Oikeasti roomalaiset eivät olleet lainkaan hulluja, eikä pieni gallialainen kylä vastustanut heitä taikajuomahuurujen voimalla. Espanjalaisen Pyron toimintanaksu Praetorians mukailee historiaa ja tarjoaa pelattavaksi muinaisen Rooman sotaretkiä ympäri maailmaa.

Entisajan italialaiset yhdistivät Euroopan raudalla, ja resupetteriparpaarit saivat vastaanottaa sellaisenkin ihmeen kuin juoksevan veden. Englantilaishotelleissa yöpyneet tietävät, etteivät saarelaiset vieläkään ole ymmärtäneet sitä kokonaan.

Peliin tapahtumat alkavat vuodesta 58 eKr, kun Rooman kolme kovaa Caesar, Crassus ja Pompeius liittoutuvat edetäkseen koko valtakunnan hallitsijoiksi. Rooma-ummikolle pelin kampanja ei aiheuta juonellisesti valtavia tutinoita, sillä tehtävät seuraavat toisiaan kronologisesti ilman dramaturgisia koukkuja. Omat tietoni Roomasta perustuvat Asterixin opetuksiin, mutta pelin ansiosta kiinnostus aikakauteen heräsi: ties vaikka katsoisin Gladiatorin uudelleen.

Muodossa sen salaisuus

Erona normaalinaksuihin Praetorianissa joukot ovat todellakin joukkoja, eivät yksittäisiä sotilaita. Jalkaväkiyksikkö sisältää enintään 30 sotilasta. Muodostelmia voi helposti hajottaa pienempiin osiin, yhdistellä ja tasapainottaa.

Roomalaiset manipulit ovat kurinalaisia ja järjestyvät neliöihin ilman erillistä komennusta. Joukoilla on myös erikoismuodostelmia. Keihäsmiehet voivat käydä polvilleen keihäät tanassa, jolloin isompikin ratsulauma pysähtyy piikkiseinään, ja legioonalaiset osaavat imitoida panssarivaunua kilpikonnamuodostelmallaan. Muodostelmien vaihtaminen vaatii aikaa, eikä keskellä taistelua parane ryhtyä niiden kanssa sompailemaan.

Rintamasuunnalla on Praetoriansissa tavallista enemmän merkitystä, sillä 30 keihäsmiestä ei käännähdä hetkessä puolustautumaan selustahyökkäystä vastaan. Marssikäskyä antaessa hiiren napin voi pitää pohjassa ja vetää hiirtä haluamaansa suuntaan, jolloin joukot kääntyvät nuolen suuntaan saapuessaan perille.

Metsien miehet

Erittäin hyvännäköinen maasto toimii. Korkeammalta näkee kauemmas ja sieltä on kuolettavampaa kurmottaa nuolisateella. Maaston korkeuseroja on ikävän vaikea hahmottaa. Kuvakulmaa hiissaamalla kukkulat erottuvat, mutta moiseen vispaamiseen ei yleensä ole aikaa ja metsän keskellä sijaitsevat jyrkänteet jäävät huomaamatta.

Väijytykset onnistuvat metsiin piiloutumalla. Tutkijoiden mukaan kukkulan laelta metsästä syöksyvä nuolikuuro oli rushailevien legioonalaisten yleisin kuolinsyy. Erityisen hauskuusmaininnan ansaitsee korkea heinikko. Heinään voi piiloutua makuulleen, mutta Mars auttakoon, jos erehdyt vihollisjousimiesten näköpiiriin. Repäisin pelibokserini kolmeen osaan, kun helppo voitto muuttui tuhkaksi, kun kierot Lähi-idän kapinalliset sytyttivät heinikon palamaan. Tulinuolten viuhuttua listalla on rapeaksi paistettuja roomalaisiani metallikuoressa.

Pelin fog of war ei kätke maastoa. Jo alusta lähtien tantereiden piirteet ovat pelaajan tiedossa, mikä helpottaa strategista suunnittelua. Joukot näkevät vain näkökentässä oleilevat viholliset. Maastossa lymyileviä vihollisia voi paljastaa etukäteen eläintiedustelijoiden avulla. Roomalaiset ovat värvänneet joukkoihinsa susi- ja haukkakouluttajia, joista ensimmäisen suojatti nuuskii metsät ja jälkimmäisen kaartelee taivaalla bongaten vihollisen joukot.

