Nimi on enne. Vuosi vuodelta Japanin ihmemiehet hienovaraisesti tuunaavat lempilastaan, mutta mullistavia uudistuksia on turha odottaa.

Pro Evolution Soccerin ei tarvitse astua uudelleensuunnittelun tielle, Pro Evolutionia on ollut hävyttömän hauska pelata jo kahdella vuosituhannella. Kun sisus on valmiiksi teräksinen, ruostesuojaus ja kromikuorrutuksen kiillotus on kaikki mitä tarvitaan.

Tällä on valitettavasti likainen puolensa, sarjapelien katala kirous esiintyy sitä raaempana mitä paremmasta sarjasta on kyse. Pro Evon tilanne on erityisen karu, koska lisenssi ei näyttele tärkeintä osaa kuten yleensä urheilupeleissä. Joukkueet ovat puoliksi keksittyjä, joten mitä väliä sillä on, kuka mielikuvitusmies pelaa tänä vuonna ja missä?

Kinkkisempiä kontrolleja

Olen aina pitänyt Pro Evolution Soccerissa eniten siitä, että sarjassa pelisilmä on tärkeämpi kuin tietokonepelitaito. Monet hyvät pelikaverini ovat satunnaispelaajia, joita Pro Evo kiinnostaa vain siksi, että peliä pelataan kuin jalkapalloa. Laiskana pikku pullana en ole pelannut futista kuin virtuaalikentillä, joten otan futiksen puoliammattilaisilta kavereiltani turpaani, kunhan he ovat päässeet peliin teknisesti sisään.

Pro Evon kontrollit ovat monimutkaistuneet pikku hiljaa tasolle, jolla pystyn kompensoimaan taktiikantajuni puutteita padin hallinnalla. Olen omaksunut jalkapallon perusliikkeille löytyvät moninaiset muunnelmat (seinäsyöttö, matala kaari, banaanikierre, vippi ynnä muut) eivätkä vastustajani edes tiedä niistä, koska olen katkera pieni mies ja nauran voittaessani partaani. Suurin osa muunnelmista on kiistatta tärkeitä, mutta oikean tatin käytön syöttöihin ja harhautteluun poistaisin. Sen jälkeen lukitsisin kontrollien monimutkaisuusasteen jämptisti paikalleen, koska yhtään enemmän on jo liikaa.

Hyödyllisin lisäkontrolli on superperuutus, jolla pelaajaan saa täydellisesti omaan kontrolliin tilanteessa kuin tilanteessa. Klassinen esimerkki: pelaaja juoksee vastustajan laukoman pallon perään ja törkkii sen yli päätyrajasta, vaikka olisi voinut antaa pallon vieriä kaikessa rauhassa. Enää näin ei tapahdu, kunhan peruutusta muistaa käyttää.

Kulmia, mutta ei kulmikkuutta

Pro Evolution Soccer on aina ollut rehellisen kulmikas. Pelata voi digiohjaimella siinä missä tatillakin, koska kahdeksan ilmansuuntaa jylläävät. Kaikin puolin erinomaiset animaatiot ovat olleet kulmikkaita, mutta osa osalta ilmansuuntasidonnaista maailmaa on meikattu enemmän piiloon. Tällä saralla kunnostautuu vitososakin, sillä pehmeyttä on tullut lisää jo ennestään erinomaisiin animaatioihin, varsinkin keskikentän peippailulle ja taistelutilanteille.

Pelikentän ulkopuolella kulmikkuutta vähentää parantunut käyttöliittymä. Tiedon löytää aikaisempaa vikkelämmin ja sitä pystyy säätämään helpommin. Taktisesti Pro Evo menee yhä juuri niin syvälle kuin itse haluaa. Ilman pelisuunnitelmia pärjää hyvin, mutta strategia- ja taktiikkavalikoissa sompailemalla oppii, jos ei muuta, niin jalkapallosta pelinä. Maajoukkuevalmentajan pesti, koskahan olet vaihteeksi avoinna?

Pelimuodoista yksinpelaajalle Master League, kuvitteellinen seurajoukkueiden supersarja, on paras vaihtoehto. Rupusakin nostaminen mestariksi on hyvin toteutettu ja pitkäkestoinen projekti, muttei muuta miksikään sitä, että hyvinkin pelaavaa tietokonetta vastaan tahkoaminen puuduttaa jossain vaiheessa. Siihen eivät auta edes voittopisteillä avattavat palkinnot tai Adidaksen tuotesijoittelu.

Näytösotteluita, cupeja ja liigoja voi pelata seura- tai maajoukkueilla, yksin tai kera kavereiden. Moninpeli onnistuu ensi kertaa linjoilla myös PS2:lla, mutta siihen pätevät samat prinsiipit kuin yksinpeliin. Vastapeluri voi olla inhimillinen, mutta vasta inhimillinen kontakti (ja epäinhimillinen nöyryyttäminen) tekee pro-evoluutiosta moninpeli-revoluution.

