R-Types (PSone) – Nostalgiaa

R-Type ja sen jatko-osa olivat muinoin pelihallien pelatuimpia pelejä. Jaksavatko samat pelit kiinnostaa enää vuonna 1998?

Retro on pop. Kaikki kulunut, raihnainen ja vanha on muotia eikä kukaan ole enää turvassa hirveältä 80-luvulta. Armoa ei tunneta ja tällä kertaa Miami Vice -vuosikymmenen kohteena ovat pahaa-aavistamattomat PlayStation-pelaajat.

Peliteollisuus on oppinut kierrätysrumban askeleet ja tanssi sujuu kuin rasvattu. Battlezone, Tempest 2000, Virus 2000 ja tiesmikä 2000 ovat tuttuja havaintoja pelikaupan hyllyiltä ja nyt joukkoon tepastelee Virgin Interactiven R-Types, joka tarjoaa kaksi takavuosien suosituinta räiskintäpeliä yhdellä mustalla rompulla.

Paluu tulevaisuuteen

Uuden vuosituhannen alussa kammottava Bydo-alienlauma saapui kiusaamaan maapallon asukkeja. Otukset olivat konemaisia eivätkä ollenkaan ihmisrakkaita. Sota tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta ja pian olikin jo täysi rähinä päällä. Mutta turpiin tuli. Kaikki huipputekniset ja tuhovoimaiset R-9-alukset tuhottiin ja toivo alkoi hiipua. Onneksi jostain kuitenkin löytyi täysin ehjä R-9 ja kaikkien aikojen taitavin lentäjä.

Pelaaja asettuu yllättäen tuon R-9:n puikkoihin vastassaan suunnaton määrä metallia, joka pitäisi präiskytellä pois tieltä. Pelin luomisen aikoihin kolmiulotteisuus oli vain villi päähänpisto pelinkehittäjien nupeissa, joten värikylläisiä ja maukkaita näkymiä on turha odotella. Tarjolla on sen sijaan sivuttain vierivää grafiikkaa, josta oikealta vastaan lentelevät kaikenkarvaiset avaruusolennot pahat mielessä. Otusrepertuaarista voi poimia esimerkiksi metallikäärmeitä, sekavia biomöykkyjä, itsenäisiä tykkitorneja ja loputtomasti tusinaönkeröitä. Ajattelua tai muita vaativia toimintoja ei tarvita, sillä vain nopeilla reflekseillä ja tarkalla näppituntumalla on kysyntää.

Ruutua kansoittavat parhaimmillaan kymmenet vihulaiset yhtä aikaa ja siksi erityyppiset asejärjestelmät ovatkin pakollisia hankintoja. Kumma kyllä tämä hampaisiin aseistettu R-9 ei sisällä aloitushetkellä kuin piskuisen plasmasylkijän, mutta tuhomatkan taittuessa avaruudesta voi noukkia lisää aseistusta ja eräänlaisen aluksen päivitysosan. Jälkimmäisen ideana on toimia sekä erillisenä tykkitornina että emoaluksen kevyesti taktisena lisälaitteena. Podin voi poimia joko R-9:n taka- tai etuosaan ja se voidaan laukaista suojaamaan pelaajan etenemistä molempiin suuntiin. Myöhemmin voi kilkuttimen taas kiinnittää takaisin lentovärkkiin.

Muita varusteita ovat muun muassa ohjusjärjestelmät, eri laserit ja lisää nopeutta antavat power-upit. Kaikki härvelit kannattaakin kerätä, sillä vastus on tavallisellakin vaikeustasolla melkoisen kovaa luokkaa.

Alus ei myöskään saisi olla liian hidas, jottei tiukoissa tilanteissa jäisi otusten alle. Ylinopea R-9 on sekin ikävä vempain, koska pelialue on suppea eikä laitoihin sovi törmäillä.

Jokaisesta mokasta kurjaa pelaajaa sakotetaan yhdellä elämällä, joita alussa annetaan viisi kappaletta. Kuoleman korjatessa satoaan pelaaja jatkaa tehtäväänsä, mutta joutuu pelaamaan pienen matkan uudelleen. Onneksi krediittejä voi naputella ennen aloittamista miltei loputtomasti, joten R-Type jatko-osineen vääntyy läpi varsin sutjakkaasti. Itse pelasin molemmat pelit läpi keskimäärin viidellä continuella.

Vanhassako vara parempi

Pelattavaa riittää useiksi tunneiksi, mutta kysymys kuuluukin: onko siinä mitään järkeä? Kaikki tasot alkeellisesta vetovoimasta riippumatta toistavat rankasti itseään. Alkuperäisessä R-Typessä on esimerkiksi kahdeksan tasoa, joista vain myöhemmät tasot jaksoi pelata hymyssä suin. Lisää samaa tarjoaa R-Type II, jossa pelitasoja on vain kuusi kappaletta. Onneksi maailmat ovatkin sitten vastaavasti pidempiä.

Kuinka R-Typesiin pitäisi sitten suhtautua? Se on luonnollisesti vanhanaikainen niin graafiselta ulkoasultaan kuin pelillisestikin. Musiikkikin kuulostaa viiden sadan markan Casiolla sävelletyltä, mutta jokin pelissä viehättää. Nuoremman sukupolven pelaajille se lienee auttamattoman karkea ja jopa vaikea, mutta nostalgiassa ajoittain rypevät vanhat parrat saattavat siitä riemastua. Tosiasia kuitenkin on, että parempia räiskintäpelejä on kaupoissa tusinakaupalla ja parhain vanhanaikaisista sivuttain vierivistä shoot'em upeista on edelleen Amigan upea Project X.

65