Vaikka pokemonit ovatkin alle kouluikäisten hupsutuksia, niiden peliversiot ovat täyttä rautaa. Roolipelien tekemisen runsaus ja monipuolisuus ovat ainutlaatuisia, sillä Pokémon-maailman rikkaus ja hauskojen sivupuuhastelujen määrä häkellyttää.
Muutama kesä sitten Pokémon Blue ja Red saivat minussa aikaan massiivisen pelihingun. Lomapäivät kuluivat leppeästi Gameboy kätösissä, ja Pokémoneja karttui varastoon tasaiseen tahtiin. Suvea seuranneet keltaiset ja kultaiset versiot eivät jaksaneet kiinnostaa ostopäätökseen saakka, sillä uudet söpöläiset ja jokunen pelioivallus eivät herättäneet halua. Muistiin kuitenkin jäi pelaamisen mukavuus.
Upouudet jalokiviversiot saavat olon riittävän pitkän pokétauon jälkeen keveäksi. Maailman paras Pokémon-kouluttaja olen kohta minä!
Ensialkuun ohjekirjanen kummastuttaa suosittamalla oman sukupuolen edustajaa pelihahmoksi. Mitään pelillistä eroa hahmojen valinta ei aiheuta, joten mikä ihme lienee moiseen rajoittuneisuuteen yllyttänyt? Piiskaa tällaiselle henkiselle kapeudelle, kyllä pelimaailmassa pitää saada venytellä toden rajoja.
Peliminä on nuoruusikäinen henkilö, joka tutustuu pokémaailmassa ihmisten kanssa ripirinnan eläviin söpöisiin ötököihin, pokémoneihin. Niitä liikkuu ruohikossa ja luolastoissa vapaina ja villeinä, mutta poképallolla ötökän voi napata itselleen lemmikiksi.
Pokémonit ovat yhden sortin agility-koiria, eli ideana on silittelyn sijasta kouluttaa niistä iloisia, taitavia ja onnellisia nujakoitsijoita. Pääasiallinen koulutusmetodi on pokémonin taisteluttaminen muita pokémoneja vastaan. Pokémon ei koskaan kuole, vain pökertyy, ja elpyy ennalleen esimerkiksi kylistä löytyvissä pokékeskuksissa.
Voitetut tappelut lisäävät pikkuhiljaa pokémonien taitoja ja vahvuutta kuten muissakin roolipeleissä. Enimmillään matkassa voi kipittää kuusi pokémon-kaveria ja loput säilötään automaattisesti tietokoneen keräilykansioihin. Niitä pääsee tutkimaan kylistä löytyvillä päätteillä, joissa omaa pokémon-katrasta voi muokata sopivalle mallille.
Perushimot hallinnassa
Matka etenee ilman suurempia kommervenkkejä kylästä ja kauppalasta toiseen. Joistakin kylistä löytyy sali, jossa parhaat pokémon-kouluttajat odottavat voittajaansa. Salipomojen voittaminen on välttämätöntä pelin etenemiselle, sillä heiltä saa palkkioksi tuikitarpeellisia pokémon-merkkejä. Niiden siivittämänä pokémon voi oppia kaatamaan puita tai hajottamaan kiviä.
Seikkailemisen rinnalla pokémonissa jyllää ihmisen toinen perushimo eli keräilyhimo. Pelaaja voi napata mukaansa jokaisen uuden, eteen tulevan villin pokémonin. Kiihkeimmät keräilijät joutuvat joko ostamaan molemmat peliversiot, Rubiinin ja Safiirin, tai käymään kauppaa linkkikaapelilla kaverin kanssa. Suurin osa ötököistä on samoja versiosta riippumatta, mutta muutama pikkutiitiäinen on sujautettu yksinoikeudella vain toiseen versioista. Tämäkin myyntikikka on tuttu aiemmista versioista.
Linkkikaapelilla kaverin kanssa voi puuhata muutakin. Esimerkiksi pokémonien vastakkainpeluutus onnistuu, ja turnajaisiin voi osallistua yhteensä 2#4 henkilöä. Yksinpelaaminen on silti pääasia ja kaverijutut sivuhuvia.
Rakas ystävä
Kahden vuoden Pokémon-tauon jälkeen Ruby ja Sapphire ovat kuin vanhoja ystäviä. Ikää on tullut lisää, uusia ominaisuuksia ja piirteitä huomaa siellä täällä, mutta tuttuus on tallella ja hyvä niin. Ikääntyminen ei ole negatiivinen asia, pelaaminen ei tunnu vanhanaikaiselta eikä tuttuus kyllästytä.
Uudet pelilliset ideat viehättävät ja virkistävät. Kahden pokémonin käskyttäminen yhtä aikaa taistelussa, marjojen poimiminen, niiden kasvattaminen ja vispaus pokémonien herkkupaloiksi, pyörällä päristely, iskulauseiden keksiminen... Pientä puuhaa riittää vaikka kuinka peruspelaamisen rinnalla.
Rubyssä ja Sapphiressa tulee vastaan melkoinen liuta sekä vanhoja pokékamuja että uusia tuttavuuksia. Sedät ovat keksineet melkoisia ihmetyksiä yhdistelemällä eläin-, kivi- ja kasvikuntaa ja ovatpa ripauttaneet vielä mukaan naisellista viekkauttakin. Ei voi olla huvittumatta, kun vihulais-pokémon hurmaa oman pokémonin taistelukyvyttömäksi.
Pokémonien kasvatus on mainiota ajanvietettä ja tuttuudesta huolimatta sitä on pakko pelata aamuruskoon asti. Kasvatuksen kiehtovuus ei haalistu. Pahin haitta lienee pelin ylisöpö lapsimaine ja telkkarissa pyörivät kökköpiirretyt, jotka taatusti karkottavat vakavamieliset roolipelaajat kartanolle. Periaatteessa Pokémon on 95 pisteen kokemus, mutta armoton kierrätys laskee pisteet.
80