Sotilaasta arkkitehdiksi

Praetoriansissa ei kerätä luonnonvaroja ja kiinteitä rakennelmia rakennetaan vähän. Jos kaupungin haluaa vallata, sen kasarmi tuhotaan ja rakennetaan oma tilalle. Tämän jälkeen paikalle voi hoputtaa upseerin värväämään lisäjoukkoja. Kaupungeissa on tietty määrä värvättäviä asukkaita, ja haikara kiikuttaa niitä lisää kohtuullisen hitaasti.

Perusjoukot valmistuvat vikkelään, mutta parempien joukkojen kouluttaminen vaatii kunniapisteitä, joita kerääntyy vain voittoisista taisteluista. Kasarmien lisäksi pelissä voi rakentaa vartiotorneja, katapultteja, ballistoja, tikapuita, liikuteltavia valtaustorneja ja murtajia linnoitusten portteja varten. Myös puusiltojen ja kaluston korjaaminen onnistuu.

Nikkaroinnin hoitavat perussotilaat. Toisin kuin peruskoulussa, mitä enemmän ukkoja on puukäsityöhommissa, sitä nopeammin tulee valmista. Minkä tahansa sotilasyksikön voi alentaa perussotilaaksi, mutta alennus on pysyvä.

Hyökkäyslaiteet tarvitsevat ohjastajansa, esimerkiksi valmis katapultti nappaa osastosta seitsemän sotilasta työntämään sotakonetta. Jos katapultti tuhoutuu, miehet voi vielä pelastaa.

Pilum 50 sesteriusta

Roomalaisten joukkoihin kuuluu myös jousilla varustettuja ratsumiehiä, verkkoja linkoavia gladiaattoreita, sitkeitä pretoriaaneja ja lääkäreitä. Silloin tällöin liittolaisilta liikenee avuksi variaatioita perusjoukoista, kuten sotakirveitä viskeleviä barbaareja, druideja ja kameliratsastajia.

Yksiköillä on vahvuuksia ja heikkouksia. Keihäsmiehet pieksevät ratsujoukot X–0, mutta eivät voi mennä metsään ja jokapaikantaistelijoina toimivat legioonalaiset eivät halua ylittää mataliakaan vesistöjä, etteivät kalliit haarniskat ruostu.

Yksiköillä on osumapisteiden lisäksi sisumittari, joka palautuu seisoskelemalla. Sisua tarvitaan kahteen asiaan: juoksemiseen ja erikoiskykyihin. Sisulla haukka lentää, legioonalaiset tempaisevat pilumeilla ennen käsikähmää ja arabishamaani luo kangastuksen vihollisia hämäämään.

Nimetyt johtajat roikkuvat mukana tehtävästä toiseen ja keräävät kokemusta. Johtajien, kuten kenturioiden, vaikutusalueen sisällä olevat joukot taistelevat paremmin.

Tuli on tärkeä elementti. Puiset rakennelmat syttyvät nopeasti tulinuolilla, mikä merkitsee lopulta kohteen tuhoa, jos vihollisella ei riitä perusmiehiä sammutus- ja korjauspuuhiin. Jousimiehet vaihtavat automaattisesti palaviin nuoliin, jos ne komentaa puisten kohteiden tai heinikon kimppuun. Katapultilla onnistuu tavallisten murikoiden ja lohkaresarjojen lisäksi myös liekehtivien kuulien linkoaminen.

Maaston hyödyntäminen yhdessä yksiköiden erilaisten heikkouksien kanssa varmistaa sen, että pelissä pärjää enimmäkseen vain, jos saa kytkettyä aivonsa rushausasennosta varovaisempaan strategia-asentoon. Lisäjoukkojen vähyys korostaa tätä seikkaa.

Legioonan älyllinen elämä

Tietokone yrittää parhaansa mukaan olla vastustajana juonikas. Praetoriansin tekoäly antaa vastusta ja osaa rankaista erheistä, kuten selustaan jätetyistä aukoista. Ilman suojaa ammuskelevat jousimiehet saavat armotta ratsuväen kimppuunsa, jos välissä ei ole joukkoja niitä pysäyttämään.

