Kasibittisessä maailmassa hiiri on kulmikas ja pitää ääntä.
Disneyn uusi Tron-elokuva tuli ja meni, mutta se ei hidasta oheiskrääsän julkaisua. Razer ei onneksi tyydy vain painamaan lisenssilogoa jo olemassa olevaan tuotteeseen, sillä Tron-hiiri on suunniteltu kasariklassikko mielessä puhtaalta pöydältä.
Hiiri on nimensä mukaisesti kuin kasibittisestä menneisyydestä, niin hyvässä kuin pahassa. Mustan ja sinisen yhdistelmä toimii ja laite on varmaan ainoa rotta, jota itse asiassa käytän mieluummin kaikki valot päällä kuin pois kytkettynä. Ilman valoja haalean sininen väri tuo mieleen 70-luvun muoviset lastenastiastot. Virran kytkeytyessä kuuluva ankea äänitehoste on niin nolo, että se ahdistaa joka kerta konetta käynnistäessä. Onneksi sitä ei tarvitse muuten kuunnella.
Valitettavasti ennen kaikki oli kulmikasta, ja se näkyy myös Tron-hiiressä. Unisex-design sopii yhtä hyvin molemmille käsille, mutta sormiotteelle suunnitellun ohjaimen sivuilla on turhan hankalia kovia kulmia. Tämän takia nakit ajautuvat hakemaan helpotusta kyljissä olevien nappien päältä ja vahinkonapautuksia sattuu turhan usein. Itse asiassa tuntuu siltä, että sormia olisi tarkoitus pitää nappuloiden päällä koko ajan. Ehkä jonkun olisi kannattanut kokeilla hommaa käytännössä ennen tuotantoon menoa.
Totuttelun jälkeen hiirestä saa kohtalaisen otteen, mutta silloin kättä lähempänä olevat kylkinappulat jäävät yleensä vähälle käytölle. Niihin kun ei tahdo ylettyä ilman asennon hankalaa vaihtamista. Leveä ja mukavan kuminen rulla sen sijaan on erinomainen eikä sen napauttaminenkaan vaadi turhan paljon voimaa. Kangaspintainen kaapeli asettuu myös helposti paikoilleen eikä hankaa turhaan liikkeitä vastaan.
Tekniikaltaan Tron-hiiri on moderni pelirotta. Tarkkuus on enimmillään hurjat 5600 pistettä tuumalla ja sitä on mahdollista säätää ajureista sadan hyppäyksillä. Suoraan hiirestä valittavia tiloja voi olla enimmillään viisi erilaista, mikä riittää varmasti kaikille. Kätevästi Tron ei välttämättä tarvitse ajureita lainkaan, sillä kerran tallennetut asetukset menevät hiiren muistiin ja pysyvät siellä myös konetta vaihdettaessa.
Razerin Tron-hiiri on hyvä yritys tehdä jotain hiukan erilaista lisenssiroinaa, mutta tyyli on mennyt tarkoituksen edelle. Täydellisestä fiaskosta ei missään nimessä ole kyse, mutta käyttömukavuuteen suhteutettuna hiiren hurja 110 euron hintalappu vaikuttaa melkoiselta riistolta.
Keitä ovat shakturit ja miksi minun pitäisi välittää heidän paluustaan?
Distant Worlds (Pelit 5/10, 84 p) on uusin yrittäjä avaruusimperiumipelien tosi kapeaan kärkeen. Se on rakenteeltaan muuten varsin normaali tutki, tuota & tuhoa -peli, yhdellä merkittävällä erolla. Distant Worlds luo itsekseen elävän galaksin, joka pyörii tosiajassa ja niin halutessasi automaattisesti. Pelimieskeisari puuttuu asioihin ihan niin vähän tai paljon kuin haluaa.
Return of the Shakturi on laajennus, joka lisää peliin juonen pahoista shaktureista. Heidät ajettiin aikanaan pois, mutta nyt he... palaavat (pahaenteistä musiikkia).
Shakturissa oiotaan alkuperäispelin ryppyjä. Pieni, mutta tervetullut lisäys on peliin lisätyt hävittäjät ja niitä laukovat tukialukset, mitkä tekevät Battlestar Galactica -grafiikkamodeista heti parempia. Samoin tärkeimpien toimintojen niputtaminen ruudun vasempaan reunaan sutjauttaa pelaamista, ja muutakin pientä säätöä on tehty. Yllättäen suurin ärsyttäjä oli laivastojen tankkaus, vähänkin isommassa muodostelmassa ekoilta oli menovesi taas loppu kun viimeisiä tankattiin.
Suurin muutos on kokonaan uusiksi vedetty tutkimus. Satunnaistutkimuksen asemasta se on nyt tuttu tutkimuspuu, jossa voi kiipeillä jotakuinkin haluamillaan oksilla. Alusten oma suunnittelu kaipaisi samanlaista jättiremonttia, koska se on edelleen kotoisin planeetta Excelliltä. Jätän alukset ihan mielelläni tietokoneen ohjaamien insinöörien piirrettäväksi.
Distant Worldsissa tietokonepelaajat jopa sotakäynnissä edustivat rauhankulttuuria, sivilisaatioita tuhoavat iskut jäivät ihmispelaajan monopoliksi. Nyt tilanne näppituntuu paremmalta, ja ainakin shakturit vetävät pahiksen roolinsa kunnolla. Teknisesti edistyneet julmurit suorittivat määrätietoisia iskuja ja tuhosivat vallan innolla siirtokuntiani.
Shakturi siis siirtää Distant Worldsia parempaan suuntaan, mutta pelin ongelma on edelleen tietty sekavuus ja hämäryys. Jotenkin avaruuteen ei synny selkeitä alueita tai kriisipisteitä, vaan pienessäkin galaksissa homma tuntuu leviävän.
Jos Distant Worlds on jo tullut hankittua ja tuntui kivalta, Shakturi on kannattava investointi. Maksullinen päivitys tai ei, marginaalipeleille ja niiden pienkehittäjille suunnattu kehitysapu ei mene koskaan hukkaan.
