon, ja moni sisältöön liittyvä asia on puolitiessään. Mutta paljon toimivaa on jo mukana. Mount & Bladen kulmakiviä ovat mainio taistelusysteemi ja ratsastaminen, joka toimii erinomaisesti. Taistelukentällä ratsunsa selästä voi hypätä tarpeen vaatiessa alas koska tahansa, mutta korskean humman päältä jalan kulkevien vihollisten kurittaminen onnistuu paremmin - ja turvallisemmin.
Vastustajilla on myös ratsujoukkoja, ritareita, jousimiehiä, taistelijoita, jotka mellastavat taistelussa omien seassa. Taistelusysteemi on pohjimmiltaan yksinkertainen: vasen hiirennappi hyökkää, oikea torjuu. Torjunnassa tärkeintä on ajoitus. Torjuntapainalluksen on tapahduttava heti vastustajan aloittaessa iskunsa. Lähikamppailut etenevät torjuntoja ja iskuja vaihdellen, kunnes jompikumpi osapuolista lakoaa maahan.
Mount & Bladessa on ajatuksena kerätä itselleen pienimuotoinen sotajoukkio ja kuljeskella ympäri pelin laajaa maailmaa miehiä kehittäen ja taisteluita käyden. Kaupungeissa voi hakea itselleen tehtäviä, jotka voivat nostaa pelaajan asemaa jonkin kansan silmissä ja laskea jonkin toisen. Ja jotka tuovat rahaa kukkaroon. Vihamielisten kansojen alueilla liikkuessa saa varoa partioivia joukkoja, jotta ei joudu turhan suuriin kähinöihin.
Varsinaista juonta ei nykyversiossa vielä ole, vaan kasassa on tukku yksittäisiä tehtäviä. Niistä käy kuitenkin ilmi, miten Mount & Blade toimii ja mitä on luvassa.
Hämmästyttävintä Mount & Bladessa on se, että se on kokonaan yhden mies & vaimo -tiimin tekemä. Se on hyvä osoitus siitä, miten ideat ja kunnianhimo kantavat yllättävän pitkälle. Toisaalta Mount & Blade kaipaa vielä rutosti lihaa luidensa ympärille, pelistä ei ole nyt kasassa oikeastaan kuin pelkkä runko. Potentiaalia on kuitenkin hirmuisesti. Pitäkää silmällä.
www.pelit.fi/tiedostot:
MOUNT_AND_BLADE_0601_SETUP.EXE, 37 Mt
Taistelu Wesnothista
Battle for Wesnoth on vuoropohjainen fantasiastrategiapeli, jossa johdetaan joukkoja erilaisissa kampanjoissa kokemusta ja taikaesineitä keräten. Alussa ei ole kuin pieni summa kultaa ja yksi johtaja. Johtaja voi palkata itselleen sotilaita, jotka kehittyvät taisteluissa ja seuraavat tehtävästä toiseen, mikäli pysyvät hengissä.
Tehtävissä voi päättää, palkkaako hahmopankista vanhoja hahmoja vai värvääkö uusia. Ainoa rajoittava tekijä on raha, jota saa pitämällä hallussaan kentissä olevia kyliä. Yksiköiden palkkaaminen ja ylläpito maksaa, joten menestyminen on tasapainottelua rahan kanssa. Jokaisen tehtävän jälkeen saa mukaansa 80 prosenttia lompakossa olevasta rahasummasta. Nollasaldolla elelevät tuhlarit saavat aina minimisumman, jolla pääsee alkuun. Säästäväisyys kuitenkin kannattaa.
Pelissä tulee mukana tukku kampanjoita, joista Heir to the Throne, Kruununperillinen, on "virallinen" pääkampanja. Lisäkampanjoita voi tehdä itse tai ladata pelin sisäisellä hakuohjelmalla, joten pelattava ei heti lopu. Lisäksi Battle for Wesnothia voi pelata netissä moninpelinä, joka kuulopuheiden mukaan toimii sujuvasti ja on hauskaa.
Hyvän strategiapelin tapaan erilaisia syy-seuraussuhteita on runsaasti. Haltiasotureitaan ei juuri kannata tuoda metsän siimeksestä aukeille seuduille, jossa taas ratsuyksiköt ovat parhaimmillaan. Lähitaistelijat ovat haavoittuvaisia jousiampujia tai maageja vastaan, ja kaaoksen joukkoja kannattaa vältellä yön pimeimpinä tunteina.
Seuraukset ovat loogisia ja helposti havainnoitavissa ensiluokkaisen käyttöliittymän ja kattavan tietopankin ansiosta. Ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Esimerkiksi kaaoksen yksiköt saavat yöllä 25 prosentin bonuksen taistelukykyihinsä, vastaavasti järjestyksen edustajat saavat saman verran miinusta. Jos pimeän aikana vie vaikkapa haltiahyviksensä aukealle seudulle (puolustus vain 40 %) metsän sijaan (puolustus 70 %), turpaan tulee huolella.
Konetekoäly pelaa varsin hyvin. Se käy armotta heikkojen lenkkien kimppuun ja muistaa olla hajauttamatta yksiköitään turhaan. Yleensä koneen haaskalinnut käyvät joukolla kovien (ja pitkään kehitettyjen) yksiköiden kimppuun, jos ne tuo etulinjaan liian aikaisin. Hyvänä taktiikkana onkin tylsyttää vihollisen hyökkäyksen paras terä tuoreilla yksiköillä ja sen jälkeen tuoda vahvat ja kokeneet yksiköt parantajien tukemana korjaamaan potin. Hyvällä tuurilla osa tuoreista yksiköistä pysyy hengissä ja on kerännyt tukun kokemuspisteitä.
Taisteluita ei tarvitse käydä aina yksin, vaan tehtävissä saattaa olla paljonkin liittolaisia. Fiksut kenraalit antavat tällöin liittolaisten toimia tykinruokana ja poimivat itse hyödyn: jokaisesta taistelukontaktista saa kokemusta, mutta vasta viimeisestä niitistä kunnon potin.
Yksiköitä on yli 200 kuudessa eri porukassa, ja yksilöllisyyttä piisaa. Pitkään ja huolella kehitetyt hahmot tulevat niin läheisiksi, että niitä ei hennoisi millään viedä taisteluun, jossa on pienikin mahdollisuus tappiosta. Yleensä sitä ei kuitenkaan pysty välttämään, koska tehtävissä on vuororajat, joissa tavoitteet pitää saada suoritettua, ja kokeneet hahmot ovat avain aikarajoissa pysymiseen.
Battle for Wesnoth on helposti lähestyttävä ja kiehtova strategiapeli, jonka saa vieläpä osittain suomenkieliseksi. Wesnothista julkaistiin juuri uusi versio 0.9.0, joka muun muassa korjaa bugeja, tasapainottaa peliä ja lisää hahmografiikoita.
www.pelit.fi/tiedostot: