Pro Evolution Soccer 2010 on kuin vetävännäköinen ex-heila. Kauniin kuoren alla piilee nippu ärsyttävyyksiä, joiden vuoksi tiet aikoinaan erkanivat.
Miltei vuosikymmenen virtuaaliviheriöitä hallinneeseen Pro Evolution Soccer -sarjaan on viime vuosina tylysti lätkäisty arcadeleima. Konami lupaa, että tuore versio on markkinoiden realistisin futissimulaatio. Se on paljon luvattu.
Pro Evolution Soccer 2010 päättää edeltäjänsä aloittaman työn panemalla sooloilijat kuriin, sillä yksin kikkailemalla ei enää pysty ajamaan maalille. Äijät reagoivat komentoihin pienellä viiveellä, eivätkä raskaasti liikkuvat futarit kykene kansikuvapoika Messiä lukuun ottamatta enää salamannopeisiin suunnanmuutoksiin. Vakiokikaksi muodostunut täyskäännös päättyy useimmiten pallonmenetykseen, sillä nahkakuula karkaa helposti temppuilijan jaloista.
Pallon kuljettamista hankaloittaa myös aggressiivisesti prässäävä tekoäly. Viheriöllä on aiempaa selvästi vähemmän aikaa ja tilaa. Koneen ohjaamat ukot ravaavat kuola suupielistä roiskuen pallollisen miehen perässä ja onnistuvat toisinaan jopa syötönkatkoissa. Ani harvoin varoituksia ottava tekoäly puolustaa tosin omilla säännöillään, en esimerkiksi ole saanut vetää vielä ensimmäistäkään rankkaria yksinpelissä.
Hiottu ohjaustuntuma ja uudet animaatiot tekevät futarien liikehtimisestä aiempaa uskottavampaa. Karusta ulkoasustaan vuosikausia moitittu sarja kokee melkoisen kasvojenkohotuksen. Pelaajat muistuttavat sarjakuvasankarien sijaan ihmisiä, osan jopa tunnistaa. Erilaiset tehokeinot tuovat otteluihin mukavasti lisätunnelmaa, auringonlaskussa kylpevä stadion on aina komeaa katseltavaa.
Taktiikan riemuvoitto
Tekoälyukkojen kaaliin voi takoa lisää järkeä taktiikkapalavereissa. Pallottomien futarien liikkumista ja puolustusaktiivisuutta saa säädellä useammalla liukuvalikolla. Äijiä voi esimerkiksi käskeä pitämään kentän leveänä ja säntäämään kohti maalia aina joukkueen saadessa pallon. Puolustuslinjassa ukot paikkaavat toistensa sijoittumisvirheitä, mikäli manageri niin tahtoo. Uudet taktiikkakuviot parantavat pelikaverien liikkumista sekä hyökkäys- että puolustuspäässä ja mahdollistavat erilaisten pelityylien luomisen.
Taitavimmille futareille on jaettu ominaisuuksien mukaan taitokortteja, joista osa on pysyviä ja osan voi halutessaan kytkeä päälle. Esimerkiksi vikkeläkinttuisen, keskitystaitoisen laitapakin hyökkäyskortti kannattaa aktivoida, jotta miehen saa nousemaan laidaltaan. Taitokortit ovat korvanneet miehille jaettavat henkilökohtaiset ohjeet, joten niiden taktiikkapalavereihin tuoma lisäarvo on käytännössä olematon.
Fläppitaulun avulla ei valitettavasti voi vaikuttaa maalivahtien toikkarointiin. Veskarit tekevät karmeita sijoittumisvirheitä, empivät vastaantuloissa eivätkä saa helppojakaan kuteja liimattua näppeihinsä. Lisäksi kassarit jättävät maalinedustalla pomppivat keskityspallot liian usein topparien huoleksi.
Pelimiehen déjà vu
Uudistukset näyttävät paperilla hyviltä, mutta realismin perään haikailevat joutuvat pettymään. Pelaaminen on tutun suoraviivaista ja vauhdikasta, joskin syöttöpelin rooli on korostunut sooloilun kustannuksella. Pelinsä syöttelyn varaan aiemmissa versioissa rakentaneille veteraaneille tarjottavana on kovin vähän uutta.
