Onneksi on monipeli. Se on sarjan neljännen osan olemassaolon oikeutus. Suurin osa pelin kritiikistä unohtuu, kun vastaan asettuu ihmiskilpailija. Yksinpelissä harjoittelu ei ole edes välttämätöntä, sillä PGR4:n ohjaustuntumasta pääsee heti jyvälle. Pelin tehnyt Bizarre Creations on myös välttänyt autopelien perinteisen typeryyden: nopeimmatkin autot ja kaikki radat ovat moninpelissä heti käytössä.
Vaihtelua kierroskisoihin saa kissa ja hiiri -pelimuodosta, jossa hiiret ajavat kilpaa ja kissat yrittävät kaikin keinoin hidastaa niiden matkaa. Valitettavasti hiirien on ajettava kaikkein hitaimmilla autoilla. Bulldog-pelimuodossa yksi koittaa avoimella kaupunkialueella saada muita kiinni ja kiinnisaadut liittyvät kiinniottajiin.
Moninpelin avulla löytyy myös prätkien hauskuus. Ohjaustuntuma on tietysti sama, mutta ihmisvastustajaa vastaan ajaminen on niin hauskaa, että tuntuma ei enää vaivaa, vaan pärinä on hauskaa vaihtelua autoralleihin. Moottoripyörän valitseminen autokisaan on kuin puukon ottamista pyssytaisteluun, mutta jotain jakoa sentään on, sillä prätkä voi kiihdyttää nopeasti kärkeen. Kaatumisen jälkeen pääsee mukavan nopeasti uudelleen matkaan. Hauskinta on kuitenkin pitää prätkät ja autot erillään.
Yksinpelinä PGR4 on kuin television Top Gear ilman vitsejä: kevyttä ja hauskaa kaahausta upeilla autoilla, mutta hengettömästi. Pelin pihvi on toimiva ja hauska moninpeli. Kokonaisuutena PGR4 on jo turhan tuttu juttu, mutta se ei silti ole menettänyt perusvetovoimaansa. Viitoseen sietäisi keksiä kunnolla uutta, Helsinkikin tosin riittäisi.
83
