Populous: The Beginning (PSone) – Jumalaista

Bullfrogin Populous: The Beginning, tuttavallisemmin Populous 3, ei ole mikään tusina-C&C, vaan tunnelmallinen, taianomaisen hohdokas peli.

The Beginning on jumalpeli, kirjaimellisesti. Pelaaja on shamaani, ainoa laatuaan heimossaan, omien palvoma, vihollisten pelkäämä. Shamaani on yli-ihminen, jonka läpi virtaa mana, maagisia kykyjä antava voima.

Mutta shamaaneja on muillakin heimoilla. Valta korruptoi, ja shamaanien ammattitautina on suuruudenhulluus _ he pyrkivät jumaliksi. Muut shamaanit on raivattava tieltä, eikä heimon menetyksillä ole väliä, kunhan oma ura urkenee. Tämä on sotaa.

Näin se käy

Populous kolmosessa rakennetaan ja soditaan kolmiulotteisilla, kauniilla 20alueilla, tarkoituksena vihollisen tuho, keinoina loitsut ja rehellinen 20turpajuhla.

Shamaani on se äärimmäinen yksikkö, ja hänen loitsunsa poppikolmosen hauskin juju. Maata voi upottaa mereen tai kohottaa vuoristoiksi, kyliä voi upottaa 20magmaan tai tasoittaa maanjäristyksillä. Vihollista voi vitsata 20paarmaparvilla, käryttää tulipalloilla ja salamoilla, syöttää lohikäärmeelle 20ja niin päin pois. Mehevää! Ilman loitsuja ei olisi mitään mahdollisuuksia voittoon.

Loitsiminen kuluttaa manaa. Mitä enemmän palvojia shamaanilla on, sitä enemmän manaa hänellä on käytettävissään, ja sitä nopeammin sitä kertyy lisää. Kansalaisia saa lisää joko käännyttämällä maastossa liikkuvia villejä puolelleen tai rakentamalla jo olemassaolevalle kansalleen tönöjä, joissa lisääntyä. Kun väkeä on tarpeeksi, heitä kannattaa alkaa kouluttaa sotureiksi, tulipalloja viskoviksi tulisotureiksi, vihollisia käännyttäviksi papeiksi ja vakoojiksi. Yksiköitä on vain muutamia erilaisia.

Koulutus tapahtuu kirkoissa, sotakouluissa ja sen semmoisissa. Erilaisia rakennuksia ei niitäkään pelissä ole kovin montaa sorttia. Satamissa voi rakentaa laivoja joukkojen kuljettamiseen vesiteitse, ilmatelakoilla rakennetaan ilmapalloja, joihin on hyvä laittaa pari tulisoturia, ja vartiotornista käsin vihollisen hyökkäykset voi ennakoida ajoissa. Vartiotorni toimii myös tehokkaana alustana shamaanille, sillä sieltä käsin taiat ulottuvat noin puolen planeetan alueelle.

Taikoja kuitenkin on alussa käytössä vain muutama, eikä rakennustaito riitä kuin yksinkertaisimpien hökkeleiden rakentamiseen. Lisää rakennustietoutta saa kartoille ripotelluista torneista kävelyttämällä shamaanin niiden sisään, uusia loitsuja saa sinne tänne sijoitetuilta toteemeilta niitä palvomalla.

Mission Repetitive

Peli on jaettu tehtäviin, joiden alussa liikkuva kamera esittelee pelialueen, ja möreä-ääninen selostaja kuvailee tehtävän (tapa kaikki) sekä kartan erikoisuudet (palvottavia toteemeja on tässä, tässä ja tuolla).

Puzzlemaisuutta tehtäviin tuovat toteemit. Usein tie tärkeälle avaintoteemille käy monivaiheisesti: ensin palvotaan toteemia A, jotta vuorijono laskeutuisi, ja porukka pääsisi toteemille B. Toteemi B puolestaan antaa veneen, jolla voi sitten seilata lähisaarelle varsinaiselle kohdetoteemille. Näitä ei voi arvata, nämä pitää kokeilla.

