Tavalliselle ihmiselle Manhattan tarjoaa enää kinkkuelämää. Jollei häntä tapa zombit tai armeija, hänet syö Prototypen sankari.
New Yorkissa sattuu ja tapahtuu. WTC:tä seuraa WTF, sillä ihmiset muuttuvat inhoiksi zombeiksi. Isoa omenaa jäytää sikainfluenssan pikku nuhaksi alentava virusepidemia. Manhattan on polvillaan kuin Carrie Bradshaw, ja armeija yrittää estää ketuiksi menneen biologisen kokeensa leviämisen aidoksi pandemiaksi. Siis sen viruksen.
Ihmiskokeilla luotiin tuuheuttava ripsiväri sekä Alex Mercer, uuden orgaanisen aseteollisuuden aamunkoitto. Alex sai supervoimat, mutta menetti muistinsa. Ehkäpä siksi hänestä tuli aika huono sankari. Mercer ei pelaa kenenkään pussiin, hän tappaa kaikkia ja kaikki haluavat tappaa hänet.
K18-leima on ansaittu, sillä Prototypessä jokaiseen litraan verta on käytetty kaksi kiloa ihmistä.
Hyvä ruoka, parempi mieli
Alex on Venom, anteeksi, lisenssivapaa muodonmuuttaja, joka pystyy omaksumaan syömänsä ihmisen taidot ja ulkonäön. Jos Mercer haluaa hypätä helikopterin puikkoihin, hän etsii pilotin ja pistelee miehen poskeensa. Hiukopalan jälkeen kopterilento luonnistuu kuin vanhalta tekijältä. Alexin erikoisia ruokailutottumuksia hyödynnetään tiuhaan, sillä soluttautumistehtävissä oikean kaverin popsiminen on edellytys etenemiselle.
Punaisen lihan syöminen edistää sydän- ja verisuonitauteja, metaanipäästöjä sekä juonta. Alex haluaa tietää, mitä hänelle on tapahtunut ja miksi. Siihen auttaa avainhenkilökyljys, joka avaa Alexille myös kohteensa muistot. Pikkuhiljaa palapelin palaset loksahtelevat paikoilleen, ja Alex huomaa olevansa vain pieni ratas suuressa koneistossa.
Duunipäivä alkaa soluttautumisella vihollisen joukkoihin. Homma alkaa etsimällä oikea aamiainen ja sellaiseksi soveltuva henkilö on yleensä merkittynä karttaan. Tottakai avainhenkilöt sijaitsevat tarkoin vartioiduissa vihollispesäkkeissä, joista ei ole toivoakaan paeta ilman taistelua.
Kun päivällinen on sätkinyt osaksi Mercerin aineenvaihduntaa, vihollistukikohdan hälytyskellot todennäköisesti pärähtävät soimaan. Sitten juostaan karkuun pitkin New Yorkin katuja niin, että hippulat vinkuvat. Pakomatkat ovat huikeita retkiä akrobaattisen Mercerin viilettäessä pakoon Yhdysvaltojen asevoimia.
Pöly laskeutuu piilottelemalla, joten hälytystilan loputtua tukikohtaan voi marssia valepuvun suojassa. Supervoimien kanssa pitää olla soluttautuessa varuillaan, sillä hälytyskellot kilahtavat heti, jos sotilaat näkevät jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Oman haasteensa hiippailuun tuovat virustutkat, jotka haistavat tartunnan metrien päästä. Näiltä aparaateilta Mercer ei ole turvassa edes valepuvussaan.
Liha on heikko
Jossain vaiheessa tehtävää on aina pakko tapella. Mercer tekee vastustajista kirjaimellisesti jauhelihaa ja verellä mässäily on vedetty niin yli, että taistelun jäljiltä kadut lainehtivat. Vaikka mättäminen on yksinkertaista rämpytystä, Mercerin laaja taitopuu tekee taistelusta monipuolista. Viholliset voi päästää päiviltä viipaloimalla, kynsimällä, murskaamalla tai vaikka perinteisesti ampumalla. Muodonmuuttajan arsenaalia täydennetään tasaisin väliajoin.
Mercer harrastaa tietysti paljon lämää tekeviä vimmaiskuja. Alex saa lisää elinvoimaa popsimalla vastustajiaan ja riittävän monen välipalan jälkeen ylimääräinen energia palautetaan vihollisille näyttävänä superiskuna.