Yksikkötekoäly toimii myös. Nuolisateeseen eksyneet joukot kipaisevat tilanteesta riippuen joko karkuun tai kimppuun, eivätkä yleensä jää apaattisena odottamaan kuolemaa.

Joukoilleen voi määrätä aggressiivisen tai defensiivisen asenteen elämään. Aggressiiviset joukot saattavat juosta pitkänkin matkan vihollisen perässä, kun puolustuskannalla olevat yrittävät pysyä asemissa. Joissain tehtävissä esiintyvät, itsenäisesti toimivat liittolaiset osaavat ihan hyvin puolustaa omaa aluettaan vihollisen hyökkäyksiltä.

Eipä silti, kyllä ballistajoukot niittävät omia legioonalaisia siinä missä barbaareja, jos niille ei jätä avointa ampumaväylää. Ennen taistelua tapahtuva miehistön organisointi on muutenkin tärkeää, sillä lähitaisteluun jo joutunutta osastoa ei voi vetää helposti pois.

Vaikeustaso näyttää vaikuttavan omien joukkojen määrään. Kaltaiselleni nojatuolistrategistille ei helppokaan vaikeustaso ollut silkkaa läpijuoksua.

Vae victis!

Visuaalisesti peli on Commandos-Pyron tapaan komea. 1024x768-resoluutiolla peli pyöri koneessani jouhevasti, lukuun ottamatta hetkittäisiä kahvitaukoja massiivisten joukkojen liikuttelun aikana. Säätövaraa riittää alaspäin efektien ja resoluution määrässä.

Kampanjaa vaivaa kokonaisuutena irrallisuus. Tehtävät on mitä ilmeisimmin kirjoitettu historiallisten tapahtumien pohjalta, mutta ne eivät tunnu luovan peliin tarpeellista yhtenäisyyden tunnetta. Välillä singahdetaan Euroopasta Lähi-idän aavikoille ja takaisin painopistettä vaihdellen.

Tehtävät sinänsä ovat ilahduttavan vaihtelevia. Pelkkiä värvää armeija, tuhoa kaikki -tehtäviä ei juuri ole, vaan tavoitteet vaihtelevat linnoitusten kukistamisesta ja ruokavankkureiden saattamisesta hengissä selviämiseen epäonnisesta valtausyrityksestä. Yhteensä tehtäviä on parikymmentä ja tutoriaalit päälle.

Joissain tehtävissä saa tehdä liittolaisiin liittyviä ratkaisuja. Lähi-idässä pitäisi vallata kaikki keskenään sotivien heimojen kaupungit. Jokaista ei tarvitse vallata voimalla, sillä yhdestä heimosta voi saada liittolaisen toista vastaan. Joskus taas pelkkä massiivinen voimannäyttö saattaa riittää lannistamaan vihollisen antautumiseen saakka.

Linnani on linnani

Linnoitusten valtauksessa hyökkääjä ryntää päälle katapultein ja valtaustornein ja yrittää joko päästä muurin yli tai murtaa portit. Puolustaja roiskii linnoituksen torneista ja muureilta (yleensä epätoivoisesti) kaikella paitsi keittiön pesualtaalla.

Uusiseelantilainen indie-elokuva The Two Towers tuli elävästi mieleeni, kun ukkosen pauhatessa linnoituksen edustalle vyöryi yhä vaan lisää barbaareja, muureille kohosi tikkaita ja portteja vasten rynnittiin. Kun aurinko lopulta pilkahteli pilvien välistä luulin jo Gandalfin saapuneen, mutta sieltä tulikin toveri roomalainen.

Moninpeli toimii GameSpy Arcaden kautta. 2–8 pelaajaa ottaa mittaa toisistaan joko roomalaisten, egyptiläisten tai barbaarien riveissä. Moninpeliä en voinut kokeilla ilman pelikaveria, mutta silkkaa taistelua tarjoavalla skirmish-yksinpelin perusteella eri puolien joukot ovat joitain vivahde-eroja lukuun ottamatta samankaltaisia.

Praetorians on hyvä toimintastrategiapeli, joka yllyttää tavallista enemmän miettimään strategioita ja joukkojensa organisointia. Mitään mielettömiä puutteita ei pelistä löydy, mutta ei myöskään mullistavia kuningasideoita. Varsinkin naksuista innostunut Rooman-fani saa varmasti sesteriuksilleen vastiketta.