Quake-sarja on PC-maailman tunnetuimpia nettiräiskintöjä. Quaken kääntäminen PS2:lle epäilyttää, eihän sillä pääse nettiin _ vielä.
Kieroutuneet Vadrigarit nauttivat kaaoksen, tuhon ja kuoleman pällistelystä. Jo muinoin rakennettu yliulottuvuudessa kelluva Ikuinen areena toimii niiden julmana teatterina. Näyttämöä hallitsevat mystisten muukalaisten kaappaamat galaksin hurjimmat soturit, jotka taistelevat toisiaan vastaan kuolemaan asti. Jotta huolella kerätyt kamppailijat eivät lopu heti kesken, ruumiit palautetaan saman tien elävien kirjoihin.
Yksinpeliin on viisi Vadrigarien soturiorjaa. Ottelijoiden ominaisuudet vaihtelevat jonkin verran, mutta käytännössä homma etenee sujuvasti joka jäppisellä. Matseja on runsaat pari tusinaa ja ne hoidellaan ennaltamäärätyssä järjestyksessä. Orjien silmissä kiiluu vapaus, joka saavutetaan rökittämällä Vadrigarit viimeisessä taistelussa.
Teurastuksen ydin on moninpeli, sillä sieluton yksin kohkaaminen käy vain hyvästä treenistä. Kahdeksan erilaista taistelumoodia ovat muunnelmia tappomatseista ja lipunryöstöistä. Muikeassa possessionissa voittaa pisimpään lipun kanssa pakoillut kovanaama. Tappo- ja aikarajoja voi rukata, mutta siihen säätömahdollisuudet loppuvat.
Areenalle tungetaan korkeintaan kuusi lihaskimppua ja bottien eli tekoälyn ohjaamien hahmojen määrä riippuu pelaajista. Neljän hengen matsiin ei huolita ainuttakaan bottia ja kolminpeliin kelpaa vain yksi masiinan opastama heppu. Kaksi koheltajaa saa seurakseen parhaimmillaan neljä bottia. Koneen kontrolloimat kamppailijat antavat säädettävän ja täysin riittävän vastuksen.
Sirkkelisota
Kaikki 35 areenaa ovat ahtaita ja synkkiä loukkoja. Riuskat roikaleet riehuvat toistensa sylissä alusta katkeraan loppuun saakka. Soturien ei tarvitse pähkäillä vipujen, avaimien ja ovien kanssa. Ainoa ongelma on tyhjänä kaliseva konetykki.
Trampoliinit, hyppyrit ja teleportit piristävät tavallista toikkarointia. Sopivan pienet kentät ja armoton tempo takaavat sen, että paikallaan kyttäävät raakalaiset päätyvät roiskeiksi seinille. Jatkuva liike on ainoa tapa säilyä elossa.
Kamppailu aloitetaan rynkky kourassa. Jos kudit loppuvat, vastustajia voi pilkkoa taisteluhanskan sirkkelillä. Areenalla lojuu muun muassa raketinheittimiä, plasmakiväärejä, tuplahaulikoita, naula-, miina- ja raidepyssyjä.
Viimeksi mainittu kanuuna on hidas, mutta tehokas magneettilinko, jonka kookas uraaniammus repii kohteen palasiksi yhdellä osumalla. Mainion kranaatinheittimen pommit kimpoilevat pitkin maisemia hetken ennen räjähdystä. Ehdottomasti typerin virne nousee naamalle, kun koppaa mukaansa chaingunin, gatling-tyyppisen konetykin. Ase räkii lyijyä mielettömään tahtiin rempseän röpinän säestämänä.
Ohjaustuntuma on erinomainen. Soturi ponkaisee ripeästi ja nikottelematta tatin osoittamaan suuntaan. Rytyyttäminen on sujuvinta silloin, kun tähtäys ja liikkuminen on omilla tateillaan. Sihtaaminen on vaikeampaa kuin hiirellä hosuessa, mutta se on vain hyvä asia. Lukuisat hudit tuovat matseihin hauskoja paniikkitilanteita ja yleistä räveltämistä.
Ravaamisen ja aseiden kanssa näpräämisen lisäksi taistelijat osaavat hypätä. Loikka käy tiukan paikan tullen myös väistöstä. Kunnon luotisateessa koneen komentamat botit pomppivat kuin spiidiä natustaneet kengurut.
Punaruskeat kolhoosit
Grafiikka on tasokasta. Kentillä on runsaasti kaarevia yksityiskohtia ja näkyvyys on parhaimmillaan huikea. Tyylitaju sen sijaan on pahasti kateissa, sillä puhki kloonattuja punaruskeita teknoluolia on nähty jo liiankin kanssa.
Päivitys rullaa sulavasti lähes jatkuvasti. Ainoastaan todella järeät ryminät aiheuttavat hetkellisiä ja jokseenkin mitättömiä notkahduksia. Neljään osaan jaettu ruutukaan ei nosta esiin mitään ongelmia. Widescreen-tila on kiitettävä suoritus, etenkin pystysuuntaan jaettu ruutu toimii laajakuvatelkkarin kanssa erinomaisesti.
Äänet ovat kautta linjan jykevää tekoa. Tykit jyrisevät ja rätisevät verta hyytävällä raivolla sirkkelin vinkuessa iloisen ilkeästi. Tapposhown taustalla junnaa tunnelmaan sopiva raskas teollisuusmetalli.
Tympeän yksinpelin lisäksi muutama ärsyttävä yksityiskohta nostaa rumaa päätään. Poskettoman pitkät latausajat tunkevat esiin ensimmäisenä. Ne eivät tosin liiemmin häiritse, jos tyytyy jauhamaan samoilla asetuksilla monta ottelua putkeen.
Kiusallisempi puute on aneeminen tilastointi. Ainoastaan tapot, kuolemat ja matsien määrä huomioidaan. Free Radical Designin pikkutarkka TimeSplitters tallentaa jopa ammuttujen luotien ja rikottujen ikkunoiden määrän. Pidemmän päälle myös vähäiset säätömahdollisuudet alkavat häiritä. Moninpeli kaipaa tukea linkkikaapelille, sillä pienestä telkkarista matsit ovat melkoista tihrustamista.
Jos Quake ei ole jo kuolettavan tuttu ja käsillä on höykytystä sietäviä kavereita, Revolution-painoksen parissa viihtyy pitkään. Se sopii myös TimeSplitterinsä puhki jauhaneiden räiskintäfanien vieroitusoireiden lievittämiseen. Erakkojen kannattaa kiertää Quake kolmonen kaukaa. Isojen pyssyjen kanssa koheltamisessa on imua vain, jos saa ampua tutut ja kylänmiehet silpuksi.
86
