Suuresta gorillasta syntyy suurenmoinen peli.
Kuuluisuudesta haaveileva Carl Denham järjestää kuvausmatkan tutkimattomalle Pääkallosaarelle, sillä saarelta saatava filmimateriaali riittäisi avaamaan Denhamille elokuvateollisuuden hohdokkaat portit. Naispääosaan Denham palkkaa työttömän vaudeville-näyttelijä Ann Darrow'n. Tutkimusmatkaa johtaa näytelmäkirjailija Jack Driscoll.
Asiat menevät mönkään jo saarta lähestyttäessä. Soutuveneen haaksirikon jälkeen kolmikko havahtuu Pääkallosaaren rannalta yhdessä perämies Hayesin kanssa. Yhteys laivaan on poikki, ja saaren esihistorialliset asukit ovat nälkäisiä.
Sopeudu tai kuole
Pääkallosaarella selviytymisessä on kolme sääntöä: säästä ammuksia, kunnioita tulta ja älä ikinä, toistan, ikinä kulje ilman keihästä. Pelaajan ohjaama Jack Driscoll on aivan yhtä pihalla viidakossa elämisestä kuin pelaajakin. Ensimmäiset vastaan tulevat otukset saavat aikaan paniikkireaktion, ja arvokkaita pistoolin ammuksia kuluu vimmatusti.
Viidakon elämään tottuu asteittain ja metsästäjän vaistot kehittyvät. Siis pelaajalla, ei Driscollilla. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta on totta. Luonnosta löytyvät keihäät ja terävät luut muuttuvat osaksi aseistusta. Eläinten ajatustenjuoksua oppii ymmärtämään. Samanlaista perusvaistojen kolkuttelua en ole ennen kokenut.
Tavoille oppiminen on välttämätöntä. Saaren ympärillä potkurikoneellaan lentävä kapteeni Englehorn pudottaa sinne tänne ase- ja ammustäydennyksiä, mutta useimmiten ammuksista on huutava pula.
Pääkallosaaren jokainen eliölaji tuntuu olevan olemassa vain syödäkseen pienempiään. Koloissaan piileskelevät saalistajat saa houkuteltua esiin nappaamalla keihäänkärkeen lihaisan toukan ja viskaamalla keihään sopivasti tarjolle. (Minkä jälkeen aterioivat otukset voi raukkamaisesti keihästää.) Pelottavien dinosaurusten huomion voi kääntää itsestään pudottamalla taivaalla liitelevän lentoliskon dinojen ulottuville.
Eläimet käyttäytyvät uskottavan eläimellisesti ja johdonmukaisesti. Saalistajina ne ovat armottomia. Hiivin tiheän läpäisemättömän pusikon takana etäämmällä kyttääviä dinosauruksia piilotellen. Luulin olevani hyvässä suojassa. Kun villisti kirkuva dino hyppäsi kimppuuni puskista piittaamatta, meinasin saada sydänkohtauksen.
Tunnelma on kuningas
King Kongin tunnelmaa voisi leikata viidakkoveitsellä. Välillä teki mieli ottaa kuulokkeet päästä, kun häijysti kirkuvat dinot, varoituksia karjuva kumppani ja leuoissa rutisevat lihasjänteet alkoivat ahdistaa. Oman hengityksen ääni ja ähiseminen on yllättävän autenttista. Tunnelman täydentää kuoleman rajoilla soiva, kovasti Sormuksen herra -henkinen kuoromusiikki.
King Kong skaalaa automaattisesti vaikeustasoaan. Kun lällyminä oli päässyt muutaman kerran hengestään ensimmäistä isoa saurusta vastaan, peli heitti ison dinon sijasta vastaan pari nyrkillä tapettavaa pikkudinoa. Egoni sai kolhun, mutta seikkailu jatkui.
Vaikeustason skaalaaminen kuvastaa hyvin King Kongin henkeä: eteenpäin on koko ajan päästävä, tunnelmasta ei saa tinkiä. Läpäisyyn uppoaa silti reilu 10 tuntia. Peli hyödyntää ympäristön putkimaisuutta rakentamalla toimivan klaustrofobista tunnelmaa. Kainaloita myöten sameassa vedessä kahlaaminen ei ole miellyttävä kokemus. Ei ainakaan, jos näkee jonkin otuksen pärskivän kohti.
Pääkallosaaren eläinvalikoima ei ole erityisen laaja, erilaisia vastustajia on vain kourallinen. Minkä määrässä häviää, sen laadussa voittaa. Lentoliskot, dinot ja erilaiset esihistorialliset nilviäiset ovat kiitettävän yksilöllisiä ja pelottavan kovia vastuksia.
Lajinsa valtias
King Kong perustuu jouluna ensi-iltansa saavaan Peter "Sormusten herra" Jacksonin King Kong -leffaan. Jackson on ollut mukana pelinteossa yhdessä käsikirjoittaja Philippa Boyensin kanssa. Lopputulos on erikoisen elokuvamainen peli. Ruudulla ei ole mitään peliin viittaavaa. Ei terveyttä, ei karttaa, ei mitään. Driscollin kädet näkyvät, jos niissä on jotain. Tähtäysristikon ja ammustilanteen saa näkyville, mutta se nakertaa oitis tunnelmaa.
