Aikojen alussa oli kolikkopeli nimeltä Rampage. Kolme hirviötä, George, Lizzy ja Ralph, pistivät siinä päreiksi kerrostaloja, rikkoivat jaloissaan pyöriviä tankkeja ja mutustelivat tielleen eksyviä ihmisiä. Peli oli kertakäyttöhubaa, joka jaksoi kiinnostaa varttitunnin.
Rampage 2: Universal Tour on suora käännös, vaikka nyt voikin valita maanosan, jossa rellestää. Hirviökolmikkokin on vaihtunut. Alkuperäiset monsut on saatu kiinni ja laitettu yksittäishäkkeihin kolmeen maanosaan, ja Rubyn (rapu), Boriksen (sarvikuono) sekä Curtisin (rotta) harteille jää vapauttaa heimoveljensä ihmisen ikeen alta.
Purkuporukka
Pelin alussa valitaan kolmesta hirviöstä mieluisin. Rapu-Ruby näyttää hassuimmalta antennisilmineen, joten pelailin enimmäkseen sillä. On hahmojen ominaisuuksissakin pikkuisen eroa, sillä kävelynopeus, kiipeilyvauhti ja iskuvoima vaihtelevat jonkin verran. Erot ovat käytännössä kuitenkin merkityksettömiä.
Sitten valitaan maanosa. Aasia, Amerikka vaiko Eurooppa? Amerikassa tuntui pyörivän enemmän tankkeja kuin Euroopassa tahi Aasiassa, joten helpointa on aloittaa Euroopasta, Espanjan auringon alta.
Niin rakennuksien ikkunoissa, kadulla kuin ilmassakin pyörii ihmisiä ja heidän sotakoneitaan, jotka ampuvat jatkuvasti. Ammusten väistely isoilla ja kömpelöillä hirviöillä on täysin mahdotonta, joten ainoa keino pysytellä hengissä on syödä jatkuvasti, koska siten saa lisää energiapisteitä. Rakennuksien sisältä paljastuu niitä rikottaessa erilaisia ruoka-aineita, minkä lisäksi välipalaksi voi napsia siviilejä ja sotilaita.
Rakennukset on helppo tuhota. Seinää pitkin kiivetään ylös, ja matkalla lyödään julkisivu rikki löytyvien herkkujen toivossa. Katolla tasoitetaan pari ylintä kerrosta, sitten mennään toista sivua alas, taas jatkuvasti ruokaa etsien. Potkuilla voi tuhota kiivetessään kokonaisia kerroksia, mutta ne tuntuivat liian hitailta käyttää.
Kun kaikki rakennukset on tuhottu, on kaupunki selvitetty. Pelaajien syömien ihmisten, tuhoamien ajokkien ja rikkomien rakennusten määrä näytetään palkkeina, joille voi sitten itsekseen hihitellä.
Unettavaa mellakointia
Rampagen suurin vika on sen yllätyksettömyys ja toistavuus. Kun on pelannut peliä sen yhden testin verran, on nähnyt kaiken. Kaupunki toisensa jälkeen sortuu enemmän tai vähemmän helposti, ja kun maanosa on nakissa, voi hirviökseen valita seuraavassa pelissä myös yhden originaalihirviöistä. Siinä kaikki. Minkäänlaista suurempaa porkkanaa ei ole.
Pelattavuus, tai sen puute, ärsyttää miltei yhtä paljon. Hirviöt putoilevat katoilta puolivahingossa, lähtevät omin päinsä kiipeilemään seiniä ylös, eivätkä suostu osumaan lentäviin vihollisiin, vaikka nyrkki taatusti osuu kohdalleen. Varsinkin tankit söivät hermoja, niiden osumasta kun pyllähtää ahterilleen, ja kun viimein pääsee ylös, on uusi murkula jo matkalla. Joten kuten toimiva ratkaisu oli hypätä talon päältä tankin niskaan, ja sitten runtata se nyrkillä maan sisään.
Kaveri voi tietenkin auttaa, sillä multitapin avulla voi kolme pelaajaa mäiskiä kaupunkeja samanaikaisesti. Sitä, mistä löytäisi kaksi kaveria, jotka suostuisivat koskemaan tähän fiaskoon, ei kerrottu ohjekirjassa.
Peli on graafisesti ankea. Kaksiulotteiset taustat ovat kuin SNES-pelistä, eikä hirviöidenkään ulkonäkö anna aihetta juhlaan. Hirviöissä on sentään mukavasti pyöreyttä, joten ne eivät näytä yhtä kaksiulotteisen latteilta kuin muu grafiikka. Äänet ovat mitäänsanomattomat, ja musiikkiakin kai oli.
Millainen peli Rampage 2: Universal Tour siis on? Vanha. Väsynyt. Aikansa elänyt. Epäpelattava, haalea mökellys. Huolisin Rampage 2:n korkeintaan vaihdossa Attack of the Saucermaniin.
40
