Kun pohjolassa jalkapallokausi on saatu pakettiin, maailmalla suursarjat vasta heräilevät. Ja kuten muutkin mestarit, Konamin Pro Evolution kömpii kesälomalta puolustamaan valtaistuintaan.

Pro Evolution Soccer on yksi niistä harvoista mestariteoksista, jotka eivät vanhene koskaan. Vaikka takana on lukemattomia otteluita, uusia kuvioita ja tapoja pelata löytyy jatkuvasti. Vaikka peli on yhtä tuore kuin ilmestyessään, ei siihen pian enää koske kukaan pitkällä tikullakaan. Sarjapelien kirous on parhaista parhaallekin liian voimallinen.

Pro Evo 2:n pelimuodot ovat käytännössä samat kuin edeltäjässäkin. Kuvitteellinen ylikansallinen superliiga on kasvanut kolmen divisioonan kokoiseksi ja seurajoukkueiden lukumäärä on paisunut neljäänkymmeneen. Maajoukkueille, joita on mukana viitisenkymmentä, on turnauksia moneen lähtöön ja näytösottelu on selviö.

Vapaa harjoittelu, johon varsinkin vapaa- ja kulmapotkujen kenkimisessä saa hukattua tuntikaupalla kallisarvoista aikaa, on saanut seurakseen tukun haasteita, joiden suorittamisen siivellä perusasiat syötöistä laukauksiin tulevat kätevästi tutuiksi.

Ottelut ratkaistaan pukuhuoneessa

Tinkimättömän perusteellinen jalkapallon mallintaminen alkaa strategiapöydältä. Joukkueensa pelityylin voi määritellä halutessaan aina yksilötasolle asti itse. Pelin aikana saa ja pitääkin aktivoida erilaisia taktisia variaatioita. Jos kenttä tuntuu keskeltä olevan tukossa, voi painopisteen siirtää vaikkapa laidoille. Jos eteneminen ei sitäkään kautta onnistu, ehkäpä nopeat vastahyökkäykset tai tappavan tylsä kärkien ruokkiminen roikkopalloilla puhkovat puolustuksen.

Käytännössä merkityksellisin taktinen elementti on hyökkäysaktiviteetti, jota säädetään lennossa viiden pykälän välillä. Yltiöpäinen hyökkäykseen panostaminen on tappioasemassa omiaan luomaan painetta vastustajan maalille, mutta jos toinen on hereillä, kolisee omassa päässäkin herkästi. Varsinkin kaksinpelissä otteluilla on tapana ratketa suuntaan tai toiseen vasta kun ahdinkoon joutunut avaa peliään.

Jos ei halua tussata fläppitauluja pilalle, voi taktiikkapuolen hyvällä omallatunnolla jättää koneen kontolle. Se hoitaa taktiikat siinä missä inhimillinenkin äly.

Uskottava se on

Vaikuttavinta Pro Evolution Soccerissa on se, että tapahtumat kentällä muistuttavat oikeaa jalkapalloa. Tärkeä osansa uskottavuuden luomisessa on pelaajien animaatiossa, joka on näyttävän sulavaa. Eri liikesarjoja on järjettömän paljon, eikä saumakohdissa näy missään vaiheessa pienintäkään nykimistä.

Aiemmin hieman eleettömät pääpeli- ja kilpajuoksutilanteet ovat saaneet lihaa luittensa päälle. Rinnakkain kirmatessaan pelaajat tuuppivat toisiaan ja puskuun ponnistaessaan punnertavat lisävoimaa vastustajan selästä. Ilahduttavasti tuomari on tässäkin kohtaa ajan tasalla ja viheltää liiasta niskassa roikkumisesta tai tönimisestä pelin armotta poikki.

Äänet on uusittu viime vuoden mallista täysin. Uusi selostajakaksikko puhuu enimmäkseen asiaa, ja sekä selostajat että yleisön voi hauskana yksityiskohtana käskeä kannattamaan jompaa kumpaa joukkuetta. Raivokkaasti buuaava ja viheltävä stadion onkin hädän hetkellä omiaan nakertamaan itseluottamusta.

Jalkapallon juhlaa

Kuten oikeastikin, suuri osa peliajasta kuluu kaikessa rauhassa keskialueella. Tapoja rakentaa peliä on yhtä monta kuin pelaajiakin, ja mitä paremmin monipuoliset kontrollit sisäistää, sitä laajemmaksi paljastuvat mahdollisuudet.

Puolustuspäässä homma toimii ihailtavan selkeästi. Yhdellä namiskalla oma mies lähtee taistelemaan pallosta, ja toisella lähin tietokoneen peluri tulee auttamaan. Liukutaklauksessa saa olla entistä varovaisempi, sillä uhrin ei tarvitse edes kaatua ennen kuin pilli soi ja takaa taklattaessa punainen on automaattisesti päivän väri.

Suorastaan nerokkaasti toimivan pelimekaniikan ainoa heikko lenkki ovat erikoistilanteet, jotka potkaistaan perstuntumalta ilman apuvälineitä. Kulmapotkuissa tämä vielä menettelee, mutta vapaapotkuista se tekee ylimaallisen vaikeita. Vaikka olen treenannut treenaamasta päästyäni, pelitilanteessa olen tehnyt suoraan vaparista kokonaista kaksi maalia. Niistäkin toinen meni pömpeliin kahden tolpan kautta ja toinen maalivahdin selästä.

Tietokonetta vastaan pelattaessa jo keskivaikea taso tarjoaa kelpo vastuksen. Vähänkään luovempien hyökkäysten pysäyttäjäksi siitä ei ole, mutta palloa siltä on turkasen vaikea saada ryöstettyä, kun se siihen kerran käsiksi pääsee. Pidemmän päälle yksinpeli muuttuu vääjäämättä puisevaksi, mutta eipä urheilupelejä ole yksin jurnuutettavaksi tehtykään. Vasta kaverilla tai monella höystettynä Pro Evo saavuttaa täyden potentiaalinsa yhtenä kaikkien aikojen ehdottomana moninpelihuippuna.

Yksilöiden erot esille

Taitoa vaaditaan. Eritoten huonosta asennosta lähtevät syötöt ja laukaukset ovat entistä epätarkempia, ja taistelutilanteissa pallo jää paljon herkemmin ei-kenenkään haltuun. Todellisia emämunauksia sattuu varsinkin sateella, kun pallo on inhottavan niljakas.

Pelaajien väliset erot tulevat entistä paremmin esille. Täyteen vauhtiin säntäävän Owenin perässä ei moni puolustaja pysy, Roberto Carlosin kanuuna vie huonolla tuurilla isyyden ja Beckhamin vapaapotkut ovat melkeinpä pelottavampia kuin miekkosen tukkamuoti.

Kakkosen sijaan oikea lisämääre Pro Evolution Soccerin perään olisi plus, niin pieniä muutokset käytännössä ovat. Mutta yhä paremmaksi ne jo ennestään uskomattoman hyvän jalkapallosimulaation viilaavat ja virittävät, mikä on hatunnoston arvoinen suoritus – liikutaanhan jo pisteskaalan ääripäässä.