Putt Putt Joins the Parade – Autokaupungin paraati

Lapsille suunnattuja pelejä on maailmassa ziljoona kappaletta, nähtävillä jokaisessa Nintendossa, Segassa tai muussa konsolissa. Tietokonepuolella tilanne onkin paljon huonompi. Sierralta on tullut pari Mother Goosea, mutta nekin on suunnattu jo lukemaan ja kirjoittamaan oppineille lapsille.

Hoovey Enterprises pamauttaa oikein kunnon paukun pelimarkkinoille: Ron "Monkey Island" Gilbertin johdolla tehty peli Putt Putt Joins the Parade on hellyttävä lasten seikkailupeli 3_7-vuotiaille, englantia äidinkielenään puhuville. Putt Putt aloittaa Electronic Artsin uuden EA Kids -tuotesarjan.

Paraati kutsuu

Putt Putt on ihan tavallinen pieni auto, joka on päättänyt ottaa osaa Autokaupungin vuotuiseen paraatiin. Vanha ystävällinen paloauto neuvoo, että paraatiin menijät tarvitsevat ilmapallon, koiranpennun, pesun ja uuden maalauksen. Näitä varten olisi hankittava rahaa tekemällä pikku töitä, kuten ruohonleikkuuta, tavaroiden kuljettamista ja sen semmoista.

Seikkaillessaan autokaupungissa Putt Putt tapaa muita autoja, joita yhdistää se, että kaikki ovat kilttejä. Joukkoon ei ole mahtunut mukaan yhtään "pahaa setää". Pelialue ei ole monimutkaisuudella pilattu. Ensin hakeudutaan kaupunkiin, josta sittemmin haaraudutaan kauppoihin ja asuntoalueelle. Paraatiin valmistautumiseen kuuluu sentään yksi jännittävä (mutta ei vaarallinen) luolaosio, ja lopulta Putt Putt pääsee onnellisesti paraatiin mukaan.

Yhden napin naksautus

Kontrollisysteemi pelaa hiiren voimalla. Monimutkaisia ikonivalikkoja ei ole ja hansikaslokeroon kerättäviä tavaroitakin käytetään yksinkertaisesti vain klikkaamalla niitä sopivissa peliruuduissa. Kun ruudulla klikataan kohdetta, tapahtuu jotain automaattisesti: esine otetaan mukaan, henkilölle puhutaan tai näytetään joku jännä pikkuanimaatio. Muutamassa kohdassa, jossa pelaaja joutuu itse huolehtimaan Putt Puttin repliikistä on valittavana selkeä kyllä/ei tai joku muu ikoni, josta puhevaihtoehto selviää (esimerkiksi haluttaessa tarjota ruohonleikkuuta, klikataan ruohonleikkuria).

Ongelmat ovat erittäin yksinkertaisia: tiellä on nauloja, lelukaupassa magneetti, mitä teet. Seikkailun lisäksi Putt Putt tarjoaa rutkasti kokeilemisen ja tutkimisen riemua. Mukaan on mahdutettu paljon animaatiota ja ääniefektejä kaikkiin huvittaviin paikkoihin: kukat alkavat klikkauksesta tanssia, linnut laulavat, omenat pomppivat koriin, legopalikat muodostavat Putt Puttin pienoismallin ynnä muuta tällaista söpöä.

Joka ikinen pelin repliikki puhutaan englanniksi. Puhe on hidasta ja erittäin selvää. Sanavarastokaan ei ole kovin hankala, sillä 10-vuotias pikkuveljeni ymmärsi puheet lähes täysin, varsinkin kun sai samalla ruudulle tekstin kirjoitettuna.

Jo idea tehdä peli lapsille on todella mainio. Isän raskaita lentosimulaattoreita ei moni napero jaksa kauaa tuijotella ja tappelupelien moraalisesta kehittävyydestä voidaan olla monta mieltä. Putt Putt on hellyttävä, muttei ylisöpö peli nuorimmalle pelaajapolvelle.

Mukana tulee "pikkuseikkailijan pakkaus", joka sisältää värikynät, lyijykynän ja teroittimen. Pelin ohjekirjasta on peliohjeita vain alkusivu, loput ovat sokkelo-, väritys- ja askartelutehtäviä.

Putt Putt on oikeastaan interaktiivinen satukirja. Lapsi pääsee kokeilemaan mitä kaikkea jännää tapahtuu ilman että kuoleman paha peikko, tai joku muu paha peikko pääsee väliin. Putt Puttin oikea kohderyhmä on 1_4. luokan englantia A-kielenään lukeva koululainen. Tämän pelin jälkeen ei Nintendon beat'em-uppeihin kosketa pitkään aikaan _ kokemus puhuu. (Ette muuten usko, kuinka paljon työtä jouduin tekemään saadakseni Nikon irti tästä.)

90