Periaatteessa tehtävät kuitenkin selviävät useimmiten samalla tavalla. Ensin rakennetaan pari tönöä, jotta saataisiin lisää kansalaisia, sitten ylijäämäväestö koulutetaan papeiksi ja sotureiksi. Kun lössiä on tarpeeksi kasassa, isketään vihollisen kimppuun, tarkoituksena tasoittaa ainakin kirkko ja listiä shamaani. Tällä ostetaan lisäaikaa rakenteluun, jotta sitten oikealla hetkellä voisi jyrätä silkalla ylivoimalla.

Taisteluissa shamaanin käyttö on kaiken A ja O. Vihollispapit ovat ykköskohde, koska he käännyttävät omia, ensin pois taistelusta messua kuulemaan, lopulta omalle puolelleen sotureiksi. Vihollisshamaani on myös tärkeä kohde, koska mokomalla on samat loitsut kuin itsellä. Vihollisten mättämisen ohessa on hyvä tuhota viholliskylän avainkohteet, eli kirkot ja muut koulutuspisteet.

Toki poikkeuksiakin on _ taistelu voi vaikkapa päättyä niin tasan, että vihollisella on kyllä ehjä kylä, mutta vain muutama hassu yksikkö. Tällöin voi pienellä kommandojoukolla rauhassa käydä rikkomassa talon toisensa jälkeen.

Kaavasta poiketaan myös maaston tai tehtävän sanelemissa poikkeustilanteissa. Jos tehtävän alussa itsellä on valmiiksi rakennettu kylä, joka sitten alkaa saaren mukana vajota aaltoihin kuin tarujen Atlantis, on ykkösprioriteettina tietenkin saada porukka turvaan. Näitä erikoistehtäviä ei kuitenkaan ole monta.

Voi kyynel

PC:ltä kääntynyt Populous kolmonen tihkuu tyyliä. Mielen valtaa samaan aikaan ihmetys ja epäusko: miten peli on saatu mahtumaan Pleikkariin?

PSX-versiossa on enemmän näyttävää taidetta, lähinnä lataustaukojen aikana ihailtavaksi. Joitain graafisia efektejä, varsinkin loitsujen vaikutuksia, on yksinkertaistettu. Grafiikka on muuttunut rosoisemmaksi, ja värejä on hukkunut matkalla. Väliäkös noilla, Populous kolme olisi vioistaan huolimatta Pleikkarilla Tapaus, jos ei sillä olisi kirouksenaan käyttökelvoton käyttöliittymä.

PC-version hiirivetoinen käyttöliittymä on siirretty joypadille rautalangalla, teipillä ja purkalla paikaten. Tiedän, että ainainen hiiriruikutukseni alkaa kyllästyttää, mutta minkäs teet, kapine on tämänkaltaisten pelien hallintaan aivan ylivoimainen. Populous kolmosessa kontrolliongelmat ovat kertaluokkaa pahempia kuin vaikkapa Red Alertissa, kiitos kolmiulotteisuuden.

Minun peli-iloni kuoli nopeasti, kun tiukassa paikassa yksi huolimaton peukalonliike pilasi pelin. Tilanteen voi kyllä tallentaa milloin tahansa, mutta temppu syö kokonaisen muistikortin ja kestää useita minuutteja, kuten lataaminenkin.

Harvoin on yhtä tehokkaasti ihastus muuttunut raivoksi, innostus pahoinvoinniksi. Populous kolmonen on huolella työstetty ja tyylikkäästi suunniteltu, sen käyttöliittymä vain ei sovellu lainkaan pleikkarin vakio-ohjaimille. Jos on syntynyt joypad kädessä, kannattaa Populousta kokeilla, mutta normaalilla sukankuluttajalla palavat päreet.

80