Rally Trophy (PC)

Kuuletko puskien kutsuvan?

Korjaa luusi, Colin. Katoa silmistäni, Rally Championship. Rallimaailma on saanut uuden johtohahmon.

Ei se määrä vaan laatu. Remedyn Max Paynen niskaan ripustettiin messiaanviittaa, ja peli kantoi sen kunnialla. Nyt on vuorossa suomalainen Bugbear rallipelinsä Rally Trophyn kanssa.

Ja näin on marjat: Timo Mäkinen vastaan Colin McRae päättyy The Flying Finnin voittoon. Hapanta naamaa katsomossa näyttävät vain Grand Prix Legendsin ralliversiota odottaneet.

Autoja ja tunteita

Rally Trophyn henki ja elämä ovat upean grafiikan lisäksi autot ja etenkin niiden ajotuntuma. Rally Trophy mallintaa muista rallipeleistä poiketen vanhoilla autoilla ajettavaa Historic-rallia. Tuttujen nelivetohirmujen rattiin ei ole asiaa, vaan kisat käydään kultaisten 60- ja 70-lukujen etu- ja takavedoilla.

Aluksi käytössä ei ole kuin tietty määrä autoja, mutta menestys tuo mukanaan lisää ajettavaa. Yhteensä ajokkeja on yksitoista, minkä lisäksi jokaisesta autosta on vielä tehokkaampi versio.

Ensimmäinen tuntuma takavedolla tuo pupun pöksyyn: auton pitäminen tiellä on tuskaisen vaikeaa ja ryteikkö tulee turhankin tutuksi. Etuvedon kanssa ajaminen on huomattavasti rauhallisempaa, mutta vaatii sekin aluksi kärsivällisyyttä.

Autojen välillä on selkeitä eroja, joten harjoitteluvaiheessa kannattaa valita jokin auto ja treenata sen kanssa. Itse havaitsin helpoimmaksi vakaan vanhan Saab 96 V4:n. Muutaman tunnin harjoittelun jälkeen aloin ihmetellä, miten auto edes saattoi lähteä aluksi käsistä, sillä ajotuntuma uppoaa suoraa selkäytimeen. Sama homma pätee myös takavetoisiin: harjoittelu tekee mestarin ja perän liikkeitä alkaa korjata automaattisesti.

Autovalikoima on miellyttävän laaja: Saabin ja demosta tutun Mini Cooper S:n lisäksi mukana on muun muassa jyhkeä Volvo 122 Amazon, sen vastakohta Fiat 600 Abarth, Opel Kadett Rallye ja huipputehokas Lancia Stratos. Omaksi suosikikseni nousi Ford Escort RS2000 Mk1, jossa riittää tehoa kuin pienessä kylässä. Kaasupolkimen kanssa saa olla koko ajan varovainen, sillä turhan ärhäkät liikkeet johtavat ulosajoon tai pyörähtämiseen.

Autoja ja niiden välisiä eroja voisi kehua pidemminkin, mutta paras meriitti lienee se, että välillä huomaa virnistävänsä ja tiukentavansa otetta ratista, kun tasainen ja leppoisa aavikkopätkä on muuttumassa kiemuraiseksi ja ryteikköiseksi höykytykseksi. Se jos mikä on hyvän pelin merkki.

Rally Trophyn kaltaista peliä olisi synti pelata näppäimistöllä, etenkin kun ratilla ajaminen on tavattoman luontevaa. Näppiksellä ajaminenkin onnistuu, mutta vaatii pehmeät kädet.

Force feedback on ihan kohtalainen, vaikka keskittyykin lähes ainoastaan tärisyttelemiseen. Vauhdin tuntee mainiosti käsissään, sillä ratti tärisee sitä kiivaammin, mitä enemmän on mittarissa vauhtia. Force-efekteihin olisi kuitenkin kaivannut monipuolisuutta. Esimerkiksi lumella ajamiseen olisi voinut ottaa mallia Colin McRae Rallyn liukastelusta, koska tällaisena lumi tuntuu liki samalta kuin sorakin. Ratti ei myöskään väännä missään tilanteessa kunnolla vastaan.

Viidakosta vuoristoon

Pelirunko on hyvin perinteinen: joko metsästetään mestaruutta, ajetaan yksittäisiä kisoja ja erikoiskokeita, tai sitten ajetaan kelloa ja haamuautoa vastaan ja parannellaan omia ennätyksiä.

Tämän lisäksi on vielä mukana arcademoodi, jossa rataa on kiertämässä samanaikaisesti kuusi autoa. Arcademoodin helpotuksena autot eivät hajoa, joten toisten autojen tuuppiminen ja kylki kyljessä ajelu on sekä sallittua että suotavaa. Radan kiertäminen yhtä aikaa muiden autojen kanssa ei jaksa kovinkaan kauan kiinnostaa. Vaikka konekuskit pistävätkin mukavasti kampoihin, touhu tuntuu päämäärättömältä.

