Insomniac kehitti tosi-tv-formaatin, jossa ei katsota tylsimysten höpöttämistä. DreadZonessa kilpailijat taistelevat henkensä edestä ja idioottien sijasta puhuvat aseet.

Ratchet ja hänen uskollinen robottiapurinsa Clank kaapataan DreadZone-nimiseen reality-taisteluohjelmaan. Kaiken takana ei ole nainen, vaan ilkeä mediamoguli Gleeman Vox, joka on valmis mihin tahansa parempien katsojalukujen toivossa.

Ratchet puetaan taisteluhaarniskaan ja häneen kiinnitetään räjähtävä kauluri, joka estää häntä pakenemasta. Robottiapuri Clank hääräilee vain taustalla, mutta apulaisensa tilalle Ratchet saa kaksi taistelurobottia, jotka auttavat karvaturria selviytymään pahoista tuntureista ja vaaroista. Pahisten ampumisen lisäksi robojen apua tarvitaan suojakenttien eliminoimiseen ja erilaisten vipstaakien aktivointiin.

Pultilla saa ja mopolla pääsee

Aikaisempien osien tasoloikinta on saanut väistyä räiskinnän tieltä. Pääosassa ovat edelleen hulvattomat aseet, mutta valikoimaa on supistettu rajusti. Onneksi pyssyköitä muokataan ostettavilla viritysosilla, ja esimerkiksi fuusiokivääriä voi tehostaa hapolla tai jäädytysefektillä.

Kaikki lisäpalikat eivät toimi jokaisessa aseessa, joten yhdistelmien löytäminen tuottaa vilpitöntä keksimisen riemua. Itse tykästyin pommeja viskovaan mörssäriin, jota terästin napalmilla. Haistoin grillikyljen käryn, kun viholliseni kahlasivat nilkkojaan myöten hehkuvassa laavassa.

Kulumisen sijasta aseet kehittyvät tehokkaimmiksi käytössä. Kaikkia ansaittuja ominaisuuksia, kuten tulinopeutta, ammusten lukumäärää ja tehoa voi lisätä ja poistaa mielensä mukaan, joten tuhovälineistöstä saa juuri sellaisen kuin haluaa.

Ampuminen on automaattitähtäyksen ansiosta helppoa, ja tarkkuutta vaatii vain sopivan aseen valinta. Pudottaisinko jättigladiaattorin raketteja sylkevällä arbiterilla vai kurittaisinko jaloissa taapertavia pikku pirulaisia haulikkomaisella magma cannonilla? Eniten käyttämäni vehje oli nopea sarjatuliase, dual vipers, jossa vaihtelin aivopesu- ja jäädytysmodeja sen mukaan, oliko vastassa hirviöitä, haarniskoituja heppuja vai automaattitykkejä.

Eteenpäin pääsee suorittamalla haasteet annetussa järjestyksessä, minkä jälkeen aukeaa uusi planeetta. Harvakseltaan selvitettävänä on liikkuvia tasoja tai mutkittelevia reilaustankoja, joista jopa kaltaiseni mämmipeukalokin selviää helposti.

Kaivattua vaihtelua taisteluihin tuovat maakulkuneuvoilla kurvailut ja avaruusaluksella tehtävät täsmäiskut. Hauskin ja tuhovoimaisin laite on hämähäkkiä muistuttava mecha, jolla präiskytellään antaumuksella muutamalla areenalla. Mikään osio ei kestä kovin pitkään, joten kyllästyä ei ehdi.

Sujuvaa suihketta

Ratchet: Gladiatorin huumori toimii erinomaisesti ja repii kaiken irti tulevaisuuteen sijoittuvasta tosi-tv-formaatista. Selostajakaksikko Dallas ja Juanita nakkelevat taistelun lomassa levottomia kommentteja, jotka tulevat loppua kohden liiankin tutuiksi.

Moninpelimahdollisuudet ovat kattavat. Tarinamoodia voi mättää yhteistyönä jaetulla ruudulla tai taistella kavereita vastaan lukuisissa otteluvaihtoehdoissa. Valikoimassa on lipunryöstöä, kukkulan kuningasta tai perinteistä deathmatchia. Jaetulla ruudulla kuva kutistuu todella pieneksi, mikä syö fiilistä. Onneksi verkkopeliä tuetaan, mutta testiversiolla ei ollut asiaa nettiin.

Kuvallisesti peli on hieno. Kaikki pyörii sujuvasti, ainoastaan lopussa toiminta hidastuu aavistuksen verran, kun ruudulle vyörytetään uskomaton määrä tavaraa. Teknohenkinen musiikki sulautuu täysin pulttien kilinän ja hulppeiden räjähdysefektien taustalle.

Ratchet: Gladiator on suoraviivainen ja sujuva räiskintä, jossa pomppimista on vain nimeksi. Aseiden vähentäminen kymmeneen on pelkästään hyvä asia, sillä mukana ei ole yhtään turhaa kapistusta. Vaikka kyseessä on sarjan lyhin peli (noin 8 tuntia), säädettävä vaikeusaste takaa, että rottakorvan parissa viihtyy useammankin kierroksen.