Driscollin kunto käy ilmi konkreettisesti. Kun joutuu hyökkäyksen kohteeksi, ruutu muuttuu sumeaksi ja verestävän punaiseksi. Maailma huojuu, sydän hakkaa ja hengitys on raskasta. Vähän aikaa huilimalla tilanne palautuu normaaliksi, toinen hyökkäys vie yleensä hengen.
Tallentaa voi milloin vain, mutta tapahtumat jatkuvat ennalta määritellyistä paikoista. Aloituspaikkoja on niin tiheään, että samojen alueiden kelaamisesta ei joudu kärsimään.
Muutamissa mahtipontisissa kohtauksissa pääsee ohjaamaan itse kuningas Kongia, jolloin kuvakulma vaihtuu kolmanteen persoonaan. Kong-tehtävät ovat yleensä viidakossa rymistelyä ja tappelua Kongin mielitietty Ann Darrow'ta suojellen.
Ja millaisia tappeluja ne ovatkaan. Kun isot kohtaavat, pienten kannattaa väistyä. Ryminä on mahtavaa, kun Kong kohtaa jättimäisen tyrannosauruksen. Tai raivaa tieltään tukun lentoliskoja. Viidakossa asuvat alkuasukkaat lentelevät kuin ruohonkorret, kun Kong heiluttaa käteensä nappaamaa kivipaasia.
Mukana on myös älyjumppaa. Driscoll joutuu kuljettamaan tulta paikasta toiseen ja etsimään ovien avaamiseen tarvittavia kampia. Kong kaipaa Annin apua erilaisten kulkuesteiden raivaamiseen.
Kaveri on lähellä
Driscollin ei tarvitse juuri koskaan tuntea olevansa yksin. Denham, Hayes ja Ann kulkevat yleensä mukana tai liikkuvat ainakin lähistöllä. Kaverit osaavat pitää puolensa. Niihin joutuu jopa luottamaan. Vesialueita ylittäessä Hayes seisoo vastarannalla kiväärin kanssa suojaamassa, kun Driscoll on vedessä. Denham, Hayes ja lopussa mukaan tuleva nuori Jimmy käyttelevät keihästä taidokkaasti.
Kaverit käyttäytyvät ihmismäisesti, pyytävät ja kaipaavat apua, juttelevat ja taistelevat. Heitin aseettomalle Denhamille ylhäältä kallionkolosta keihään. Tämä poimi sen oikopäätä turvakseen ja jatkoi vahtimistaan.
Intensiivinen tunnelma on King Kongin valtti, mutta pelimekaniikka on alastomanakin kaunis. Asiat toimivat luonnollisesti, syy- ja seuraussuhteet ovat loogisia ja Driscollin ohjastaminen on oitis luontevaa. Kong-kohtauksissa kamera välillä nikottelee, mutta ei häiriöksi asti. Grafiikkabugit näkyvät välillä ilmassa retkottavina ruumiina tai ympäristöön juuttuneina otuksina.
Laadun tae
Peter Jackson's King Kong osoittaa, että lisenssipelin ei tarvitse olla kirosana. Kehutun Beyond Good & Evil -toimintaseikkailun (Pelit 1/04, 89 pistettä) tehneen tiimin ammattitaitoinen kädenjälki näkyy kaikessa. Mukana on huikean painostavia kohtauksia, joita pelilliset puutteet eivät pääse latistamaan.
En ole erityisen heikkohermoinen, mutta kun kirkuvat dinosaurukset rynnivät päälle, aloin etsiä nopeasti kättä pidempää. Hiki nousi otsalle useammin kuin kerran. Pidin King Kongia kertakäyttökamana läpipeluun jälkeen, mutta kuvakaappauksia selatessani alkoi tehdä jo mieli takaisin Pääkallosaarelle.
Pelin edetessä avautuu bonuksia, kuten suunnittelustudio Wetan taidetta esittävä näyttely ja vanha elokuva -filtteri, joka saa kaiken näyttämään arvokkaan ruskistuneelta. Läpipeluun jälkeen tehtävät ovat kaikki yksitellen pelattavissa. Suurinta osaa tehtävistä voi tahkota pisteitä keräten. Pisteillä saa avattua loputkin bonukset.
King Kongiin tarttumiselle on matala kynnys. Valikot saa suomenkielisiksi ja välivideoihin suomenkieliset tekstitykset. Kaikki toiminnot, niin elegantin yksinkertaisia kuin ne ovatkin, opetetaan kädestä pitäen.
Peter Jacksonin King Kong nousee kirjoissani vuoden peli -ehdokkaaksi. Lopun New Yorkissa mellastaminen ei oikein istu muiden tehtävien joukkoon, mutta loppukohtaus senkin edestä. New Yorkin ohella on valtava määrä ikimuistoisia tehtäviä. Brontosaurusten vaelluksen seuraaminen, Kongin ärjyntä ja tyrannosaurusten armottomuus saavat leuan loksahtamaan useaan otteeseen.
King Kongia ei turhaan kutsuta kuninkaaksi.
92
