Jo ensimmäinen Rayman vakuutti ilmestyessään, että irtojäsenisen kaverin toiminnassa on sitä jotakin. Rayman 2 panee vielä paremmaksi, sillä luvassa on hengästyttävän hauska sekoitus hyppelyä ja huumoria.
Rayman 2: The Great Escape ilmestyi PC:lle jo loppuvuodesta 1999. Nyt tasoloikkapeli on pistetty kokonaan uusiksi. Pääjuoni ja tarinan kulku ovat suurinpiirtein samoja, mutta maisemat on muokattu uudestaan ja ovatpa eräät paikatkin täysin erilaisia. Juoni etenee PC-versiota selkeämmin ja turhia rönsyilemättä, joten ohjaimeen voi huoletta tarttua perheen nuorimmainenkin.
Kapteeni Razorbeardin merirosvot ovat vallanneet maailman, vanginneet sen asukkaita ja hajottaneet keijujen myyttisen alkukodon niin, että kaikki energia on pirstoutunut ympäri mantuja. Keijukuningatar Ly on vankina ja Raymanin voimat ehtyneet. Onneksi Rayman pääsee pakenemaan rosvolaivalta ja saa tehtäväkseen etsiä maagiset neljä naamiota, joita tarvitaan herättämään maailman luoja, mestari Polokus.
Rayman taivaltaa monien taianomaisten seutujen halki. Hänen on selvitettävä muun muassa Heräämisen suot, Hiidenkivikukkulat, Pahojen unien luola ja monet muut paikat ennen kuin tehtävä saa päätöksensä. Jokaisessa maailmassa on oma pääkoitoksensa tai -pahiksensa, joka täytyy voittaa ennen kuin matka voi jatkua eteenpäin.
Tarina etenee maailmasta toiseen välimaailman kautta, jonne pääsee pikkuruisten teensieiden avustuksella. Teensiet voivat avata ovia uusiin maailmoihin, jos Rayman on kerännyt tarpeeksi hohtavia keltaisia energiapallosia eli lumseja. Toinen tärkeä tehtävä on vapauttaa häkkeihin vangittuja maailman pieniä asukkeja. Jokainen vapautettu olento lisää Raymanin elämänvoimaa hitusen ja hankalimmissa tehtävissä elämänpalkin on syytä olla pitkä.
Apunaan Raymanilla on energiaa hehkuvat irtonyrkkinsä, joista hän voi singota ammuksia vihollisia kohti. Rayman on myös ketterä hyppijä ja kiipeilijä, joka pääsee hankaliinkiin paikkoihin joko kipuamalla köynnöksiä tai heilauttelemalla itseään käsien varassa. Erikoisapuna on vielä tukkakopteri, joka hidastaa putoamista ja jonka avulla Raymanin lentoa voi ohjata haluamaansa suuntaan. Ohjailu ja pelattavuus ovat vallan erinomaisia eikä ärsyttävää tarkkuushyppelyä vaadita missään vaiheessa.
Kaunista ja vaihtelevaa
Grafiikka on suorastaan henkeäsalpaavan kaunista. Taustoissa käytetyt tekstuurit, väriliukumat ja läpikuultavuusefektit luovat mystistä tunnelmaa. Pelin hahmot ovat myös mukavan näköisiä ja ennen kaikkea liikkuvat todella sulavasti ilman turhia nykimisiä. Kamera seuraa Raymanin takana, mutta halutessaan kuvakulmaa voi väännellä itsekin.
Jokainen osamaailma on luotu tietyn teeman mukaisesti. Värimaailma, musiikki, hirviöt ja persoonalliset tehtävät antavat oman lisänsä ympäristöön. Tekeminen vaihtelee rauhallisesta tutkimisesta ja puuhastelusta vauhdikkaisiin toimintajaksoihin, joissa tarvitaan sekä tarkkuutta että käden hallintaa. Puhtaita taisteluosuuksiakin merirosvoja vastaan tulee, mutta niiden ei pitäisi pelottaa ammuskelurajoitteisiakaan.
Hassua huumoria ja ääniä
Oman lisänsä pelin henkeen antaa leppeä huumori. Raymanin ystävät ovat hassun näköisiä ja vielä hassumman kuuloisia, eivätkä pahiksetkaan ketään pelota. Rayman on tietenkin oma omituinen itsensä irtokäsineen ja -jalkoineen. Jos meno pysähtyy liian pitkäksi aika paikoilleen, Rayman saattaa esimerkiksi pomputella keskiruumistaan koripallon tapaan.
Musiikista ei ole mitään erityistä hehkutettavaa jos ei nyt valittamistakaan. Jokaisella maailmalla on oma tunnusomainen musiikkinsa, joka soi hiljakseen taustalla tunnelmaa luomassa. Monista muista tasohyppelyistä poiketen musiikki ei ole mitään ärsyttävää renkutusta, joka tarpeeksi monta kertaa kuultuna loisi inhoreaktion koko tasoa kohtaan, vaan pikemminkin hyvin huomamatonta ja nimenomaan taustamusiikkia. Ehkäpä juuri se onkin hyvän musiikin merkki?
Äänitehosteet ovat korkeatasoisia, mutta melko tavanomaisia paukahduksia ja vingahduksia. Hahmojen puhe kuulostaa erinomaisen sopivalta aina kyseisen hahmon suuhun ja puhe on näytelty hyvin. Rayman itse on ehkä hieman lattea reippasäänisenä sankarina, mutta se lienee sankarin osa yleensäkin.
Ainoa mieleentuleva miinus on kovin harvaan, eli ainoastaan maailmojen välille, sirotellut tallennuspisteet. Pitkissä ja hankalissa kentissä tämä harmittaa, koska peliä ei voi lopettaa kesken kaiken. Onneksi sentään maailmoissa on lukuisia välietappeja, joista peli jatkuu äkillisen kuolon koittaessa.
Rayman 2: The Great Escape on lyhyesti sanottuna loistava hyppelyseikkailu. Se tarjoaa juuri sopivassa suhteessa vauhtia, jännitystä ja päänvaivaa eikä tapa mielenkiintoa liiallisella vaikeudella. Tämän jälkeen voikin sitten jäädä odottelemaan Rayman kolmosta ja nelosta, jotka ovat jo työn alla.
90