Mestaruuden jahtaaminen on pelin suola, mutta sekin on tehty varsin simppelisti. Jokaisessa kilpailussa on sijoituttava kuuden parhaan joukkoon, jos mielii päästä seuraavaan kilpailuun. Tästä saattaa seurata esimerkiksi tilanne, jossa voittaa kaikki muut kilpailut, mutta jää viimeisessä seitsemänneksi. Ylivoimaisesta MM-pistejohdosta huolimatta kilpailua joutuu yrittämään uudestaan, kunnes mahtuu kuuden parhaan joukkoon. Tiukan säännön toisaalta ymmärtää, sillä kilpailuja ei ole kuin viisi, jolloin mestaruusjahti saattaisi vilahtaa ohitse turhan pikaisesti.

Radat sijoittuvat viiteen maahan: Venäjälle, Keniaan, Suomeen, Ruotsiin ja Sveitsiin. Venäjällä pääsee ajamaan maksimissaan kahdeksan erikoiskoetta, muissa maissa pätkiä on kuusi. Ajettavien erikoiskokeiden määrä on kiinni vaikeustasosta, helpoimmalla tasolla on kaksitoista pätkää, keskitasolla kaksikymmentäkolme ja vaikeimmalla kaikki.

Radat eivät ole tasaisia lattanoita. Ne kumpuilevat ja välillä on jyrkkiäkin ylä- ja alamäkiä. Korkeuserot myös näkyvät ja tuntuvat selvästi. Pääsääntöisesti radat eivät ole ylileveitä, mutta eivät myöskään nipin napin auton levyisiä kinttupolkuja. Minun makuuni ja ajokykyihin nähden radat tarjoavat juuri sopivan haasteen: ei liian helppoa eikä liian vaikeata. Leveys on myös varsin suhteellinen käsite: aluksi tie ei tahdo riittää millään, mutta sen jälkeen kun autot alkavat pysyä hanskassa, tilaa tuntuu olevan jopa ruhtinaallisesti.

Yhteistä erikoiskokeille on se, että ne ovat varsin lyhyitä parin kolmen minuutin rykäyksiä. Toisinaan siitä on kiitollinen, kun maaliviiva alkaa kovan taistelun jälkeen kajastaa, mutta välillä tulee sellainen olo, että kisa loppuu juuri kun alkaa päästä vauhtiin. Muutama pitkä pätkä olisi tehnyt terää kilpailemiselle.

Radat tulevat lyhyytensä takia myös tutuiksi aivan liian nopeasti, etenkin kun ratoja ajetaan aina ja kaikissa yhteyksissä samaan kellonaikaan ja samassa säätilassa. Lisää ajettavaa olisi tuonut jo vaikkapa ratojen peilikuvat tai ajaminen lopusta alkuun päin.

Kolme volttia ja sitten kaasua!

Rallimaailman Grand Prix Legendistä haaveilevat joutuvat pettymään, sillä Rally Trophy on ennemminkin äärimmilleen viritetty Colin McRae Rally kuin pilkuntarkka simulaatio. Autot kyllä vaurioituvat törmäyksissä ja saattavatpa mennä täysin rikkikin, mutta räväkästä ulosajosta ei yleensä kärsi aluksi kuin auton ulkomuoto. Suurin haitta on säröille mennyt tuulilasi, joka haittaa aidontuntuisesti näkyvyyttä kuskinpenkiltä ajettaessa.

Törmäyksiä aiheuttavat useimmiten teiden reunoilla olevat puut, kivet, sähkötolpat ja liikennemerkit. Vaikeus syntyy siitä, että liikennemerkkejä lukuun ottamatta muut esteet ovat järkähtämättömiä eivätkä anna periksi yhteentörmäyksissä. Toisin sanoen auto pysähtyy kuin seinään, vaikka ajaisi sataaviittäkymppiä päin kuusen taimea. Autot siirtyvät pusikosta joko automaattisesti takaisin tielle tai sitten siirron voi tehdä itse napin painalluksella. Laaki ja vainaa -ongelmaa ei siis ole.

Autoa pystyy korjaamaan kahden erikoiskokeen välein tutulla systeemillä: aikaa on käytössä tunti ja korjaukset lohkaisevat siitä aina tietyn osan. Hajoavia kokonaisuuksia on seitsemän, eikä kaikkea ehdi ikinä korjata, etenkään kun samaan tuntiin pitää myös mahduttaa autoon tehtävät viritykset, kuten vaikkapa renkaiden tyypin vaihto uudelle alustalle sopivaksi.

Koko korjaamis- ja viritysprosessi jää hieman vajavaiseksi, sillä kisojen lyhyydestä johtuen pätkät yleensä tulee aloitettua uudelleen alusta, jos kisan aikana pusikko kutsuu. Tämä korostuu etenkin keskimmäisen ja vaikeimman vaikeustason kisoissa, joissa ulosajo yleensä tarkoittaa myös elintärkeiden sekuntien ja sijoitusten menettämistä.

