Pizza! Voiko mikään muu ruokalaji yhtä tehokkaasti nostattaa jo pelkällä herkullisella nimellään veden kielelle? (Kebab! Mmmmm... nn) Vaan mitä nostattaa ja mihin MicroProsen Pizza Tycoon?
Pizza Tycoonin perimmäisenä tarkoituksena on vaatimattomasti kasvattaa oma pizzeriaimperiumi maailman suurimmaksi ravintolaketjuksi. Valitettavasti pelaajalla ei ole käytössään McDonald'sin lisenssisopimusten kaltaisia nimi- ja rahasampoja.
Pizza Tycoonia voi pelata kahdella eri tavalla: tavoitepolulla, jossa pelaajan tulee saavuttaa ennalta määrättyjä tavoitteita tiettyyn päivämäärään mennessä tai kehittämällä täysin vapaasti oman pizzaimperiumin.
Ravintolani on linnani
Pizzaporhon elämä alkaa kotikaupungin valinnasta, josta jatketaan etsimällä sopiva majapaikka omalle ravintolalle. Valintaan vaikuttaa vuokran lisäksi myös se, minkälaisia rakennuksia lähialueelta löytää: koulut tuovat asiakaskuntaan lapsia, kirkot eläkeläisiä, diskot nuorisoa ja niin edelleen.
Lähiseudun rakennukset ja niiden käyttäjäkunta määräävät aika pitkälle pizzerian tyylin ja ruokalistan: kännyköillä aseistautuneita liikemiehiä on turha houkutella nuorisoon tepsivillä flippereillä ja videopeleillä. Ravintolan sisustuksella onkin melkoisen suuri vaikutus asiakaskunnan viihtyvyyteen.
Pizzerian sisustus vaikuttaa helpolta nakilta, mutta on itse asiassa yksi koko pelin avainkysymyksiä, eikä lainkaan niin helppoa kuin saattaisi luulla. Tuolit ja pöydät pitää "linkittää" toisiinsa, eli asettaa juuri sopivan lähelle. Itse menetin monta asiakasta kun en huomannut muutaman tuolin olevan liian kaukana pöydästä. Pöhköt virtuaaliasiakkaat kun eivät osanneet itse siirrellä tuoleja...
Pizzerian sisustamisen jälkeen on vuorossa vakiopizzojen valmistaminen. Pelin mukana seuraavan keittokirjan ohjeiden mukaan tulee aluksi valmistaa ainakin neljä peruspizzaa. Vakiopizzoilla pärjää hyvin varsin pitkälle _ omia joutuu suunnittelemaan vasta paljon myöhemmin.
Pizzojen valmistus on yksi pelin hauskimpia vaiheita. Ruudulle läväytetään pizzanpohja, jonka päälle pelaaja heittää haluamansa ruoka-aineet. Lopuksi gastronomiraati arvioi lopputuloksen ja antaa räiskäleelle arvosanan. Valmispizzojen leipominen on itse asiassa varsin ovela kopiosuojaus: mikäli leipomisesta ei ole hajuakaan ei pizza mene kaupaksi, eikä pelistä tule mitään.
Ravintolassa tarjoiltavan ruuan laatu riippuu paitsi kokista ja pizzauunista, myös ruoka-aineiden laadusta. Aineiden laatu vaihtelee aina häkeissä matkanneesta hormonikarjasta silkkityynyllä teurastamoon kuljetettuun eurodirektiivilihaan. Sianruoka ei mene kaupaksi kuin alimman tason räkälässä, joten kannattaa valita hieman tasokkaampi farmari hovihankkijaksi.
Lopuksi on vielä palkattava ravintolaan vähintään yksi kokki ja yksi tarjoilija. Johtajankin voi palkata huolehtimaan juoksevista asioista, mutta alussa pärjää ilmankin. Alijohtajan palkkaaminen tulee ajankohtaiseksi viimeistään siinä vaiheessa kun hoidettavana on useampi ravintola.
Ja eikun syömään.
Asiakaspalautetta
Kun ravintola on avattu mittavan mainoskampanjan myötä voi alkaa odotella ensimmäisiä asiakkaita. Mikäli kaikki sujuu hyvin, alkaa päivän mittaan ilmestyä ihmisiä ruokailemaan. Jokaiselta asiakkaalta voi käydä kertaalleen kysäisemässä, mitä mieltä hän on ravintolan sisustuksesta ja ruuan laadusta.
Asiakaspalaute on aluksi lähes poikkeuksetta negatiivista, eikä asiaan vaikuta, vaikka lattiat olisivat hienointa marmoria ja pizzoja paistettaisiin Ranskan parhaitten kokkien voimalla. Myöhemmin kun ravintola alkaa saada mainetta, alkaa kuulua välillä kehujakin.
Jokaisesta pelipäivästä muodostuu pieni rutiini: ruokatrenditsekkaus lehdistöstä, mahdollisesti uusien mainosten ostaminen, ruokavaraston täydentäminen ja mikäli siltä tuntuu _ uusien pizzojen leipominen. Jossain kaukaisessa tulevaisuudessa on toisten pizzererioiden avaaminen.
