E3-messuilla tajuaa kuka pelibisneksessä käskee ja kenelle pelit oikeasti tehdään.
Pohjois-Amerikka on maailman suurin yhtenäinen markkina-alue. Paino sanalla yhtenäinen. Atlantin tuolla puolen peli tehdään yhdelle kielelle, yhtenäisellä hinnalla ja pakkauksella ja jaellaan koko mantereen kattaville liikeketjuille. Euroopassa on lukuisia kielialueita, vaihteleva lainsäädäntö ja kiljoona eri jakelukanavaa. Silti kauppa ei käy läheskään samalla mitalla kuin jenkkilässä, missä ihmisillä yksinkertaisesti on enemmän rahaa käyttää pelien kaltaisiin hömpötyksiin.
Amerikan armoilla
Ei siis ihme, että pelit tehdään jenkkien makutottumuksiin sopiviksi. Useimmat pelien nykyisistä suuntauksista selittyvät kun viettää vähän aikaa jenkeissä ja näkee sikäläisen elämäntavan. Kaikkea leimaa helppous. Ihmisten ei edes oleteta ajattelevan itse, kaikki on pureskeltu valmiiksi ja ohjeistettu niin, ettei tyhminkään voi tehdä mitään väärin.
Liukuportaissa seisominen voi olla meille itsestään selvä asia, mutta jenkeissä kaiuttimet kertovat tismalleen millä tavalla pitää seistä, mistä ei saa pitää kiinni ja mitä pitää varoa. Joka ainoassa tuotteessa on varoituksia. Esimerkiksi ostamani paintball-aseen mukana tuli lappu, jossa varoitettiin ladatun aseen piipun suuhun pistämisen olevan potentiaalisesti vaaraksi terveydelle. No shit.
Haasteiden välttely ja oman harkinnan minimointi näkyy siinä, miten pelaajaa ei saa lannistaa. Pelit alkavat järjettömän helposti, ja opettelujaksoissa käydään asiat kädestä pitäen naurettavista perusasioista alkaen. Ei siinä mitään, eivät kaikki ole himopelaajia, mutta se korpeaa, että peleistä viedään tekeminen kokonaan.
Ajatellaanpa vaikka jenkeissä hirmusuosittua Dungeon Siegeä. Siinähän ei oikeastaan joudu tekemään yhtään mitään. Riittää kun pitää nappia pohjassa ja etenee. Ei päähän sattuvia valintoja, ei edes tarvetta tähdätä aseilla. Valmiiksi mietitty ja pureskeltu viihde on rappeuttanut keskittymiskyvyn niin, että peleissä täytyy päästä jatkuvasti etenemään ilman, että matkan varrella pitäisi käyttää korvien välissä juoksevaa pururataa.
Olen ihmetellyt miksei pelien aiheita oteta historiasta, vaan aina samoista fantasiakliseistä. En ihmettele enää. Jenkkien maantieto ja historia rajoittuvat omaan mantereeseen ja vain reilun sadan vuoden päähän. Kun omaa historiaa ei ole, se keksitään. Jenkkien käsitys keskiajasta on peräisin AD&D:stä, Eddingsiltä ja Salvatorelta.
Kun käy paikallisessa kirja- tai pelikaupassa tajuaa miten hirvittävän suosittuja erilaiset fantasiaropet siellä ovat. Ylipäätään hölmöt supersankarit ovat edelleen kova juttu. Senpä takia me paremmin tietävät saamme kärsiä iänikuisista kromipanssareista silikonitypyillä, kiintiökääpiöistä ja hieman hintahtavista haltioista.
Jenkkien lokerointi sivistymättömiksi ilmapäiksi ei tietenkään ole reilua. On tosiasia, että raskaat strategiapelit ja simulaattorit ovat huomattavasti suositumpia suuren veden tuolla puolen. Useimpia niistä ei edes tuoda Eurooppaan. Ehkä se johtuu siitä, että ihmisten ostovalmiuden ja silkan määrän takia pienikin marginaaliryhmä on jenkeissä niin suuri, että sille kannattaa tehdä pelejä. Esimerkiksi pienen julkaisijan kohtalaisen tuntematon sotastrategia GI Combat näkyy pelilehdissä kuukausia etukäteen aukeaman kokoisina mainoksina.
