Tapio Salminen käy messuilla mieluummin Kölnissä kuin Los Angelesissa. Saksa on lähempänä ja olut on parempaa. Lisäksi etäisyyksistä selviää yleensä kävelemällä.
* * * * * *
Peliteollisuuden ja tiedotusvälineiden välillä on aina vallinnut synergia, mutta nykyinen meno lähentelee jo hyväksikäyttöä.
Kirjoitan tätä palstaa kölniläisen hotellin aulassa iPadin virtuaalinäppäimistö sauhuten. Tämän vuoden Gamescom-urakkani on juuri päättynyt turhien messujen ehkä toiseksi turhimpaan esitykseen, Sonyn Beyondiin. Se viimeistään katkaisi kamelin selän, ja päätin istua heti alas purkamaan tunnelmia. Olen harvoin ollut yhtä turhautunut pelimessujen jälkeen.
Viimeisenä parina vuotena Gamescom on yleensä ollut se parempi messutapahtuma, jossa oikeasti näkee jotain mielenkiintoista. Vuoden 2012 E3 ja Gamescom jäävät historiaan messuina, joissa ei esitelty mitään, ei siis yhtään mitään kiinnostavaa. E3:ssa oli sentään Ubisoftin Watch Dogs, Gamescomissa ei sitäkään. Capcomin Remember Me -scifistelyä ei oikein voi laskea yllätykseksi, sillä kyseessä on vain jo viime vuonna esitellyn Adrift-pelin uusi nimi.
Uuden mielenkiintoisen sisällön sijasta pelifirmat tyrkyttivät turhanpäiväisiä esittelytilaisuuksia peleistä, jotka ilmestyvät muutaman kuukauden sisällä. Puhtaan markkinoinnin kannalta katsottuna tämä on tietenkin julkaisijoille järkevää. Peleistä kirjoittaville asia on kuitenkin täysin päinvastainen: ei ole kiinnostavaa tai järkevää tehdä ennakkoa pelistä, joka pahimmillaan ilmestyy samassa kuussa kuin lehti tulee ulos. Silloinhan siitä pitäisi olla jo arvostelu!
Tilannetta kuvaa hyvin EA:n osastolla käymäni keskustelu:
”Mitä haluaisit nähdä?”
”Dead Space 3 ja Crysis 3 ainakin kiinnostaisivat.”
”Etkö mieluummin tsekkaisi uutta Need for Speediä tai Medal of Honoria, ne ilmestyvät ihan kohta. Dead Space 3 ja Crysis 3 tulevat vasta ensi vuonna.”
”Nii-in...”
Lopulta sain puhuttua itseni pelaamaan Dead Space 3:a. Joka ei muuten vaikuttanut yksinpelinä ollenkaan paskemmalta.
Markkinointiosaston jatke
Vielä ei niin kovin monta vuotta sitten tilanne oli toisenlainen, tekijät esittelivät messuilla ja ennakkotilaisuuksissa innoissaan tulevia pelejään. Tarkkaavainen saattoi jopa saada tiristettyä tyypeistä irti uutta dataa, joka ei kuulunut viralliseen esitykseen. Nykyään oikeita pelintekijöitä ei joko päästetä tilaisuuksiin lainkaan tai heidät koulutetaan etukäteen niin hyvin, että minkäänlaisen pr-osaston vahvistaman kaanonin ulkopuolisen tiedon saaminen on täysin mahdotonta. Edes perinteinen känniin juottaminen ei enää riitä rikkomaan aivopesun sulkuja, joten illanvietot ovat menettäneet siltä osin merkityksensä.
Peliin tutustumisen sijasta tilaisuuksista on tullut markkinointiosaston jatkeita. Totta kai ne aina on pidetty julkisuus mielessä, mutta ei näin suoraviivaisen häpeilemättömästi.