Harjoitteluosio on monipuolinen. Koska pelaaja on erikoistilanteissa omillaan apunaan vain legendaarinen perstuntuma, treenaukseen uppoutuu helposti tuntikausiksi. Olen luvannut itselleni, että jonain päivänä, tätä menoa vuoden 2010 kieppeillä, vapaapotkuni alkavat mennä harakoiden sijaan verkon perukoille.

Erikoistilanteet helpompia

Koska tein ottelutilanteessa maalin vapaapotkusta ja hipaisin toisen kerran tolppaa, minun on yhdyttävä jo ilmaistuun mielipiteeseen. Vapaapotkuja on helpotettu, mutta ei missään tapauksessa liikaa.

Kulmapotkut ovat samanlaista rulettia kuin aina ennenkin. Pallo maalille mieluiten karmealla kierteellä, loppu on tuurista kiinni. Näyttäviä maaleja kulmista kyllä syntyy, mutta suorituksen taso olohuoneessa ei aina korreloi lopputuloksen kanssa. Tämä johtuu siitä, että Pro Evo antaa suuren arvon paitsi inhimillisen, myös virtuaalisen pelaajan taidolle. Kun Roberto Carloksen jalka puhuu, pallo viuhuu lähelle maalia vaikka itse vähän kämmäisikin. Beckhamin keskitys tai kulma löytää oman pään realistisen hyvällä prosentilla.

Erot pelaajien välillä näkyvät kentällä. Kankeilla puolustajilla on vaikeaa, ellei mahdotonta, pysyä vikkelien, rytmiä vaihtavien ja taitavasti peippailevin kärkien vauhdissa. Armoton prässi yhdellä tai kahdella miehellä on hasardimpaa kuin aiemmin, mikä tuo mukanaan tuoreita tuulia sekä puolustukselle että hyökkäykselle.

Väsymyksen vaikutus on kasvanut. Uutta ottelua aloitettaessa tempo tuntuu arcademaisen hurjalta verrattuna edellisen matsin loppuvaiheiden väsyneeseen jolkotteluun. Muutos myös nostaa vaihtopelaajien arvoa, sillä tuore mies peittoaa paperilla kovemman, mutta uupuneen pelimiehen.

Tuomarityöskentely ohjaa draamaa

Kautta sarjan looginen, muttei aina realistinen tuomarilinja on kehittynyt pikku hiljaa. Aiemmin painenapilla sai töniä ja törkkiä, kunnes pallo vaihtoi omistajaa, nyt takatuupparit saavat tuta vapaapotkutuomion. Päinvastaisesti liukutaklauksen merkitys on kasvanut, koska keltakortti ei enää vilahda joka käänteessä.

Etunäkökohtaa noudatetaan välillä liian anteliaasti, paitsiotuomiot näytetään pikauusintoina niin, että kiisteltävää ei jää (tai sitten sitä jää vuosikausiksi). Filmaajat ja loukkaantuneet makaavat kentällä, kunnes heidät raahataan toipumaan kentän reunalle.

Näyttelytilanteissa jätin noudattamatta kentän kirjoittamattomia herrasmiessääntöjä enkä palauttanut palloa vastustajalle. Se ei vaikuttanut tekoälyn käyttäytymiseen, mutta ihmisvastustajaan töykeys vaikutti. Mielenkiintoinen dilemma, vaatii lisätutkimuksia.

Tunteet ovat muutenkin pinnassa, sillä hullun hyvä lisä on linjamiesten hitaahkot liputukset. Elämäntuska erittyy silmäkulmista, jos on ehtinyt alkaa juhlia tasoitusmaalia, ja kuva siirtyy myöhäisheränneeseen linjamieheen lippu jälkijättöisesti tanassa. Ivansekainen ilo on käänteisesti samanmoinen, kun on ollut ottavana osapuolena.

Selostus on parantunut siitä yksinkertaisesta syystä, että lisenssi kattaa entistä enemmän nimiä. Silti otan mieluummin jaarittelun pois päältä kuin kuuntelen sitä, sillä brittikaksikon luettelomainen jupina tartuttaa kuivakkuutensa kokonaistunnelmaan. Katsojien elämöinti reagoi tapahtumiin kertaluokkaa selostusta paremmin, vaikka vieressä istuvan hiljentäminen 8-0-maalilla toki onkin tyydyttävämpää kuin virtuaalisen kotikatsomon mykistäminen. Molempi parempi.

Pro Evon vahvuus on aina siinä, että se ei tunnu pelkältä videopeliltä. Kimppapelinä Pro Evo on ideaalinen, koska jokainen peli on erilainen ja tapahtumat sekä otteluiden välillä että yksittäisen matsin sisällä noudattelevat jalkapallon dynamiikkaa. Lisäksi Pro Evo koukuttaa hetkessä kenet tahansa edes etäisesti kiinnostuneen - näkemättä on se outolintu, joka ei pelistä jollain tasolla viehäty.

Pro Evolution Soccer 5 on pieni harppaus kuningassarjalle: klassikko, jonka kaikki muistavat tasan vuoden ja vain harvat sen jälkeen.