Kuluttaja on kuningas. Shoppaaminen on taatusti yleisin harrastus ja valtaisat moottoriteiden varteen rakennetut kauppakeskukset ajavat sen asian kuin meillä torit ja kävelykadut. Ostaminen on uskonto ja kansalaisoikeus. Ja hehän ostavat, mutta samalla kuluttajat ymmärtävät oikeutensa. Tarjontaa on niin valtavasti, ettei rahoistaan helposti luopuvia ihmisiä kannata suututtaa. Yleinen tapa pelikaupoissa on, että pelin saa palauttaa silloinkin, jos yksinkertaisesti ei pidä siitä. Sitä tuskin koskaan tulee tapahtumaan Suomessa. Jenkeissä ei piratismi rehota lähellekään siinä mittakaavassa kuin Euroopassa.
Pidetään ikävää
Ylivoimaisesti suurin ero on yleisessä suhtautumisessa pelaamiseen. Meitä suomalaisia painaa ainakin alitajuisesti luterilainen synkkämielisyys, jonka mukaan leipä pitää tienata naama vääränä ja niska limassa. Kaikki hauska on automaattisesti epäilyttävää. Kateus nakertaa mustaa mieltä, jos naapurilla näyttää olevan kivaa. Vähäinenkin lystinpito täytyy jollain tapaa ansaita, ja silloinkin on syytä varoa riehaantumasta liikaa, koska se kostautuu väistämättä.
Pelaaminen on pikkulasten ohimenevä hullutus, eikä se saa missään tapauksessa olla harrastus. Viihteen parissa leipänsä tienaavat ovat epäilyttäviä ja epäluotettavia hörhöjä, joiden olisi yleisen hyvinvoinnin nimissä hankittava itselleen oikeita töitä. Aikuiset eivät missään nimessä kehtaa myöntää pelaavansa ja nuoriltakin se on kitkettävä ajoissa pois.
Toisin on tuolla puolen. Jenkeille lystinpito, tai ainakin sen teeskenteleminen, on kansalaisvelvollisuus. Mutrun naaman näyttäminen ei kerta kaikkiaan vetele. Ero mentaliteetissa näkyy kaikessa. Jos satut istumaan ravintolassa yksin, käy tarjoilija vähän väliä kysymässä että kaikki on varmasti hyvin. Siihen ei parane vastata ettei ole.
Jenkit ovat tottuneet kuluttamaan kaiken vapaa-aikansa ja rahansa viihtymiseen. Leffojen ja alituisen telkkarin töllöttämisen lisäksi se näkyy ehkä räikeimmin siinä, miten joka hiivatin kaupunkiin pitää rakentaa vähintään yksi valtaisa huvipuisto. Tyhjiä hetkiä ei saa olla.
Viihtymiskulttuurin seurauksena jenkit eivät suhtaudu pelaamiseen samalla tavalla tuomitsevasti kuin me. Pelaajien keski-ikä on liki kymmenen vuotta vanhempi kuin täällä, eikä muutamaa kaksinaismoralistista poliitikkoa lukuun ottamatta kukaan viitsi vaivata mieltään miettimällä onko pelaamisesta mitään hyötyä tai onko se vaarallista. Se on viihdettä ja sillä selvä. Sitä kulutetaan. Pelaaminen on sallittua kaikille ikään ja kokoon katsomatta.
Vaikka jenkkien pinnallisuus ja sivistymättömyys välillä raivostuttavat, niin suhde peleihin vetää vihreäksi. En keksi millä ilveellä suomalaisille saisi iskostettua otsalohkoon, ettei pelaaminen ole mitään sen kummempaa kuin yksi viihteen muoto, joka on tullut jäädäkseen. Ehkäpä asennemuutos tapahtuu vasta sitten, kun pelien kanssa yhdessä kasvanut sukupolvi pääsee vaikuttamaan. Sitä ennen täytyy kai vaan kestää typerien ihmisten ihmettely siitä, miten aikuinen ihminen voi tienata elantonsa pelien parissa.
