Pitfall - The Mayan Adventure – Ei niin likainen Harry

Indiana Jonesin kaveri Pitfall Harry on päättänyt kasvattaa poikansa kaltaisekseen ja ottanut juniorin mukaan syvälle sademetsiin etsimään mayojen kadonnutta aarretta. Kaikki ei mene ihan putkeen, vaan viidakon paha henki Zakelua kaappaa vanhemman Harryn vangikseen ja jättää pojan metsään ihmettelemään. Aseinaan nöösillä on vain kivilinko ja isänsä muistiinpanot.

Isän ja pojan välissä on kolmetoista osaa viidakkoa, kaivoksia ja muinaisia intiaanikaupunkeja. Viidakon normaaleiden vihamielisten asukkien lisäksi vastassa on henkiin heränneitä sotureita ja pahoja henkiä. Näistä pitäisi selvitä kivilingolla, bumerangilla ja maagisilla taioilla. Kivilinkoon saa olla jatkuvasti hankkimassa lisää kiviä ja hassuna ideana bumerangi palautuu heiton jälkeen, mutta ei välttämättä samaan paikkaan mistä se heitettiin. Kivilingolla saa aikaan tappavan kovan heiton, jos malttaa pitää tulitusnappia hetken aikaa pohjassa ennen heittoa.

Partanaamojen paatosta

Pitfall oli aikanaan 80-luvun alussa vallankumouksellinen peli. Loputtomalta tuntuva maasto, jossa pystyi etenemään tunneleissa tai maan päällä liaaneissa keikkuen krokotiileja ja skorpioneita väistellen sekä aarteita keräten oli päätähuimaava kokemus.

Mutta eivät ne pelit itse asiassa silloin muinoin kovin kummoisia olleet eikä Pitfall ole mikään suuri paluu pelien antiikkiin. The Mayan Adventure onkin kierrätetty lähes sellaisenaan suhteellisen tuoreesta konsoliversiosta.

Partasuiden kaihon lisäksi Pitfallin luulisi sopivan mainiosti uusille satunnaisille pelaajille: hyväntuulinen toiminta sopii hyvin siihen ideaan, ettei Windows 95:n kanssa tarvitse huolehtia muusta kuin pelaamisesta.

Se siitä

Minkäänlaista asennusta ei tarvita, vaan peli toimii kuin konsolissa: romppu sisään ja peli sujahtaa automaagisesti ruudulle. Suoraviivaista luonnetta kuvaa sekin, ettei aikaa tuhlata spektaakkelimaisiin alkuintroihin tai filminpätkiin, vaan peliä pääsee nopeasti pelaamaan ja yhtä nopeasti pois ilman turhaa ihmettelyä.

Pitfallin voi säätää toimimaan kahdella eri koko kuvaruudun tarkkuudella tai ikkunaan työpöydälle. Ikkunan kokoa voi muutella vapaasti, pelin grafiikka skaalautuu aina muutettuun ikkunaan mahtuvaksi. Periaatteessa voi pelata vaikka koko ruudun levyisellä, mutta parin pikselin korkuisella ikkunalla.

Maassa, vedessä ja ilmassa

Usein tasohyppelyiden riesana ovat nopeasti tylsäksi muuttuva juoksentelu ja hyppely enemmän tai vähemmän toisiaan muistuttavien tasojen läpi. Pitfallin tasoissa on käytetty mielikuvitusta. Jokaiseen osioon on löydetty oma teemansa ja pelkästään alun viidakossa pääsee kiipeämään puissa, keikkumaan liaaneissa ja harrastamaan benji-hyppyjä.

Ensimmäisen osan puissa roikkuminen muuttuu toisen osan tarkaksi tasohyppelyksi vesiputouksen päällä ja jo kolmannessa osassa viiletetään resiinalla pitkin kaivoskäytäviä. Muutaman osion välein vastaan tulee bonustasoja, joissa testataan Juniorin älykkyyttä yksinkertaisilla muistipelin tapaisilla puzzleilla.

Maasto skrollaa pysty- ja sivusuunnassa eikä koskaan tunnu passiiviselta taustakuvalta, vaan joka paikassa on jotain mitä voi käyttää. Hilpeänä bonuksena alkuperäinen Atari 2600:n Pitfall Harry on siirretty sellaisenaan yhdeksi bonustasoksi.

Sankarimme itse taistelee tehokkaasti tylsyyttä vastaan. Kaveri ei pysy hetkeäkään paikallaan vaan jokainen toiminta on animoitu paitsi sulavasti myös hienon ilmeikkäästi. Myös pelin monille vihollisille on annettu persoonallisuutta hienolla animoinnilla. Ainakin testikoneessa animaatiosta huolimatta peli pyöri vinhan nopeasti. Vauhdikkaammissa kohdissa Junior poukkoilee ympäri aluetta sellaista vauhtia, että välillä ottaa oman aikansa ennen kuin huomaa mihin sankari on taas eksynyt.

Äänistä vastaa sama porukka kuin Mechwarrior 2:ssa. Hyvältä kuulostaa taas, ääniefektejä on todella runsaasti, viidakko ympärillä tuntuu todella heräävän eloon. Musiikki tulee suoraan CD:ltä ja pelin kannessa kehutaan, että taustaääniksi on käyty nauhoittamassa aitoja viidakon ääniä. Paha sanoa, kun testikoneessa suoraan CD:ltä tulevat äänet eivät suostuneet toimimaan.

Monet skeptikot varmaan murisevat, että veri punnitaan vasta kun Win95:lle tulee oikeita pelejä eikä tällaista konsolimoskaa. En voi väittää minäkään pelaavani kovin ahkerasti tämän tyyppisiä pelejä, mutta useimpia PC:n tasohyppelyitä olen ainakin pikaisesti kokeillut ja joihinkin jäänyt jopa koukkuun. Pitfall on yksi jälkimmäisistä ja sijoittuu meikäläisen rankingissa aivan terävimpään kärkeen ellei jopa huipulle. Hienon näköistä, harmitonta, vaihtelevaa ja nopeaa kevythupia parhaimmillaan.

91