PlayStation 3 saa läksiäislahjakseen kultakellon asemasta todellisen loikkahelmen.
Pimeinä syysiltoina Kuussa asuva ilkeä karhukuningas kaappaa lasten sieluja ja muuttaa piltit linnansa nukkepalvelijoiksi. Kutaro-pojan kohtalo on astetta kurjempi, sillä kidnappauksen päätteeksi kuningas repii tuoreelta nukkeorjaltaan pään irti ja viskaa ruumiin tyrmäosaston syövereihin.
Näin iloisista lähtökuopista ponnistaa Playstation 3:n loikkatarjonnan joutsenlaulu. Nukketeatteriin sijoittuva Puppeteer on libretto vailla vertaansa, sillä Kutaron seikkailu onnistui yllättämään minut totaalisti. Päättömän nukkepojan tummanpuhuva satumatka loikkaa kevyesti kolkkipleikan hyppelyeliittiin.
Päätöntä menoa
Kutaro siis aloittaa seikkailunsa vailla päätä, mutta tyystin ajukopatta ei tarvitse seikkailla. Heti kättelyssä sankarin apukamuna toimiva Ying Yang -irvikissa kertoo, että linna on pullollaan vaihtopäitä. Kuugelit ajavat energiamittarin virtaa, sillä jokaisesta osumasta on yhtä päätä köyhempi. Irronneen pään voi kopata takaisin harteille, jos on nopea liikkeissään. Jos vihollinen onnistuu yllättämään päättömän sankarin, on yhtä elämää köyhempi.
Päitä löytyy joka lähtöön. Tarjolla on kalloja, kruunuja, maljakoita, hampurilaisia sekä tusinoittain muita. Mukana kulkevaa päävalikoimaa voi kelata edestakaisin ristiohjaimella. Virtamittarin ohella päät auttavat ongelmanratkaisussa, ja jokaisella kuulalla on omat erikoistaitonsa. Esimerkiksi hampurilaispää nostaa maasta bigmacin, joka toimii sopivassa paikassa pomppualustana. Vaihtopäitä käytetään myös salapaikkojen metsästämiseen. Piiloista paljastuu usein joko lisää pääkoppia tai pelin valuuttana toimivia kuukiviä, joita keräämällä palkitaan lisäelämillä.
Vaihtopäiden lisäksi Kutaro saa avukseen taikasakset, jotka leikkaavat mitä vain. Loikinnan lomassa saksilla vapautetaan Karhukuninkaan kaappaamien lapsien sieluja. Fiskarsit toimivat myös loikinnan apuvälineinä, sillä toisinaan tasolta toiselle on helpompaa ponnistaa leikkaamalla sauma auki kuin hyppäämällä. Taikasakset antavat hyppyihin kokonaan oman ulottuvuutensa, kun Kutaro voi kiskoa itsensä saksien perässä vaikka pystysuoraan ylöspäin, kunhan alla vain on kangasta, johon sakset purevat.
Vaikka rivivihollisten kurittaminen saksilla on perusmättöä, pomotaistelut kuittaavat potin kotiin. Aivan kuten kenttädesignissakin, Kutarolle ja taikasaksille on keksitty reilusti toisistaan poikkeavia lähestymistapoja vastarinnan kyykyttämiseen. Vaatturin hommiin on tosin syytä varautua, sillä pomovihollisten vaatekappaleita tuunataan uuteen uskoon tämän tästä.
Kutaron taitopussi karttuu pelin edetessä, ja kilkkeille keksitään jatkuvasti nokkelia käyttötapoja. Esimerkiksi ninjapommien ja saksien yhdistelmä loihtii ilmapommituksen, kun taas energiakilvellä vihollistulen voi näppärästi pompauttaa takaisin lähettäjälle. Puppeteer luo kiitettävästi pelimekaanista nahkaansa, jotta loikkiminen ei maistuisi puulta.
Nukketeatteriin sijoittuvan Puppeteerin esitystapaan on panostettu, mikä näkyy komeasti myös ruudun toiselle puolelle. Pelaaja istutetaan yleisöön ja näyttämön reunat näkyvät jokaisessa ruudussa. Kentät on kasattu lyhyistä lavasteosioista, joiden välillä hypitään erillisten teleporttien avulla.
Ratkaisun ansiosta tavaraa ei mahdu ruudulle kovin paljoa, mutta illuusio nukke-esityksestä ei rikkoudu missään vaiheessa. Graafiselta ilmeeltään Puppeteer tuo mieleen Little Big Planetin, mutta tunnelma on huomattavasti synkempi. Ilmaisultaan lähemmäksi taidepeliä tasoloikalla on hankala päästä.
Puppeteer tuo mieleen Grimmin veljesten sadut, jotka eivät enää nykyisin soveltuisi lastenkirjojen täytteeksi. Orjiksi kaapattujen lasten sieluja pelastava päätön sankari saisi erään ministerimme sapen taatusti kiehumaan. Tummanpuhuva graafinen ilme korostaa entisestään, että nyt sukelletaan jopa burtonmaisiin sfääreihin.
Vaikeustasollaan Puppeteer ei loikkapuristia hurmaa, mutta tunnelma on enemmän kuin kohdallaan. Jos nukkemestari jää Sonyn viimeiseksi voimannäytteeksi konsolisukupolvella, firma osasi vetää oikeista naruista.
Juho Kuorikoski
89