Aurinko paistaa ja vettä sataa

Rally Trophyn grafiikka tuo mieleen jonkin ajan takaisen Need for Speed: Porsche 2000:n. Ajaminen on elävää ja ympäristö on tavattoman hienoa. Vaikka kuvatkin näyttävät komeilta, parhaiten grafiikka pääsee kuitenkin oikeuksiinsa vasta liikkeessä. Pimeys ja sade on mallinnettu loistokkaasti ja ne tuovat kisoihin oman säväyksensä.

Eri maissa käytävät kilpailut ovat yksilöllisen näköisiä. Venäjällä ajetaan pääasiassa perinteisen havumetsän keskellä, kun taas Suomessa maisemaa värittävät syksyn väreissä koreilevat lehtipuut. Keniassa puolestaan kaasutellaan sekä aavikkopätkillä että synkeän vehreän viidakkoryteikön seassa ja Ruotsin ralli on perinteistä talvimaisemaa. Kaiken kruununa ovat Sveitsin jylhät vuoristomaisemat, jotka parhaimmillaan ovat henkeäsalpaavan kauniita.

Myös yksityiskohtiin on panostettu. Pienissäkin tienviitoissa lukee paikkakunnan nimi, tien ylitse saattaa vaikkapa kirmata lehmä, yleisille teille on merkitty nopeusrajoitukset ja niiden varsilla on aina sähkötolpat. Löytyypä kotoisten asvalttipätkien varrelta tuttuja linja-autopysäkkejäkin (niitä maaseutumalleja). Autojen takalasista tai pelleistä (tai järven pinnasta) puolestaan heijastuvat ympäröivät maisemat, autot likaantuvat ja niin edelleen. Kirsikkana kuorrutuksen päällä on uskomattoman hieno aurinko, joka paistaa silmään, valkaisee maisemaa ja haittaa ajamista.

Rally Trophyn uskomattomin puoli on siinä, että se näyttää upealta vanhallakin koneella. Museoikää kiivaasti lähestyvällä testikokoonpanolla peli pyöri sutjakasti ilman, että graafista loistoa täytyi juurikaan karsia. Minimivaatimus lieneekin aika realistisella tasolla. Tämä siis pätee perinteiseen ralliin. Arcademoodi, jossa on samanaikaisesti kuusi autoa radalla, vaatii enemmän koneelta potkua, ja siinä jouduin karsimaan melkoisesti suurimpia herkkuja.

Monoa kartturille

Rally Trophyn äänipuoli on ihan kelvollisella mallilla. Taustalla soiva musiikki on sopivan neutraalia kitarapoppia, joka ei ala ärsyttää missään vaiheessa. Itse asiassa valikoita selaillessa sitä kuuntelee ihan ilokseen, vaikka kisojen ajaksi sen mieluiten kytkeekin pois päältä. Autojen äänet ovat yksilölliset ja muutamissa tapauksissa harvinaisen herkulliset. Törmäysten kilahdukset ja kolinat eivät suuremmin kiinnitä huomiota suuntaan tai toiseen.

Kartanlukija puolestaan on Rally Trophyn Jar Jar Binks, tekokoominen nuija, jota vihaa alusta saakka. Varsinaisen hommansa kartanlukija hoitaa ihan kelvollisesti, mutta sen lisäksi kartanlukija letkauttelee muka-hauskoja ja päälleliimatun oloisia kommentteja etenkin ulosajoissa tyyliin "Ole hyvä ja älä leikkaa nurmikkoa autollani". Ja ärsyttävällä äänellä, totta kai.

Moninpeliä ei vielä päässyt testaamaan netissä, mutta yhdelle koneelle olisi kaivannut jonkinlaista turnaussysteemiä, jolloin vuorotellen ajaminen olisi sujunut mutkattomammin ja monipuolisemmin. Nyt ajettavana on vain normaalit yksittäiset kisat tai koko kausi.

Rally Trophy elää voimakkaasti tarjoamallaan ajokokemuksella - kaikki muu on nähty useasti ennenkin. Ajokokemus on kuitenkin niin herkullinen, että se korvaa kilpailulliset puutteet. Puristit luultavasti pillastuvat siitä, että auto ei hajoa päreiksi kovista törmäyksistä ja siitä, että radat ovat autoa leveämpiä. Minulla on niin paljon arcadekaahaajaa geeneissä, että moiset ominaisuudet eivät haitanneet millään tavoin. Päinvastoin. Ja haastekin syntyy autoista, ei radoista.

Rally Trophy on uuden ajan airut. Se on virstanpylväs, johon kaikkia tulevia ralli- ja autopelejä tullaan vertaamaan. Entiseen ei ole enää paluuta.

90