Project Sylpheed (Xbox 360)

www.microsoft.com/xbox/projectsylpheed

Lentäjistä parhaat

Huhut avaruusoopperan kuolemasta ovat suuresti liioiteltuja.

Yksinkertaisin tapa luokitella pelejä on jakaa ne viileisiin ja laimeisiin. Molempiin kategorioihin mahtuu hyviä pelejä, mutta vain viileiden pelien pelaajat voivat olla viileitä tyyppejä. Ajatellaanpa vaikka roolipelejä tai sotastrategioita, kuka muu kuin elämätön nörtti jaksaisi haaskata moiseen nolouteen kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja? Niin se vain on, että viileät tyypit tömistelevät tanssimatolla, chillaavat nettipokerissa ja mätkivät viimeisintä virtuaalisoturia.

Kaikkein viileimmille pelaajille on olemassa aivan erityinen peligenrensä, elämää suuremmilla juonenkäänteillä ja vielä massiivisemmilla tähtilaivoilla höystetyt avaruusoopperat. Avaruusoopperoihin vihkiytyminen on kuin vip-avain pelaamisen Lux-yökerhoon, todiste siitä, että olet enemmän kuin pelkkä tylsä pelitavis, jonka pelimaulla ei ole mitään merkitystä.

Kun pelaat avaruusoopperaa, pelaat parhaimpien joukossa!

Korkeampaa pelitaidetta

Avaruusoopperat ovat räiskintäpeleistä jaloimpia. Mikään ei voita kiihkeää spektaakkelia avaruuden kolmessa ulottuvuudessa, kun majesteettiset näyt seuraavat toisiaan. Katso, kuinka tukialus laukaisee hävittäjänsä! Hämmästy, kun valtava taisteluristeilijä upottaa vastineensa täyslaidallisella! Ja torjuntahävittäjät, nuo loistavina hehkuvat tikarit planeettoja ympäröivän eetterin pimeydessä – niiden raivoisa tanssi on kuin runoutta tähtisumujen tapetilla!

Yhdessä ääripäässä avaruusooppera on kuin simulaattori, jossa tuhon instrumenttia käytetään hienostuneesti kuin skalpellia. Kuten jokainen lääketieteellisessä opiskellut tai lääkärisarjoja katsonut tietää, veistä ei noin vain survaista potilaan vatsaan. Ei, ensin on suoriuduttava rituaaleista, painettava nappeja ja säädettävä monitoreita.

 Monimutkaisten taidenautintojen vastapainona häilyy avaruusoopperan toinen ääripää, kepeääkin kepeämpi räiskintäpeli. Project Sylpheed seisoo tukevasti jälkimmäisessä joukossa. Project Sylpheed ei esitä arvoituksia ratkottavaksi eikä pähkinöitä purtavaksi, vaan palaa täydellä, hekumallisella liekillä alusta loppuun.

Margras vihaa sinua

Luokittelen Project Sylpheedin kokeelliseksi avaruusoopperaksi. Sylppärissä kokeillaan paitsi pelaajan hermoja, myös sitä, onko avaruusooppera mahdollista pilata erikoisnololla anime-juonella. Maan keskushallinnon ja kapinoivien siirtokuntien sota on pelkkää kulissia tarinan keskiöön nostetulle imelälle teiniromantiikalle.

Päähenkilö Katana Faraway on universumin ykköspilotti ja uskomattoman selkärangaton itkupilli. Tunteikas Katana ei pääse millään yli siitä, että hänen kadettitoverinsa, salskea Margras Mason on loikannut kapinallisten puolelle. Kun kaksikko kohtaa avaruudessa, siitä ei seuraa kuin kyyneliä. Edes tyttöystävästä ei ole lohduttajaksi, kun turpiinsa saanut Katana vetäytyy hyttiinsä nyyhkimään. ”Ei helvetti mitä paskaa”, ajattelin.

Ilman Katanan ja Margrasin kohkaamista Project Sylpheedin avaruusoopperaa seuraisi ihan mielikseen. Tieteistarinoiden vakiokorteista (avaruusolennot tai tuomiopäivänkone) pelataan vain toinen, enkä kerro kumpi. Hyvä ja paha sekoittuvat kiehtovan harmaaksi sopaksi, kun Maan sortovaltaa vastustavat kapinalliset osoittautuvat yhtä pahantahtoisiksi ja korruptoituneiksi kuin sortajansa.

Soturi ja tiedemies

Teknisenä suorituksena Project Sylpheed saa lähes puhtaat paperit. Eeppisimmissä taistoissa toiminta vähän hidastelee, mutta sen antaa anteeksi, sillä ympärillä pyörivät kymmenet hävittäjät ja monilukuiset sotalaivat ovat vaikuttava näky. Pahimman kaaoksen keskellä tilannekuva jää melko hataraksi, eivätkä alkeelliset mittaristot helpota asiaa. Kovin suuresta ongelmasta ei ole kysymys, sillä melkein jokaisessa tehtävässä tavoitteena on ampua sektori tyhjäksi vihollisista.

Tiukat, usein keinotekoisilta tuntuvat aikarajat harmittavat enemmän. Vaikka aikarajat eivät poistu pelin myöhemmissäkään tehtävissä, aseistuksen parantuminen nopeuttaa asioita siinä määrin, että pelaamisesta voi nauttia. Parempi aseistus ei tule lahjana taivaista, vaan aseet kehitetään itse taisteluista ansaittavilla tutkimuspisteillä. Se tuo peliin mukavasti taktikoinnin makua, sillä välikauden mallit sivuuttamalla voi säästää tutkimuspisteensä järeimpiin jytytykkeihin.

Project Sylpheedin ohjaus vaatii totuttelua, sillä perusasetuksilla liipaisimet on pyhitetty aseiden sijasta kaasulle. B-napilla suoritettavat erikoismanööverit tuntuivat tarpeettomalta kikkailulta, samoin kuin Y-napin taakse piilotetut supervoimat, kuten ajan hidastaminen. Traditionalistina jätin molemmat napit vähälle käytölle. Siipimiehet eivät loista tehokkuudellaan, joten heidän komentamiseensa on turha uhrata ajatusta.

Pöhköstä juonestaan huolimatta Project Sylpheed on kelpo oopperaa. Kun rakettien räjähdykset repivät jättiläismäisen taisteluristeilijän kylkeä, suupielet nousevat väkisinkin virnistykseen. Vaikka pahimpia kohtia saa hioa tosissaan, kuudentoista tehtävän mittainen kampanja pamahtaa läpi alta kymmenen tunnin. Uuden kampanjan aloittaa silti mielellään, sillä pelaaja saa säilyttää siihen asti kartuttamansa aseistuksen. Mikäs sen mukavampaa, sillä kaikkein kalleimpiin tussareihin ja pommeihin ei ole ensimmäisellä pelikerralla edes varaa.

79