Kasvatan sata pikminiä ja käsken ne siivoamaan kämppäni! Hyvää ideaani ei arvosteta ja kaunis kesäpäivä tuhoutuu imurin jylinään.
Pikkuiset pikminit ovat tottuneet kantamaan raskaita taakkoja, mutta nyt niiden pullohartiat joutuvat kannattelemaan Wii Uun tulevaisuutta. Siihen näitä söpöjä, persoonallisia pikkuolioita ei alun perin tarkoitettu, GameCubella syntynyt Shigeru Myamoton lemmikkiprojekti on aina soitellut kulttisuosioviulua Marioiden ja Zeldojen varjossa.
Ihastuttava Pikmin-sarja on yhdistelmä kevyttä, omaperäistä tosiaikastrategia ja ongelmanratkaisua. Kolmannessa osassa kokonaisuus on entistäkin parempi, mutta riittääkö se vieläkään massasuosioon?
Kotini on sipuli
Kun planeetta Koppain asukeilta loppuu ruoka he kampaavat avaruutta luotaimilla. Kun taivaankannen synkistä syövereitä vihdoin löytyy lupaava kohde, koppailaiset lähettävät sinne kolmen hengen tutkimusretkikunnan. Juonellisena jättiyllätyksenä S.S. Drake tekee pakkolaskun. Miehistön jäsenet kohtaavat outoja, mutta ystävällisiä pikmineitä, kasvien ja eläinten ominaisuuksia yhdisteleviä pieniä humanoideja. Pikmin 3 korvaa aarteenmetsästyksen hedelmien keräämisellä, mutta muuten peruskuvio on tuttu sarjan edellisistä GameCube-osista.
Lehti tai kukka päässä tepastelevat pikminit ovat korvaamaton apu Draken miehistölle, sillä ne tottelevat avaruuspuvun pilliä. Pikminit järjestäytyvät viheltäjän jalkojen juureen ja seuraavat häntä minne hyvänsä. Kapteeni Charlien, kasvitieteilijä Brittanyn tai insinööri Alphin imussa viipottavia pikmineitä voi ja pitää heitellä erilaisiin kohteisiin. Mitä sitten tapahtuu, riippuu kohteesta. Pikminit kantavat esineitä, kaivavat, murskaavat muureja ja hyökkäävät petojen kimppuun.
Pikmineitä hankitaan lisää kasvien siemenlieriöistä ja monsujen raadoista. Ne raahataan pesäsipulille, joka sylkee palkkioksi pikminien siemeniä ympärilleen. Kun nuoret pikminit nostetaan mullasta, iloisen värikkään joukkueen koko kasvaa. Maastoon mahtuu samaan aikaan touhuamaan korkeintaan sata pikminiä, ylimääräiset kukkaislapset odottavat sipulissa.
Kaikkiin hommiin kuluu aikaa, joten osa porukasta jätetään touhuamaan omillaan ja loput tiimistä viedään operaatio B:n kimppuun. Moniajoa moninaistetaan entisestään kolmannella tiimikaverilla, mikä on HD-maisemien ohella se näkyvin uusi juttu. Joukot voi jakaa kolmeen osaan, jotka pystyvät kartan näppärän mene tuonne -toiminnon myötä liikkumaan helposti samaan aikaan. Tiimi jaetaan viskaamalla kamu ja osa pikmineistä sivummalle.
Pimeän pelko
Samanaikaisen toiminnan tarve kasvaa nopeasti, sillä päivät ovat lyhyitä ja miehistö ryystää pullon hedelmämehua iltapalaksi. Noin kymmenen peliminuutin mittaisessa päivässä pitäisi kerätä keskimäärin yksi hedelmä miehistön ruoaksi, tutkia ympäristöä, taistella monsuja vastaan ja ratkoa juonta edistäviä pulmia. Illalla väki palaa automaattisesti leiriin ja Drake lentää kiertoradalle turvaan. Jos pikminit eivät ole yön tullen tiimissä tai pesän tuntumassa, pedot syövät ne. Toimintaan pakottava hoppu ei raasta hermoja, sillä hedelmiä on tarjolla riittävästi.
Lupsakat pikminit eivät kaikki ole saman puun lastuja. Punaiset taistelevat tehokkaasti ja kestävät tulta. Kulmikkaat, kivikovat mustat murskaavat kristalleja ja jäätä. Keltaiset ovat erikoistuneet sähkön käsittelyyn ja kaivamiseen. Pinkit lentävät ja taistelevat ilmassa. Siniset pikminit (ja koppailaiset) kestävät vettä, mutta muut pikminit hukkuvat nopeasti, jos niitä ei kutsuta pillillä äkkiä rantaan.