Tekoälyn tiukentuneen prässin murtaminen onnistuu pienen totuttelun jälkeen vaivatta, sillä syötöt viuhuvat äijältä toiselle millimetrin tarkkuudella. Nopeissa vastaiskuissa hyökkäysalueelle pääsee helposti parilla kolmella siirrolla, muutoin peli etenee seinäsyöttöjen varassa. Puolivillainen syöttöpeli estää sarjaa siirtymästä seuraavalle tasolle: kunnollisen manuaalisyöttelyn puute on anteeksiantamatonta. Jäin edelleen kaipaamaan myös mahdollisuutta käskeä pallottomia äijiä säntäämään pystyjuoksuihin.
Viime kaudella viimeistelyä vaikeuttanut vetotuntuma on palautettu ennalleen. Kudit viuhuvat maalia kohti hankalastakin asennosta, eikä huonommalla jalalla viimeistely ole enää mahdotonta. Maalintekoa vaikeuttaa lähinnä tekoälyn tiivistynyt puolustuspeli, sillä rankkarialueen sisällä syöttely ei onnistu entiseen malliin. Maalivahdin syliin vetäytyvä koneen puolustuslinja antaa tosin rutkasti tilaa kaukolaukauksille, joten maalitilanne on helppo polkaista muulinpotkuilla käyntiin.
Liian nopea pelitempo tekee oman maalin varjelemisesta aika ajoin kaoottista säntäilyä. Linjassa pelatessaan puolustajat pitävät itsepintaisesti kiinni omista pelipaikoistaan, ja saattavat tarjoilla vastustajan kärkimiehille kunniakujan maalille. Kone osaa harhautella tiensä rankkarialueelle, mutta hädän hetkellä se turvautuu keskityspalloihin. Puolustajille jaettu lisäjärki ei näy keskitystilanteissa, topparit hukkaavat ärsyttävän usein vartioitavan miehensä.
Kontaktitilanteet ovat peräisin edelliseltä konesukupolvelta. Kaksinkamppailuissa äijien voimaeron huomaa lähinnä silloin, kun vastakkain ovat kaksimetrinen toppari ja rääpälemäinen laituri. Vääntötilanteissa ei pientä tönimistä lukuun ottamatta ole kamppailun tuntua, törmäyksissä ukot kimpoilevat fysiikan laeista piittaamatta. Pääpalloissa koko on ratkaisevin tekijä, sijoittumisella ja puskun ajoituksella ei ole juuri merkitystä.
Liigojen mestari
Viilattu Master League on kauden paras uudistus. Valittavana ovat täysin lisensoidut Hollannin, Italian ja Ranskan liigat sekä Englannin ja Espanjan pääsarjat, joista on lisensoitu muutamia seuroja. Kakkosdivari on pyyhkäisty historian lehdille, mutta pienenä kauneusvirheenä liigojen ulkopuoliset joukkueet osallistuvat kansallisiin cupeihin ja ottavat sarjasta pudonneiden paikat. Master Leagueen on sisällytetty myös virallisilla lisensseillä siunatut Mestarien liiga ja Eurooppa-liiga, jotka tuovat kauteen mukavasti lisäsisältöä.
Harjoitusohjelmia laadittaessa levon ja rasituksen välille on löydettävä oikea tasapaino, sillä futarit loukkaantuvat herkästi liian kovassa kuormituksessa. Myös peluutuksessa täytyy olla tarkkana: veikot hukkaavat helposti pelihuumorinsa ja alkavat tähyillä muihin maisemiin. Siirtoneuvottelut ovat kokonaan scouttien vastuulla, eikä kauppoja hierota hetkessä. Pelaajamanageri saa sentään hyväksyä tai hylätä syntyneet sopimukset. Nuoria lupauksia voi seuloa seuran omasta akatemiasta tai lähettää scoutin tarkkailemaan muiden seurojen nousevia kykyjä.
Yhden pelaajan urakehitykseen keskittyvä Become a Legend on pysynyt entisellään. Ulkoiset puitteet ovat kunnossa, mutta viheriöllä meno on toilailevien pelikaverien vuoksi lähinnä tuskastuttavaa. Totuttuun tapaan pallo pyörii myös tavallisissa liigaotteluissa ja erilaisissa cupeissa. Netissä voi yksittäisten otteluiden ja enintään neljän pelaajan yhteispelien lisäksi osallistua myös erilaisiin turnauksiin.
Pro Evolution Soccer 2010:ssä on tallella vanhaa viehätystä, mutta aika on auttamatta ajanut pelisarjan ohi. Realismin korkealla keikkuvan riman ylittäminen edellyttäisi ainakin syöttöpelin, pelitempon ja kaksinkamppailujen täydellistä remontoimista. Arcadepalloilusta innostuneet voivat huoletta lisätä arvosanaan muutaman pisteen lisää.
79
