Musta Herra on noussut, Sormus on löytynyt ja Haltiaketoja uhkaa tuho. vain pienet nopanheittojen tahdittamat askeleet hiipimässä pimeyttä kohden voivat kaiken pelastaa.
Taru Sormusten Herrasta -lautapeli julkaistiin viime vuonna muun elokuvakrääsän kanssa. Suosittelujen vuoksi ja fanipoikana hankin pelin hyllyyni enkä ole katunut. Sittemmin peliin on julkaistu myîs Friends & Foes -lisäosa ja tuloillaan on uusi Sauron-laajennus.
Taru poikkeaa perinteisistä lautapeleistä melkoisen paljon. Sen suunnittelija Reiner Knitzia on kehittänyt lautapelejä jo yli kymmenen vuotta ja miehen repertuaari on vaikuttava. Kolminkertainen German Game Prizen voittaja (Modern War (1993), Tigris & Euphrates (1998) sekä Taj Mahal (2000)) ei jätä kylmäksi Taru-lisenssin kanssa.
Omalaatuisesti pelissä pelaajat eivät kilpaile keskenään. He ovat samalla puolella tavoitellen yhteistä hyvää, vastassaan pelimekaniikkaan sisäänrakennettu Sauron. Kukin ottaa yhden hobitin roolin (Frodo, Sam, Merri, Pippin ja kirjassa kotiin jäänyt Pulla Bolger). Seurueen tarkoituksena on taivaltaa Keski-Maan läpi Konnusta Mordoriin ja heittää Sormus Tuomiovuoreen.
Keski-Maassa liikutaan päälaudalla, jolla on kaksi polkua. Toinen kuvaa pelaajien edistymistä heidän matkallaan alkaen Konnusta, kiertäen Rivendellin kautta Moriaan, sieltä Lothlorieniin, Helmin Syvänteeseen, Lukitarin luolaan ja lopulta Mordoriin. Näistä Moria, Helmin syvänne, Lukitarin luola ja Mordor ovat jokainen oma erillinen pelilautansa. Loput ovat levähdyspaikkoja, joissa pelaajat saavat lisää kortteja ja muuta mukavaa.
Toinen polku mittaa pelaajien korruptiota. Tällä polulla pelaajat alkavat ensimmäisestä eli valkoisesta ruudusta, kun taas Sauron aloittaa mustasta eli 15. ruudusta. Pelin edetessä hobitit lipsuvat kohti pimeyttä ja Sauron etenee heitä kohden varjoista. Kun hobitti kohtaa Sauronin, hän on mennyttä ja poistuu pelistä. Jos kyseinen rääpäle oli sormuksenviejä, on koko peli menetetty: se Yksi heidät yöhön syöksee ja pimeyteen kahlitsee.
Pelin vaikeustasoa voi säätää Sauronin aloitusruutua muuttamalla. Peruspelin olen pelannut läpi Sauronin aloittaessa ruudusta 8, lisäosan ruudusta 12.
Paetkaa, hullut!
Kun saattue saapuu päälaudalla Moriaan tai muihin seikkailuihin, vaihdetaan seikkailulaudalle. Jokainen pelaaja nostaa vuorollaan laatan, jonka osoittaman kuvion mukaan joko liikutetaan hobitteja tai Sauronia korruptiopolulla, edetään seikkailulaudan eri reittejä tai siirrytään seuraavaan tapahtumaan.
Tapahtumat ovat skriptattuja tehtäviä, jotka perustuvat kirjan juoneen. Esimerkiksi Lukitarin luolassa pelaajat voivat kilpiä käyttämällä ostaa mukaansa Klonkku-kortin tai löytää tynnyrillisen piipuntäytettä Rautapihan raunioista. Pahimmillaan tehtävät ovat todella inhottavia ja aiheuttavat spontaania kiroilua, kun Sauron hypähtää viisi ruutua valoa kohden. Jos kaikki seikkailulaudan tapahtumat käydään läpi, pääsee liikkumaan seuraavaan paikkaan päälaudalla.
Onneksi seikkailulaudat voi selvittää myös kivuttomammin. Jokaisella laudalla on pääpolun lisäksi kaksi tai kolme sivupolkua, joita pitkin liikutaan kortteja pelaamalla. Pääpolun lopussa pääsee pois laudalta, mutta sivupoluilta saa erikoiskortteja ja muita etuja. Ilman sivupoluilta löytyviä pelimerkkejä joutuu liikkumaan seikkailun lopussa kohti korruptiota.