Toiset pikminit purevat tiettyihin mörreihin paremmin kuin kolmannet ja kookkaita ököjä vastaan sihdillä on merkitystä: heitänkö pikminit vain sinne päin, otuksen herkkään takamukseen tai johonkin muuhun heikon näköiseen kohtaan? Tähtäys on lukitusmahdollisuudesta huolimatta toisinaan problemaattista, sillä tähtäintä liikuttava tatti liikuttaa samalla tiimiä. Käännös ja, oho, voi persu, pikminkaarti putosi syvään veteen kauas kahlauspaikasta. Wiimotella sihtaaminen ei tuota vaikeuksia, mutta kartta jää GamePadiin.
Loogiset ongelmat ovat kevyesti aivoja kuormittavia etenemispulmia, joissa pitää älytä hyödyntää pikminien ominaisuuksia ja tiimin jakoa kahteen tai kolmeen osaan. Yksinkertaisimmillaan sähköportti aukeaa vain keltaisilla pikmineillä ja rotkon ylittävän sillan palaset on levitelty kasoihin pitkin kenttää. Kukaan ei hyppää omin voimin ylöspäin ja normipikminit kammoavat vettä -sääntöjen ympärille kasataan monimutkaisempia pulmatilanteita: jätetään pikminit paikoilleen, uidaan kohteeseen ja heitetään toisella koppailaisella uippaajaan pillin ulottuville tehtävään sopivia pikmineitä. Tai jotain sinnepäin.
Maailmanlopun meininkiä
Kauniit kentät sijoittuvat selvästi omaan tuttuun Terraamme, mutta johonkin tuntemattomaan, ihmisistä putsattuun tulevaisuuteen. Pikminit ja koppailaiset ovat kaikki tyynni pieniä, koska laajojen, vähitellen aukeavien miljöiden yksityiskohdat ja erikoiskamat ovat järkälemäisiä. Maasto on täynnä valtavia lamppuja, pattereita ja lähes S.S. Draken kokoisia kännyköitä, Micro Machines -autot olisivat täällä kotonaan. Kenttien monimutkaistuessa johtajaa seuraavien pikminien reitinhaku tökkii: pikkukamuja pitää odotella tiukimmissa kurveissa tai ne jumahtavat nurkkiin, mikä tietää illan tullen vaikeuksia.
Vehreän maaston koluaminen kulminoituu lopulta kahakkaan kentän pomohirviötä vastaan. Otuksilla piisaa kokoa ja näköä ja niiden liikehdintä vaihtelee mukavasti. Taktiikoissa ei tosin ole liiemmin mietittävää tai hiottavaa, sillä pikminit ovat pitkälti rajaton luonnonvara ja bossien saama lämä säilyy seuraavaankin päivään. Kunhan juoksee alta pois ja viskoo lupaavan sauman tullen pikmineitä tusinoittain päin näköä, homma hoituu kyllä. Pikminparaatista löytyy aina joku väri, joka hoitaa nuijimisen muita paremmin. Finaalissa kenttä ja pomo -yhdistelmäruuvia kiristetään: homma muuttuu esteillä ryyditetyksi kilpajuoksuksi valuvaa kuolemaa vastaan.
GamePad on integroitu Pikmin kolmoseen tyydyttävästi. Ruudulla näkyy tietovalikkoja ja kartta, josta voi antaa tiimille liikkumiskäskyn. 2D-karttaa rullatessa telkkarissa näkyy sama alue pelimaailmasta suoraan ylhäältä kuvattuna. Systeemi minimoi kivasti turhan haahuilun, vaikka käyttäisi pääasiassa vain yhtä porukkaa.
Tärkein GamePad-toiminto on samanaikainen kaksinpeli, mikä jää valitettavasti puolitiehen. Kolmen hahmon ja GamePadin myötä toivoin tiimipeliä hocotatialaisen kapteeni Olimarin myöhempiä vaiheita valottavaan juonitilaan, mutta se jäi haaveeksi. Sääli, sillä Pikmin 3 toimisi periaatteessa sellaisenaan tiimipelinä. Nyt mote-nuntsa-komboa käyttävän kamun kera jauhetaan jaetulta ruudulta (siis niin nolkytlukua) erillisiä keräily- ja taistelukenttiä, mutta GamePadin ruutua ei käytetä pelaamiseen. Hukatun mahdollisuuden takia jaettu ruutu ahdisti monella tasolla.
Pitkään wiipynyt Pikmin 3 ei petä: huolelliseen viimeistelyyn kiteytyvä nintendomagia tihkuu sen joka huokosesta. Vaikka pomot jäivät vähän pehmeiksi, kaksinpeli on harmillisen virkamiesmäinen esitys ja tähtäyksessä plus reitinhaussa on parannettavaa, mikään vakavampi puute ei himmennä peli-iloa.
Näitä pahasti kompuroiva Wii U kaipaa kipeästi lisää: laadukkaita yksinoikeuspelejä.
Petri Heikkinen
pikmin31.jpg
Draken miehistö kerää hedelmien siemeniä Koppaita varten.
pikmin32.jpg
Koppailaiset imaisevat yhden purkin mehua päivässä.
pikmin33.jpg
Suurimmista hedelmistä irtoaa 2–3 purkkia juissia.
87