Viimeisin villitys on tiedon syöttäminen lusikalla. Pelistä kerrotaan julkistuksessa mahdollisimman vähän dataa ja annetaan kaksi epäuskottavaa ”pelikuvaa”, joiden perusteella odotetaan kantta ja kuuden sivun innosta värisevää ennakkoa. Jos erehdyt kysymään jotain tiukan rajauksen ulkopuolista, on vastauksena aina sama lause: ”Emme puhu siitä vielä.” Seuraava lause on yleensä ”kerromme asiasta enemmän E3:ssa/Gamescomissa/seuraavassa tilaisuudessamme.” Sama ruljanssi jatkuu seuraavassa tapaamisessa, jossa kerrotaan että ”kyllä, meillä on muuten moninpelikin”, mutta sen varsinaisen moninpelin sisällöstä ei, arvasit oikein, puhuta vielä. Mutta odottakaa pari kuukautta, niin raotamme salaisuuksien arkkua taas hiukan lisää!
Miten tähän on päädytty? Olisi helppoa syyttää tilanteesta nykyistä sähköistä tiedonvälitystä, joka on totuttanut ihmiset jatkuvaan ”uutis”tulvaan. Se on kuitenkin yhtä tyhjänpäiväistä touhua kuin säästä valittaminen. Maailma muuttuu ja siihen on mukauduttava. Todellinen syyllinen löytyy maailmaa muutenkin mädättävästä kasvottomasta korporaatiokulttuurista, joka on ujuttanut lonkeronsa peliteollisuuden valtavirtaan.
Mitä isompi julkaisija on kyseessä, sitä tarkemmin tietoa ja tekijöitä kontrolloidaan. Pikkufirmat ovat joutuneet isojen nielaisemaksi ja samalla tiukkaan pr-liekaan. Surullinen esimerkki muutoksesta on Bioware: vielä itsenäisenä ollessaan firman perustajat Ray Muzyka ja Greg Zeschuk olivat todella mielenkiintoisia haastateltavia. He omistivat koko lafkan, joten he saivat sanoa mitä halusivat.
EA:n vasalliksi ajautumisen jälkeen ääni muuttui kellossa kuin taikaiskusta, eikä miesten suusta kuulu enää mitään muuta kuin virallista liturgiaa. Välillä haastattelut venyvät aivan absurdeiksi, kun sekä haastateltava että haastattelija haluaisivat puhua enemmän, mutta nurkassa istuva pr-politrukki vahtii tiukkana, että homma pysyy puolueen linjassa. Turhautumisen voi nähdä puhujan naamalta.
Vain ani harvat nimet ovat niin isoja, että he pystyvät välillä poikkeamaan käsikirjoituksesta. Yksi näistä viimeisistä dinosauruksista on Warren Spector, joka myös pr-henkilöiden kauhuna tunnetaan. Hänen kanssaan on aina ilo keskustella, sillä Spector ei välitä ohjeista. Juttua riittää ja valvovan pr-henkilön kauhunsekaista kiemurtelua on hauska seurata.
Messujen aika on ohi
Miten tämä kaikki sitten liittyy siihen, että tämän vuoden Gamescom ja E3 olivat lehden kannalta surkeaakin surkeampia? Tipoittaisen tiedonjakamisen takia nykyisen kaltaiset isot pelimessut ovat tulleet tiensä päähän. Aikanaan niiden funktio oli esitellä koko tulevan vuoden pelisisältöä ja avata ikkuna kaikkeen siihen jännään, jota oli siihen asti pidetty vakan alla. Nykyään messuilla pudotetaan vain yksi pieni lisäinfo pelistä, joka on julkistettu jo kuukausia tai vuosia aikaisemmin. Sen voisi tehdä yhtä hyvin lehdistötiedotteella ja kaikki olisivat tyytyväisempiä: julkaisijat säästäisivät paljon rahaa ja journojen ei tarvitsisi matkustaa maan ääriin tiedonjyvän takia.
Messutapahtumien ainoa selviytymistoivo on indiessä ja pienjulkaisijoissa. Ensi vuosi menee osittain uusien konsoleiden aallonharjalla ratsastaen, mutta viimeistään sen jälkeen järjestäjien on tajuttava, että paikalle on saatava muitakin kuin vain megakorporaatioita. Oman bisneksensä omistajat uskaltavat kertoa asioista ja voivat jopa paljastaa jotain kiinnostavaa. Jonkin uuden löytämisen jännitys on se energia, jota varten messuilla käyvä journalisti elää. Nykyään se energia on kuollut.
