Police Quest 1 VGA – Liikennepoliisin uraputki

Nyt jo Sierran vakiokalustoon kuuluva Jim Walls teki ensimmäisen pelinsä simuloiden entistä ammattiaan _ liikennepoliisia. Police Quest -sarja on ollut yksi Sierran parhaita suurelta osaltaan todellisten tapahtumiensa ansiosta ja myös siksi, ettei sarja ole sortunut jenkkityyliseksi klisemäiseksi dekkarisarjaelokuvaksi, vaikka näiden sarjafilmien aineksia on sarjassa mukana.

Poliisin arkea

Sonny Bonds, nuori poliisi aloittaa työpäivänsä, joka aluksi vaikuttaa päivältä muiden joukossa. Hänet komennetaan liikennepalvelukseen. Parin sakkolapun ja juopuneen kuskin jälkeen hän törmää varsiin outoon kolariin. Kuski on ajanut päin valotolppaa ja kuollut tietysti. Tosin kuolinsyy ei johdu törmäyksestä, vaan siitä, että hänen otsassaan möllöttää .38 reikä.

Vaikuttaa ikävästi siltä, että Lyttonin kaupungin huumerikolliset ovat alkamassa sotia keskenään ja tästä joutuisivat eniten kärsimääntavalliset kansalaiset harhalaukausten merkeissä. Tämä on estettävä! Sonny saa seikkailun kuluessa siirron liikkuvasta poliisista huumeosastoon ja pääsee oikeaan etsivätyöhön.

Hyvä ennen, hyvä nyt

Alkuperäinen Police Quest 1 oli ilmestyessään suuri hitti. Rehellinen ja realistinen poliisin työ kiehtoi suurta osaa pelaajista ja sai minutkin pelailemaan ikivanhaa EGA-versiota Ammu-vainaalla silloin aikoinaan.

Nyt tämä, voisi sanoa jo legendaarinen peli on käännetty 90-luvun laitteistoja vastaavaksi ja samalla juoneen on lisätty hieman dramaattisempia aineksia, kuten esimerkiksi Sonnyn poliisikaverin tyttären kuoleminen huumeisiin, Marie Wilkinsin seppeleen kiillottaminen ja liikennepoliisikersantin luonteenpiirteen muuttaminen setämäisemmäksi.

Käännös on muutenkin onnistunut esimerkillisesti. Sierra on pitänyt pohjanaan Police Quest 3:a, josta on kopioitu muun muassa kontrollisysteemi ja parin paikan grafiikka hyvin pitkälle. Ikävä kyllä toimituksen suuresti inhoama autolla ajo on mukana, mutta on parantunut huomattavasti kolmososan äärettömän tympäännyttävästä köröttelystä. Autolla ajelee varsin mielellään, sillä ruudulla näkyy 6x4 korttelin kokoinen kartta Lyttonista, turhat kuolematkin on poistettu ja suuri osa toiminnoista on automatisoitu (pysähtymiset sun muut). Jos silti mokailee ja ajaa vaikka ojaan peli ilmoittaa, että viikate heilahti ja siirtää autoa parikymmentä metriä taaemmas. Oikein mainiota.

Police Quest 1 VGA on tähän mennessä onnistunein Sierran VGA-käännöksistä (muita ovat Larry 1 ja SQ 1). Siitä nauttivat sekä ne, jotka ovat pelanneet AGI-version läpi ajat sitten, että ne nuoret pelurit, jotka eivät ole moisesta edes koskaan kuulleetkaan. Minä huomaamattani nykäisin pelin läpi puolessa päivässä, mutta muut varmaankin nauttivat siitä paljon kauemmin. Suosittelen.

83