Toisaalta kentät on hyvä pelata nopeasti läpi, koska silloin on pienempi riski Sauronin liikkumisesta, mutta toisaalta sivupolkujen tarjoama palkinto voi olla kriittisen tärkeää. Tasapaino on hyvä, ja Sauronin aloituskohtaa muuttamalla voittoa saa säädettyä helpon ja piinallisen vaikean välillä.
Päivityksiä ja bugikorjauksia
Tänä vuonna ilmestynyt Friends & Foes -lisäosa tuo peliin kaksi uutta seikkailukarttaa, hirviöpakan, uudet kertakäyttöiset erikoisominaisuudet hobiteille ja mahdollisuuden ohittaa seikkailuja kokonaan. Uudet laudat ovat Brii ja Rautapiha, jotka ovat kumpikin hyvin tehtyjä ja joiden uudet tapahtumat puhaltavat peliin lisää energiaa.
Hirviöpakka mahdollistaa voittamisen uudella tavalla: Sauronin armeijat eliminoimalla. Ikävä kyllä, hirviöihin voi myös päättyä seurueen tie. Mikäli pelissä on kerralla kahdeksan hirviötä pelaajan vuoron lopussa, on kaikki menetetty ja Sauron voittaa.
Hirviöitä voi kukin pelaaja tuhota vuorollaan täyttämällä niiden alareunassa lukevan velvoitteen tai pidättäytymällä pelaamasta korttejaan. Mikäli hirviömäärä on nolla Morian, Helmin syvänteen tai Lukitarin luolan alussa, voi laudan skipata kokonaan kääntämällä neljä hirviötä esiin. Tämä mahdollisuus vaihtaa reittiä tuo peliin mukavasti vaihtelua.
Lisäosaa ei ole vielä suomennettu, itselläni on suomenkielinen peruspeli ja englanninkielinen lisäosa. Eri kielet saattavat aiheuttaa hämminkiä, mutta kunhan tajuaa että life token tarkoittaakin elämäpelimerkkiä, ei sopeutuminen vie kauaa. Peliin on juuri julkaistu myös uusi Sauron-laajennus, jossa yksi pelaajista pääsee hyppäämään Sauronin housuihin hobitteja vastaan. Harmikseni kaupasta peliä ei vielä saanut, vaan jouduin odotuslistalle.
Tunnelma syleilee aitoa oikeaa
Ohjekirja tuntui ensin infernaalisten kiduttajademonien kirjoittamalta. Oikeasti ohjekirja on kuitenkin nerokas ja minä tyhmä. Pienen alkukankeuden jälkeen pelijärjestelmä on yksinkertainen ja nopea, kunhan kaikki ymmärtävät säännöt ja tajuavat, että peliä on tarkoituskin pelata yhdessä ja keskustella etenemisestä ja strategioista.
Arvostetun Tolkien-taiteilija Howen kuvitukset ovat hienoja. Miellyttävät värisävyt ja kauniit piirrokset loihtivat esiin ainakin minun mielikuvitukseni Keski-Maan elävästi. Laudat, ohjekirja, kortit ja Sauron ovat ihan toimivan näköisiä, muoviset hobittinapit ja Sormus sen sijaan näyttävät halvoilta ja rumilta. Sen voi helposti korjata, kun hankkii muutaman hobittiminiatyyrin ja käyttää oikeaa sormusta.
Kaikki on suomennettu ja ei juurikaan poikkea "kaanonista" oleellisella tavalla. Peli kelpaa myös elitistifaneille, lukuun ottamatta sitä, että lisäosan kanssa Rautapihassa käydään jo ennen Helmin syvännettä. Suomennoksen autenttisuudesta kiitos Suomen Tolkien-seuralle, joka on valvonut käännöstyötä.
Parasta on kuitenkin se, että Knitzian "Scripted Game System" onnistuu kannattelemaan kirjan tarinaa ja tapahtumia hartioillaan. Se, että joka pelissä tapahtumat ovat aina samat, ei estä nauttimasta seikkailusta Keski-Maan läpi useaan otteeseen. Kerrankin hauska illanvietto kavereiden kanssa ei vaadi uusinta sähköhärpätintä ja täytä asuntoa melulla.
Hyvää
Erilainen lautapeli.
Kaunis taide ja hieno Sauron.
Tapahtumat ovat loogisia kirjan juoneen nähden.
Seikkailulaudat erilaisia keskenään.
Säädeltävä vaikeusaste.
Huonoa
Hobitit ja Sormus muoviroskaa.
Monen pelaajan sessiot degeneroituvat helposti kokeneimpien pelattavaksi muiden ollessa pelinappuloita.
