Aikana ennen soiden lopullista ojittamista rämettyneet suot kuhisivat elämää. Ja kuolemaa.
Kaksikymmentä vuotta sitten Suomen sarjakuvamarkkinoille tuli lehti nimeltä Kalma. Sen neljä ensimmäistä numeroa sisälsi vielä melko perinteistä kauhusarjakuvaa keulakuvanaan kauhukirjailija Clive Barker, mutta numerosta 2/1991 lehden sisältö muuttui rajusti. Pois heitettiin perinteinen kauhu ja tilalle nostettiin uutta DC-tarjontaa: Sandman, Swamp Thing ja Shade. Myöhemmin mukaan tulivat vielä Hellblazer ja Doom Patrol.
Uusien sarjojen kirjoittajina loistivat sellaiset tuoreet tähdet kuin Neil Gaiman, Alan Moore, Peter Milligan, Jamie Delano ja Grant Morrison. Tämän päivän horisontista katsottuna Kalma sisälsi siis varsinaista klassikkokamaa. Valitettavasti vain suomalainen ostava sarjakuvaväki luki mieluummin ankkojaan, ja Kalma kaatui saappaat jalassa jo numeroon 6/1992. Mutta siemen oli kylvetty.
Suo siellä
Swamp Thing eli suomeksi Rämeen olento oli alun perin Len Weinin ja Bernie Wrightsonin DC-kustantamolle 70-luvun alussa luoma sarjakuva. Siinä Alec Holland -niminen tutkija ja tiedemies kuolee räjähdyksessä mökissään suolla ja hänen henkensä herää henkiin rämeen kasveista muodostuneessa ruumiissa. Wrightson jaksoi tehdä sarjaa kymmenen numeron verran, jonka jälkeen sarjaan astuivat toiset tekijät ja sarja kuoli ja kuopattiin muutaman lehden jälkeen. Wrightsonin piirtämät sarjat löytyvät DC-kokoelmasta Swamp Thing: Dark Genesis.
Mutta kuten sarjan sankari Alec Holland, Swamp Thing heräsi lehtenä kuolleista ja uuteen kukoistukseen 80-luvun alussa. Wes Craven ohjasi Rämeen olennosta elokuvan vuonna 1982 ja tottahan leffaa piti hyödyntää myös sarjakuvapuolella. Mutta reilussa vuodessa uusikin lehti, Saga of The Swamp Thing, oli jo puoliksi haudattu ja lopetusuhan alla, kun sarjan virkistäjäksi ja uudistajaksi keksittiin kutsua nuori englantilainen kirjoittajalupaus Alan Moore. Ja loppu on sarjakuvahistoriaa.
Kovat täällä
Nyt Egmont on kaivanut vanhat Kalmat ja siellä ilmestyneet Rämeen olento -sarjat esiin ja julkaissut ne näyttävänä, kovakantisena pakettina. Kalman ajoista sarjan käännöstä on hieman tarkennettu ja mukaan on otettu yksi Suomessa ennenjulkaisematon pätkä. Kyseinen lisäosuus toimi aikoinaan amerikkalaisessa lehtisarjassa siltana edellisestä juonijatkumosta Mooren ensimmäiseen, kokonaan omaan tarinaan siirryttäessä. Mielenkiintoinen ja maailmallakin harvoin nähty lisäys siis.
Uutuudessa vanhoja sarjoja ei ole ruvettu uudelleen värittämään, vaan ne on julkaistu aidoissa ja alkuperäisissä väreissä. Mitään modernia digiväritystä ei siis kannata odottaa. Mutta hyvä näin, turha historiaa on mennä muuttamaan. Etenkin kun itse tarina on kaiken hyvän perusta. Tai tarinat, sillä kirja sisältää kaksi Mooren ensimmäistä juonikokonaisuutta. Kaiken kaikkiaanhan Moore kirjoitti sarjaa neljä vuotta ja kaikki hänen tarinansa on tietysti Amerikassa koottu jo albumeiksi.
Välillä tuntuu, että Mooren roskakorikin on jo uudelleen julkaistu, mutta olkaamme siitä vain iloisia – satunnaisetkin löydöt Mooren roskiksesta ylittävät reippaasti keskivertokirjoittajan parhaat saavutukset. Ja Swamp Thing on rujosta ulkoasustaan huolimatta nuoren Mooren parasta A-luokkaa.
Alan Moore, Stephen Bissette, John Totleben: Rämeen olento, Egmont 2010, 216 sivua, 29 euroa. Jos tähän ei tule Fingerporia, voisin kirjoittaa lyhyen jutun Kokkilan Timosta, Peräsmies-elokuvasta ja Timon saamasta Vuoden sarjakuvateko -palkinnosta.