Tapoista ja tehtävistä kertyy kokemuspisteitä, joita voi käyttää Mercerin ominaisuuksien parantamiseen. Periaatteessa peli kannustaa erikoistumiseen, mutta kokemusta jaetaan niin auliisti, että hahmon saa tuunattua tappiin. Kompromisseja ei tarvitse tehdä, sillä niittämällä tarpeeksi porukkaa taitoja voi parantaa jokaisella kykypuun oksalla.
Iso, punainen omena
New York on Mercerin leikkikenttä, jossa viruksen antamilla superkyvyillä tehdään henkeäsalpaava parkourretki suurkaupungin sykkeeseen. Mercer juoksee tarvittaessa vaikka pystysuoraa seinää ja leiskauttaa satojen metrien loikkia katolta toiselle. Prototypen jälkeen toimintapelejä tarkastelee tyystin uudesta perspektiivistä. Ympäristö ei ole enää staattinen kulissi, vaan erilaisia etenemisreittejä pursuava temppurata.
Prototypeen mallinnettuun New Yorkiin on uhrattu paljon aikaa ja se myös näkyy. Manhattanin kaupunkisaari on vaikuttavan kokoinen, vaikka grafiikka ei kestäkään vertailua nykyajan superpeleihin. Kaikki tutut maamerkit ovat tunnistettavissa ja kaupungin tutkimiseen saa käytettyä mojovan osan katoavaa nuoruuttaan.
Autenttisen ulkonäön lisäksi kaupunki myös tuntuu elävältä, sillä kaduilla risteilee paljon siviilejä. Epidemian levitessä katujen reunukset täyttyvät hylätyistä autoista ja ihmiset juoksevat paniikissa kaduilla. Maailma elää Mercerin ympärilläkin omaa elämäänsä, ympäri Manhattania nousee mustia savupatsaita ja kaduilla armeija taistelee zombeja vastaan. Tunnelman luomisessa on onnistuttu erittäin hyvin.
Katuja tallaavat tavikset päätyvät valitettavan usein lisäämään uhrilukua. Tavallinen sivustaseuraaja on kuin oljenkorsi puimakoneessa, sillä epäonnisten siviilien elinaika lasketaan yleensä sekunneissa, jos he sattuvat kävelevän lihamyllyn eteen. Jalankulkijat toimivat myös näppärinä energiasäiliöinä, sillä Mercer voi tiristää itseensä lisää elinvoimaa viattomista siviileistä. Arveluttavaa? Ehkä. Kätevää? Erittäin.
Viiden tähden verikekkerit
Kaupunki on jaettu armeijan ja epäkuolleiden alueisiin. Armeijan hallinnoimissa kortteleissa Mercerin on oltava varuillaan, sillä kadut on kyllästetty virustutkilla, sotilaspartioilla ja raskaalla kalustolla. Tartunta-alueilla epäkuolleet vaeltavat ja rakennukset ovat muuttuneet orgaanisiksi hautomoiksi. Tarinan edetessä armeija joutuu entistä ahtaammalle, kun pandemia valtaa yhä suurempaa alaa Manhattanista.
Pelkän pääjuonen lisäksi New York on tungettu täyteen lisätehtäviä. Erittäin yksinkertaisista pikapyrähdyksistä ei hyödy kuin kokemuspisteitä, mutta ne antavat mukavasti lisäpurtavaa pääjuonen rinnalle. Vaikka tehtävissä on toistoa ja tarinan läpäisee reilussa kymmenessä tunnissa, lisääkin Prototypeä olisi maistunut. Salaliittojen kyllästämä juoni on kirjoitettu mielenkiintoisesti ja muistinsa menettäneen Mercerin tarina on kiinnostavaa seurattavaa. Alex on antisankarihahmona onnistunut. Puun ja kuoren väliin puristuksiin jäänyt Alex ei tee eroa vastustajien välillä, vaan mies tappaa kaikki, jotka sattuvat hänen tielleen.
Ehkä raakalaismaisen Mercerin liikkuva teurastamo ampuu yli sisuskalujen ja ketsupin määrässä, pelissä on pieniä puutteita ja tehtävissä toistoa, mutta minun on helppo katsoa niitä läpi sormien, sillä jo prototyypiksi kokonaisuus on onnistunut. Prototype yllätti minut totaalisesti. Brutaali kaupunkiseikkailu tarjoaa timantinkovan teknisen toteutuksen lisäksi mielenkiintoisen juonen, munakkaat supervoimat, toimivan suurkaupungin ja uskottavan päähenkilön.
Adrenaliinihanat auki, täältä tulee kuolema!
88