Mielenkiintoinen ja riittävän erilainen lautapeli. Samalla puolella toimiminen on hauskaa vaihtelua. Peruspeli itsessään tarjoaa tuntikausien viihdytystä, mutta lisäosa on tosifanille pakko-ostos.
Taru Sormusten Herrasta
Sophisticated Games/Hasbro/Tactic
Kieli: suomi
Pelaajia: 2-5
Pelin kesto: yli 45 min.
Hinta: noin 70 euroa
Ikäsuositus: yli 15
*****
Friends & Foes -lisäosa
Sophisticated Games/Hasbro
Kieli: englanti
Pelaajia: 2-6
Pelin kesto: yli 30 min.
Hinta: noin 30 euroa
Ikäsuositus: yli 9
**** ja puoli
Kalpa Kassisen matka Sinne ja Takaisin
Myös Tolkienin Hobitti on käännetty lautapeliksi. Taruun verrattuna se on kuitenkin melko yksinkertainen ja perinteinen. Tälläkin kertaa pelaajat ovat hobitteja ja liikkeellä ollaan nyt lohikäärme Smaugin perässä.
Kohti Yksinäistä Vuorta lähdetään Konnusta. Lauta on jaettu viiteen sektoriin, joita pitkin polku etenee lohikäärmeen ovelle. Jokainen pelaaja vuorollaan heittää kahta noppaa ja liikkuu sitten joko yhteenlasketun silmäluvun tai vain toisen silmäluvun verran. Polun ruuduista saa joko timantin, Gandalf-kortin, tilaisuuden varastaa Smaugilta tai pääsee seikkailuun. Lisäksi jokaisen sektorin viimeiseen ruutuun joutuu pysähtymään.
Seikkailut ovat pieniä pätkiä kirjan juonesta tai löyhästi sen ympäriltä. Yleensä niissä joutuu joko pelaamaan sopivan Gandalf-kortin tai pyörittämään kivi-paperi-sakset-tyyliin toimivaa nuolta. Lisäksi pelissä on muutamia erikoistehtäviä, joista pahamaineisimpina runontoistamiset. Voitosta heruu joko pisteitä tai timantti, häviöstä voi menettää samaisia tai joutua perääntymään laudalla.
Luolan suulle päästyän pelaajalta pitäisi löytyä Smaug-merkillä varustettu Gandalf-kortti. Tällöin hän voi heittää 20-tahoista noppaa ja verrata tulosta yhteenlaskettuihin pisteisiinsä ja jalokiviinsä. Mikäli silmäluku on pienempi kuin pisteet, hän voi varastaa käärmeeltä yhden timantin ja jäädä Smaugin ovelle odottamaan seuraavaa vuoroaan. Gandalf-kortittomuus tai epäonnistuminen nopanheitossa maksaa siirtymisen Yksinäinen Vuori -sektorin alkuun.
Smaug kuolee, kun hänen koko aarteensa on varastettu, jolloin jokainen kerrankin kivenryöstössä onnistunut saa lisätä itselleen viisi seikkailupistettä. Voittaja on se, jolla tämän jälkeen on eniten jalokiviä ja pisteitä yhteensä.
Hobitti kärsii Tarun rinnalla tylsemmästä pelinkulusta, tavallisuudesta ja suoraan sanoen paljon rumemmasta taiteesta. Kuitenkin siinäkin on jotain, joka pitää otteessaan, ja yksinkertaisuutensa takia se sopinee hyvin vähän nuoremmillekin. Hobitti on sitä hauskempaa mitä useampi pelaaja on mukana, ja kuudella toverilla se saavutti jo suurta seikkailun tuntua.
Hyvää
Yksinkertainen oppia.
Peli on nopeaa ja sujuvaa.
Pahvi-Smaug, joka seisoo laudan keskellä.
Huonoa:(
Ei kannattele kirjan tarinaa, seikkailut tuntuvat vain geneerisiltä ongelmilta.
Tarun jälkeen tuntuu köyhältä ja yksinkertaiselta.
Hauska ja perinteinen peli, johon varmasti tykästyvät varsinkin perheen nuoremmat. Vaikka ei nousekaan Tarun rinnalle, on selvästi korkealaatuisempi teos kuin keskimääräinen peruslautapeli.
Hobitti
Sophisticated Games/Hasbro/Tactic
Kieli: suomi
Pelaajia: 2-5
Pelin kesto:yli 30 min.
Hinta: noin 50 euroa
Ikäsuositus: yli 12
*** ja puoli