Mikäli kilpakumppanit uhkaavat päästä niskan päälle, voi heitä palauttaa ruotuun tihutöitä tekemällä. Kiusanteko on ihan mielenkiintoista, mutta pilailuvehkeet maksavat maltaita. Miltä kuulostaa kaksituhatta dollaria per hajupommi? Jos hintataso tosielämässä olisi moinen, olisivat ne pikkupoikana tehdyt koiruudet jääneet tekemättä (tai sitten olisin rikas).
Pilailuvehkeiden lisäksi asekauppiailla on tarjolla kovempaa tulivoimaa aina liekinheittimestä sinkoon, jälkimmäisiä vain ei saa käyttää kanssapelaajia vastaan. Yksi 122 RsKes Apilas tekisi terää kainaloon ahtautuvan Svanttepizzerian kalustolle.
Lisähienoutena rahoissaan rypevät voivat keinotella maakaupoilla ja tehdä töitä mafialle sekä tietysti maksaa suojelurahaa. Mafia on kyllä ihan turha kiusa pelissä _ varsinkin kun poliisi viittaa viulukotelomiehille kintaalla. Ettei vain 'Prose yleistä italiaanoja mafiosoihin?
Siinäpä se _ näin peli kulkee päivästä toiseen.
Omituisia pizzoja
Pizza Tycoonissa on yksi suuri paha vika: sen pizzat. En oikein usko, että kukaan haluaa syödä tomaattimössöllä pohjustettua pizzaa, jossa lähin lihaa muistuttava tuote on pitkulainen mozzarellan siivu. (Margaritaan ei kuulu kuin tomaatti ja mozzarella! _tl)
Normaali suomalainen kinkkupizza luomus ei myynyt lainkaan. Omien pizzojen tekeminen on hauskaa, mutta lopputulokset ihan mälsiä kun tuomaristo ei tykkää syötävistä pizzoista. Hyvät arvosanat (lue: myyvät) saavat pizzat ovat tiukkojen kokoamissääntöjen tuloksia.
Jostain kumman syystä pizzerian tuotteet on rajattu vain likilaskuisiin nälänherättäjäohukaisiin. Kunnon miehinen ravinto, pannupizzat, loistavat poissaolollaan. Lisäksi jokaisessa itseään kunnioittavassa ruokapaikassa pitäisi olla tarjolla muutakin italialaista ruokaa pizzojen lisäksi, ainakin leipää, salaatteja ja pastaruokia.
Kaikkein karmeinta on kuitenkin se, että juomalista puuttuu ihan tyystin! Vesijohtovettäkö pitäisi juoda? Ei Ossin kinkkuylläri ole mitään ilman Coca-Colaa, eikä Francescana ilman valkoviiniä ja kevyttä aperatiivia. (Olutta!)
Don Martin -ukkoja
Pizza Tycoonin tekninen puoli on kohtuullisen kunnossa. Peli tosin nirsoilee äänikortin ajurin kanssa (pitää ladata käsin, ei asennusohjelman luomalla komentojonolla), mutta suurempia bugeja ei tullut vastaan.
Pelin musiikki on europelien yleiseen tyyliin karmeaa _ mokomaa rimputusta ei jaksa kuunnella muutamaa minuuttia kauempaa. Efektipuoli puolestaan on sentään astetta parempi, mutta ilmankin tulee varsin hyvin toimeen.
Graafikot puolestaan ovat tehneet hieman skitsofreenista työtä. Pelin henkilögrafiikkaa on kahta laatua: Don Martin -ukkoja ja outoja olioita. Edelliset ovat hauskoja ja katsottavia, mutta murtikat todella mauttoman näköisiä. Piirtäjien tyyli- ja tasoero on todella huomattavaa.
Lama-ajan pettupizzaa
Pizza Tycoonissa on potentiaalia, kunhan muistaa, että sen pelimaailma on kuin Marvel Universumista: mukaillen todellisuutta vastaava. Pelissä on kuitenkin kolme ilkeää seikkaa, jotka pudottavat sen pisteitä.
Ensinnä: maailmankaikkeuden ärsyttävin kopiosuojaus. Manuaalista pitää katsoa mallia valmiista pizzasta ja leipoa se. Tämä on ihan mielenkiintoista kerran tai pari, mutta kun pelaamista opettelee ja ruokalistan joutuu leipomaan ryppyotsaisen tarkasti joka hemmetin kerta alusta alkaen alkaa käämi palaa ja V-käyrä nousta jytisten.
Toiseksi: peli käyttäytyy oudosti. Esimerkiksi johtaja ei osaa ostaa raaka-aineita, vaikka selvästi väittää osaavansa tehdä tämän. Jostain limbosta ilmaantuu rahaa syöviä porsaanreikiä ja taalat katoavat kuin jääkärin päiväraha iltavapaalla.
Kolmanneksi: peli on hävyttömän vaikea. En pysynyt kahden viikon testijakson aikana plussasaldolla yli kahta kuukautta, vaikka yritin niska limassa alusta alkaen useampaan otteeseen. Edistystä tosin tapahtui, mutta hitaasti, ylen hitaasti.
Hävytön vaikeustaso kaataa loppujen lopuksi Pizza Tycoonin. Olisipa elossapysyminen helpompaa ja kopiosuojaus vaikka vain kertaalleen asennuksen yhteydessä, niin tässä olisi aineksia vaikka mihin.
77
