Shigeru Miyamoton lempilapsiin kuuluva Pikmin oli pari vuotta sitten pelimaailman suuria innovaatioita. Pikmin-kukkaiskansan vetovoima ei ole kakkososassa haihtunut mihinkään.

Jos vetää mutkat suoriksi, Pikminin voisi luokitella ongelman ratkonnalla maustetuksi tosiaikastrategiaksi. Strategiapelien raskas enemmistö on kuitenkin suoraviivaista naksuttelua, jossa katsellaan numeroita persoonien sijaan. Pelityypistä viis, sillä pelissä tuntuu Nintendo-kosketus, hyvällä tavalla.

Kedon kukkaset

Pikminin paras oivallus ovat itse pikminit. Sipulipäiset otukset ovat paitsi eläviä kasveja myös ruohonjuuritason uurtajia, jotka touhuavat pelaajan uskollisena orjalaumana.

Pikmineitä syntyy eri värisinä. Lajin perusolomuodot ovat punainen, keltainen ja sininen. Jokaisella niistä on oma elementtinsä: punainen sietää tulta, keltainen sähköä ja sininen vettä. Lisäksi punaiset loistavat aggressiivisuudellaan ja keltaisten etu on keveys. Eri askareisiin valitaan eri värinen pikmin.

Pikmin 2:n uusia, ja pelissä myös harvinaisempia, värejä ovat valkoinen ja violetti. Valkoinen pikmin on immuuni myrkylle ja se vainuaa maan alle kätkettyjä aarteita. Violetit pikminit ovat painavia, mutta väkivahvoja. Kantohommissa violetit vastaavat kymmentä tavallista pikminiä.

Violetit ja valkoiset pikminit eroavat lajitovereistaan siten, että niitä ei voi kasvattaa, vaan niitä löytää luolista, joissa kasvaa violetteja ja valkoisia kukkia. Jos kukkaan heittää tavallisen pikminin, sylkäisee kukka väriään vastaavan pikminin takaisin.

Ohjaussysteemi on intuitiivinen. Pikmin-joukko komennetaan koolle pilliä viheltämällä, usutetaan tikulla oikeaan suuntaan tai viskaistaan nappia painaen ötön tai esineen niskaan. Kohteesta riippuen pikmin-lauma joko alkaa mättää uhria terälehdillään tai raahata aarretta turvaan.

Kirjavan joukon hallinta on helppoa. Kun komentaa Lepo!, pikminit ryhmittyvät väreittäin ja mukaansa voi viheltää vain ne, jotka ovat tarpeen. Heittäessä nuolinäppäimellä saa valittua, minkä värisen pikminin laumastaan sinkoaa.

Pikmin-armeijan koko on rajoitettu sataan. Sipuleissa voi pitää enemmänkin pikminejä reservissä, mutta samalle ruudulle ne eivät mahdu.

Kolonialismin kirot

Pikminit löysi avaruuskapteeni ja intergalaktinen kuljetusmies Olimar haaksirikkouduttuaan tuntemattomalle planeetalle. Kakkososa alkaa, kun Olimar kotiin palattuaan kuulee työnantajan olevan ongelmissa. Kuljetusyhtiötä uhkaa konkurssi ja rahaa olisi saatava kymmenentuhannen pokon (Hocotate-planeetan rahayksikkö) edestä. Koska Olimarin edelliseltä reissulta rahtaamat tuliaiset osoittautuvat arvokkaiksi, lähetetään kapteeni uudelle reissulle pikminien planeetalle.

Mukaan lähtee Olimarin oppipoika Louie. Kaksikolla on samat ominaisuudet, mutta jippo on se, että askareet voi jakaa hahmojen kesken. Hahmon vaihto käy lennosta. Enää ei tarvitse seisoskella toimettomana eikä rampata ympäri karttaa, vaan vähintään toiselle hahmoista löytyy aina tekemistä.

Uutuutena Pikmin 2:ssa ovat luolat. Niiden rooli on sama kuin monissa roolipeleissä: kerätään rahaa ja hiotaan taistelutaitoja. Luolissa edetään kerros kerrallaan. Takaisin ei voi kääntyä, mutta jos rahkeet eivät riitä viimeiseen kerrokseen, voi luolasta paeta milloin vain. Silloin myös löydetyt aarteet jäävät jälkeen.

Aarteissa hauskaa on se, että ne ovat ihmisten arkielämästä tuttuja. Pelihahmot ovat kuitenkin eri mittakaavaa kuin Telluksen asukit, joten sankarit tulkitsevat löydökset omalla tavallaan. Esimerkiksi hansikkaasta keksitään, että kyseessä on viiden hengen makuupussi. Irtoroinan lisäksi ötökänraadoista nettoaa kilisevää.

Luolien koluaminen on peruspelaamista kiihkeämpää, sillä käytössä on vain se määrä pikmineitä, jonka on tuonut luolan suulle. Osio eroaa muusta pelistä siinäkin, että maan alla aika ei kulu. Muuten Pikmin 2 noudattaa samaa aikakäsitystä kuin edeltäjänsä, eli yksi päivä kestää vain vartin. Aika loppuu lähes aina kesken, joten tekemisiään on lykättävä seuraavaan päivään.

Onneksi Pikmin 2:sta puuttuu ykkösen 30 päivän aikaraja, ja päiviä on loputtomasti. Pelattavaa riittää myös pidempään ja pelitapa on entistä vapaampi, jolloin maailman yksityiskohtien ja pikminien puuhien ihastelu pääsee paremmin oikeuksiinsa.

Ennakkoon uumoiltua yhteistyössä pelattavaa kaksinpeliä ei ole, vaikka Olimar-Louie-parivaljakko antaisi siihen oivan mahdollisuuden. Onneksi lisäpelimuodot hyödyntävät kaveria.

Haastepeliä voi pelata joko yksin tai kaverin kanssa samalla puolella. Se on tuttua luolissa seikkailua, mutta jokaiseen kerrokseen on piilotettu avain, joka on eteenpäin päästäkseen löydettävä aikarajan sisällä. Varsinainen kaksinkamppailu tapahtuu omissa kentissään, joissa päämäärä on ryövätä toisen tukikohdasta marmorikuula.

Grafiikka ei ole juuri ykkösosasta muuttunut. Kenttien koot ovat kasvaneet, mutta siinäpä se. Nätti peli on edelleen, vaikka ei samalla tavalla häikäisekään kuin ensi kertaa nähtynä.

Pikmin 2 on ihme tapaus. Siinä ei ole mitään, mitä ei ykkösosan perusteella olisi voinut odottaa. Silti pelaan innoissani ja haluan nähdä mitä aarteita pikminit seuraavaksi kantavat pesään. Aarteenmetsästyksessä on tekemistä pitkäksi toviksi, vaikka vaikeustaso ei ole kummoinen. Vetovoima ei ole hiipunut ykkösestä mihinkään.